Turun kaupunki hankkii jatkossa perustietotekniikkapalvelut CGI Suomi Oy:ltä
Turun kaupunki on allekirjoittanut perustietotekniikkapalvelusopimuksen yhdessä CGI Suomi Oy:n kanssa. Nykyisen pääpalvelutoimittajan Tiera Oy:n toiminnot korvaantuvat CGI Suomi Oy:n palveluiksi asteittain syksystä alkaen. Kaupunki arvioi sopimuskaudella saavutettavan useiden miljoonien arvoiset säästöt. CGI:n tarjous oli vertailuhinnaltaan noin 22,5 miljoonaa euroa.
Uuden sopimuksen myötä kaupunki siirtyy malliin, jossa yksi kokonaistoimittaja vastaa sekä nykyisten ICT-palvelujen tuottamisesta että uusien palvelujen kehittämisestä ja käyttöönotosta.
– Olemme erittäin tyytyväisiä uuteen sopimukseen. Se varmistaa Turun kaupungille laadukkaat ja kustannustehokkaat ICT-palvelut ja kyvyn vastata tulevaisuuden digitaalisiin tarpeisiin. Samalla uusi sopimus tukee Turun kaupunkistrategian ja pormestariohjelman tavoitteita kaupunkilaisten palvelujen kehittämisessä ja arjen sujuvoittamisessa. Kilpailutus oli välttämätön uuden hankintalain vuoksi, mutta näemme sen ennen kaikkea mahdollisuutena uudistaa toimintaa. Yli vuoden mittainen valmistelutyö palkittiin erinomaisella lopputuloksella, sanoo Turun kaupungin tietohallintojohtaja Rami Savila tiedotteessa.
Sopimus sisältää keskeiset infrastruktuuri-, pilvi-, loppukäyttäjä- ja tietoturvapalvelut. Sopimuksen myötä Turun kaupunki luopuu omasta konesalistaan, ja jatkossa palvelut tulevat palvelutoimittajan konesalista.
Samalla sopimukseen liittyy liikkeenluovutus, jossa yhdeksän Turun kaupungin tietohallinnon asiantuntijaa siirtyy CGI Suomi Oy:n palvelukseen.
Kilpailutus kattoi kaupungin keskeiset infrastruktuuri-, pilvi-, loppukäyttäjä- ja tietoturvapalvelut.
– Olemme paikallisesti läsnä oleva yritys ja suuri työyhteisö Turussa. Meille on tärkeää, että Turku pystyy hallitsemaan kustannuksiaan läpinäkyvästi ja samalla kehittämään kaupunkia – niin asukkaille kuin kaupungin työntekijöille. Samalla varmistaen korkea tietoturva ja palvelujen jatkuvuus myös poikkeustilanteissa. Tehtävämme on olla aito kehityskumppani, jonka kanssa Turku pystyy edistämään strategisten tavoitteiden toteuttamista, sanoo Mika Sairanen, joka on CGI:n kaupunkiliiketoiminnasta Suomessa vastaava johtaja.
Turulla on noin 7 000 työntekijää, yli 180 toimipistettä ja kymmeniä tuhansia päivittäisiä IT-käyttäjiä päiväkodeista ja kouluista kaupunginhallintoon ja palveluyksiköihin. Kaupungin IT-ympäristöön kuuluu muun muassa kymmeniä tietojärjestelmiä, pitkälti toista sataa palvelinta, yli 16 000 työasemaa sekä lähes 13 000 tablettia.
Sopimuksen yhteydessä yhdeksän Turun kaupungin IT-asiantuntijaa siirtyy CGI:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää noin 3 700 henkilöä eri puolilla maata, ja sillä on 11 toimipistettä suurimmissa kaupungeissa. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 94 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















