Älykkäät tekstiilit uudistavat käsityksiä materiaaleista ja lajienvälisestä viestinnästä

Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n rahoituksen saanut PAST-A-BOT-tutkimushanke kehittää pehmeitä, älykkäitä tekstiilejä, jotka voivat tulevaisuudessa toimia pelastusrobotteina, ääntä aistivina maataloustekstiileinä tai avustavina vaatteina – ja samalla uudistavat tavan, jolla ajattelemme materiaalitutkimusta.

Ensi vuoden alkupuolella alkavassa PAST-A-BOT-hankkeessa kartoitetaan uusia tapoja ihmisten, muiden lajien, koneiden ja ympäristön vuorovaikutukselle. Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt Aalto-yliopiston professori Jaana Vapaavuorelle hanketta varten viisivuotisen Consolidator Grant -rahoituksen.

Tutkijoiden tavoitteena on kehittää tekstiilirobotteja, jotka pystyvät esimerkiksi aistimaan ympäristöään ja käsittelemään tietoa, mutta myös muuttamaan muotoaan tai mekaanisia ominaisuuksiaan. Käytännössä kyse on pehmeistä, toiminnallisista tekstiilirakenteista, jotka on rakennettu älylangoista, ja jotka pystyvät tunnistamaan ääntä, tärinää sekä eri materiaalien komponentteja toisistaan. Niiden moniaistiset ominaisuudet mahdollistavat lähestymistavan, joka korostaa kestävää ja sopusointuista suhdetta ympäristöön – ekologisen tasapainon vaalimista ja sitä, että myös muilla kuin ihmisillä on omat arvonsa ja oikeutensa – ja joka huomioi eri lajien tavat kommunikoida ja havainnoida maailmaa.

Hankkeessa tutkitaan myös loogista tietojenkäsittelyä, joka perustuu liikkuviin älylankoihin, jotka tuottavat määrätyn liikkeen ulkoisen signaalin vaikutuksesta. Erilaisia lankatekniikoita yhdistelemällä näistä voidaan rakentaa kytkimiä, joilla voidaan suorittaa matematiikasta tunnettuja loogisia laskentaoperaatioita.

Yksi hankkeen keskeisimmistä tutkimusaiheista ovat muunneltavat, pehmeät vuorovaikutuspinnat (customizable soft interfaces). Tutkimus voi mahdollistaa uudenlaisia pehmeitä ja muovailtavia robotteja, ääntä ja ympäristöään aistivia tekstiilipintoja sekä kehittyneitä avustavia vaatteita, jotka helpottavat liikkumista tai pukeutumista tukea tarvitseville.

– Ääni nouseekin projektissa keskeiseksi lajienvälisen viestinnän muodoksi. Tiedonlähteenä sitä on tutkittu yllättävän vähän, vaikka se on ekosysteemeissä tärkeä kommunikaation tapa eri lajien välillä. Esimerkiksi kasvien kommunikoinnista tiedetään edelleen vain vähän, Vapaavuori kertoo tiedotteessa.

– Kuivuudessa monet kasvit, kuten vaikkapa tomaatit, tuottavat korkeita kavitaatioääniä, joita emme kuule, ja toisaalta kasveja syövät hyönteiset voidaan tunnistaa omista ääni- ja tärinäkuvioistaan. Kehittämällä ratkaisuja, jotka ovat herkkiä ekosysteemille tärkeille taajuusalueille voidaan siis parantaa ihmisten ja muunlajisten välistä viestintää, sekä ylipäänsä kasvattaa ymmärtämystämme ympäristöjemme tilasta, hän jatkaa.

Tulevaisuuden sovelluksia voisivat olla esimerkiksi pehmeät puettavat robotit, jotka aistivat kehon biokemiallisia muutoksia ja voivat täsmäannostella lääkkeitä oikea-aikaisesti. Maataloudessa tekstiilirobotit voisivat reagoida muutoksiin kasvien ympäristössä: varjostaa niitä kuumuudessa tai torjua tuholaisia vain tarvittaessa säästäen siis ympäristölle haitallisia torjuntakemikaaleja. Äänen – siis muun kuin ihmisäänen – avulla ohjattavat tekstiilit voivat avata myös uusia tapoja hajottaa ja kierrättää materiaaleja.

Vapaavuori kertoo, että hankkeen tavoitteena on tuoda materiaalitieteen tutkimukseen uusi lähestymistapa, jossa suunnittelu ei perustu vain nykyhetkeen ja lähivuosiin. Materiaalien pitäisi hyödyntää menneisyyden unohdettuja tai keskeneräisiksi jääneitä teknologioita ja samalla huomioida koko elinympäristön, siis muidenkin kuin ihmisten, tarpeet sekä tulevaisuuden mahdollisuudet.

– Haluamme kyseenalaistaa ajatuksen lineaarisesti etenevästä materiaalitutkimuksesta, jossa keskitytään vain nykyisten teknologioiden parantamiseen ja tuotantomäärien kasvattamiseen, Vapaavuori sanoo.

Vaikka hankkeella on paljon potentiaalisia sovelluskohteita, Vapaavuori korostaa, ettei tutkimuksessa keskitytä vain vallitsevan tilanteen tarpeisiin. Sen sijaan tavoitteena on luoda monitieteinen, joustava ja toistuvaan kehittämiseen perustuva viitekehys, joka auttaa suuntaamaan katseen tulevaisuuteen.

– Haluaisin problematisoida kysymyksen siitä, millaisia ‘ratkaisuja’ me etsimme. Ehkä koko kysymys on muotoiltava uudelleen, sillä meillä ei ole mitään tieteellistä evidenssiä, että tämän päivän tilanteesta voisi suoraan ennustaa tulevaisuuden tarpeita, Vapaavuori pohtii.

PAST-A-BOT – Past-aware material networks towards tomorrow’s textile robots on tutkimushanke, jolle on myönnetty Euroopan tutkimusneuvoston Consolidator Grant -rahoitus, jonka arvo on yli kaksi miljoonaa euroa. Viisi vuotta kestävä hanke käynnistyy ensi vuoden alkupuolella.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Naantalin Energian liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani

Pasi Haarala.

Naantalin Energian verkkoalueella sähkönkulutus oli viime vuonna 141,3 miljoonaa kilowattituntia, joka on yhtiön historian toiseksi suurin vuosikulutus. Kulutus laski 1,3 prosenttia huippuvuodesta 2024.

Furuholm: Hallituksen tulostaulu karmeassa kunnossa – on aika vaihtaa päävalmentajaa

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) arvioi Porin vappupuheessaan Petteri Orpon hallituksen epäonnistuneen niin talous-, työllisyys- kuin turvallisuuspolitiikassaankin. Furuholmin mukaan hallituksen päätöksistä hyötyvät miljonäärit ja suuryritykset pienituloisten suomalaisten kustannuksella.

Naantalin pääkirjaston toukokuun näyttelyssä värikkäitä julisteteoksia

Näyttelyn teoksia yhdistää pirteät ja voimakkaat värit, yksityiskohtaisuus sekä mielikuvituksellisuus.

Taiteilija Jade Järvisen More is more -näyttely on esillä Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa 5.–29. toukokuuta. Näyttelyssä on nähtävillä värikkäitä, alun perin käsin tussilla paperille piirrettyjä julisteteoksia. Lisäksi esillä on Turun katukuvastakin tuttuja, ydinkeskustan parkkimittareiden kyljissä komeilevia teoksia.

Muoviastia kärähti liedellä Leipäläntiellä

Muoviastia kärähti asunnossa lieden päällä ruuanlaiton yhteydessä Leipäläntiellä Kastussa torstain ja perjantain välisenä yönä.

Ranskalainen jazzduo konsertoi Mestarinkadun salissa

Paul Brousseau ja Matthieu Metzger.

Pianisti Paul Brousseau'ta ja saksofonisti Matthieu Metzgeriä yhdistää yli 20 vuotta kestänyt musiikillinen kumppanuus. Source-duon myötä nämä kaksi ranskalaista virtuoosia palaavat yhteiseen musiikkilähteeseensä. Vapaat äänet -agentuuri tuo kaksikon Suomeen toukokuun alussa. Heitä kuullaan Turussa maanantaina 4. toukokuuta kello 20 Mestarinkadun konserttisalissa.

Kotihälytys muuttui pitkäkestoiseksi piiritykseksi Ruskolla

Lounais-Suomessa vappua vietettiin lämpimässä säässä, mutta tutuissa merkeissä. Poliisin tietoon ei tullut yhtään törkeää väkivaltarikosta.

Simo Klimscheffskij´n muistoajo rajoittaa liikennettä Hirvensalossa

Simo Klimscheffskij´n muistoajot ajetaan sunnuntaina Hirvensalossa.

Simo Klimscheffskij´n muistoajo järjestetään sunnuntaina 3. toukokuuta Hirvensalossa reitillä Toijaistentie – Särkilahdentie – Vanha Pikisaarentie – Pikisaarentie – Toijaistentie. Kilpailureitti ajetaan myötäpäivään. Tapahtuman aikana yleinen liikenne on sallittu vain samansuuntaisesti kilpailun kulun kanssa. Alueella on liikenteenohjaajia.

Täyttä asiaa: Liikennesäännöistä suuri osa skuuttailijoista ei välitä mitään

Avunpyyntötekstistä huolimatta skuutti oli jäänyt käyttäjältään kumoon jokirannan nurmikaistaleelle.

Itseltä löytyy kolme tatuointia ja jokaisella on oma taiteilijansa. Jokainen on myös aivan omaa tyyliään, haen aina etsimälleni tyylille taitajan erikseen.

Yrittäjägallup: Joka neljäs pk-yritys rekrytoimassa

Joka neljäs (26 %) pk-yritys aikoo palkata uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Rekrytointihalukkuus kasvaa selvästi yrityskoon myötä. Vähintään viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä yli 40 prosenttia aikoo rekrytoida, ja vähintään kymmenen hengen yrityksissä osuus nousee jo 62 prosenttiin.

22 tilaa lähtee kokeilemaan uutta tulosperusteista avustusta

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt uutta tulosperusteista avustusta 22 tilalle Saaristomeren valuma-alueella. Uuden tukimuodon avulla kehitetään ja testataan tulosperusteisen avustuksen toimintamallia tulevaisuuden tarpeisiin. Avustusta saaneet viljelijät ovat sitoutuneet peltojensa korkean fosforipitoisuuden alentamiseen, ja avustusta maksetaan saavutettujen tulosten perusteella. Hankkeen ensimmäinen vaihe, peltojen maanäytteiden ottaminen, alkoi maaliskuussa.

Maidontuotannon hiilijalanjälki voi olla oletettua suurempi

Karjankasvatus aiheuttaa merkittävän osan kasvihuonekaasupäästöistä maailmanlaajuisesti. Uuden tutkimuksen mukaan maidon hiilijalanjälki voi olla huomattavasti suurempi kuin laskelmissa yleensä, kun otetaan huomioon myös maaperästä vapautuva hiilidioksidi.

Tehokas puhdistuslaite voi aiheuttaa vakavia vahinkoja omaisuudelle ja sen käyttäjälle

Painepesuri suihkuaa kovimmillaan jopa 50 kertaa puutarhaletkua suuremmalla paineella.

Painepesuri on tehokas apuväline kodin ulkopintojen pesussa, mutta väärin käytettynä se voi aiheuttaa isoja vahinkoja rakenteille ja vakavia vammoja ihmisille. Paine ja suutin on valittava oikein, eikä painepesuri kuulu lasten vesileikkeihin.

Yrttiaho: Vain ydinaseiden täyskielto laissa voi estää niiden tuomisen Suomeen

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) vaatii, että ydinenergialain neljäs pykälä ja siihen sisältyvä ydinräjähteiden kielto tulee pitää nykyisellään: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.”

Kala kuuluu vappupöytään

Savusiikabowl.

Vappuna pöytään katetaan keväisiä makuja. Kalaherkut sopivat niin vappuaaton illanviettoon kuin vapunpäivän brunssillekin. Ruokaisat salaatit ja kalalautanen on helppo ottaa mukaan vaikka piknikille.

Kansainvälisessä yhteisoperaatiossa rajat ylittävää rikollisuutta vastaan otettiin kiinni useita henkilöitä ja tehtiin laajoja takavarikkoja

Ruotsin johtamassa EMPACT MTCNI Trident-operaatiossa Itämeren alueella otettiin kiinni useita henkilöitä ja takavarikoitiin suuri määrä huumausaineita sekä anastettua omaisuutta.

The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi

The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi 4.–5. joulukuuta.

Sunborn Live on järjestänyt jo useiden vuosien ajan Turun seudun suurimpia loppuunmyytyjä pikkujoulutapahtumia Logomossa. Tänä vuonna koetaan jotain täysin uutta, kun yhden illan tapahtuman sijaan The Pikkujoulut laajenee kaksipäiväiseksi festivaaliksi 4.–5. joulukuuta.

Huumausainevalvonnassa kiinni useita alaikäisiä

Lounais-Suomen poliisi tekee huumausaineiden käytön ja myynnin valvontaa niin alueen isommissa kuin pienemmissäkin kaupungeissa. Huumausaineiden valvonnassa paljastuu myös paljon muita oheisrikoksia.

Joka neljäs nuori ajanut sähköpotkulaudalla humalassa

Sähköpotkulauta, jonka rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h, luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Tilapäiset nopeusrajoitukset laitteessa eivät muuta luokitusta toiseksi. Laitteilla ajetaan polkupyöräilijän liikennesäännöillä ja pyöräilyyn tarkoitetuilla väylillä.

Liikenneturvan nuorisokysely kertoo, että joka neljäs nuorista on ajanut sähköpotkulaudalla humalassa vähintään kerran. Kuitenkin useampi kuin neljä viidestä pitää hyvänä sitä, että sähköpotkulautailussa on promilleraja. Myös ikärajalle löytyy kannatusta. Selvänä sähköpotkulautailu on yksi Liikenneturvan kevään kampanjan pääviesteistä.

Näköislehti

Urheilu

Hamaran herkkupalat häkissä – näiltä kolmelta ottelulta on lupa odottaa paljon

Rasberg Gwanzura on tuttu näky Hamaran illoissa. Kaksi vuotta sitten hän juhli ammattilaisuransa ensimmäistä voittoa tyrmättyään Inge Halosen.

Lauantaina 2. toukokuuta Kupittaan palloiluhallissa järjestetään vapaaottelutapahtuma Hamara 9. Pyysimme promoottori Mika Kurosta nostamaan esille kolme herkkupalaa illan ottelukortilta.

Paavo Nurmi Penn Relaysin kunniaseinälle

Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtaja Jari Salonen Paavo Nurmen nimikyltin luona.

Paavo Nurmi on nimetty Penn Relays -tapahtuman kunniaseinälle (Wall of Fame) Philadelphiassa. Kyseessä on yksi arvostetuimmista tunnustuksista amerikkalaisessa yleisurheilussa.

Joona Ikonen ja Hannu Kuru TPS-paitaan

Hannes Björninen (vas.) ja Hannu Kuru.

Turun Palloseura on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Joona Ikosen kanssa. 27-vuotias Ikonen siirtyy TPS:ään Ruotsin SHL:stä Malmö Redhawksista, jossa hän pelasi kahden kauden ajan. Ennen siirtoaan Ruotsiin Ikonen edusti pitkään Ilvestä, jossa hän nousi Liigan kärkipään pelaajien joukkoon. Ikonen tunnetaan monipuolisena ja työteliäänä hyökkääjänä, joka pystyy pelaamaan vastuullisesti kaikissa pelitilanteissa. Liiga-urallaan hän on pelannut 340 ottelua tehoin 90+109=199. Hän on myös kerryttänyt kansainvälistä kokemusta maajoukkueessa.

Otteluanalyysi: Interin hallinta riitti vain tasapeliin

Loic Essomba.

Inter kohtasi Veikkausliigan kärkikamppailussa HJK:n mutta peli ei noussut klassikoksi. Inter meni johtoon mutta Klubi kuittasi samantien tasoituksella taukotulokseksi 1–1. Se jäi myös lopputulokseksi, vaikka Inter hallitsi pelitilanteita selvästi toisella puoliajalla.

Oliver Lauridsen jatkaa Turun Palloseurassa ensi kaudella

Oliver Lauridsen.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Oliver Lauridsenin , 37, kanssa. Tanskalaispuolustaja jatkaa TPS:ssä tulevalla kaudella, joka on hänelle jo neljäs mustavalkoisessa paidassa.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.