Koulun arki entiselleen
Kouluterveydenhoitajien, koulukuraattorien ja koulupsykologien asema oppilaiden kouluarkeen liittyvissä asioissa on heikentynyt sote-uudistuksen jälkeen. Vaikka pahimpia puutteita, kuten mahdollisuutta suojattuun viestintään oppilaiden ja huoltajien kanssa on paikallisesti jo kohennettu, tiedonkulku takkuaa yhä. Monin paikoin koulujen varhalaiset eivät esimerkiksi näe oppilaiden tuntimerkintöjä, rangaistuksia, lomia tai tukipapereita, eivätkä itse kykene tekemään tuntimerkintöjä. Näiden oleellisten tietojen ja asioiden kierrättäminen käytännössä opetushenkilökunnan kautta on paitsi turhaa ja tehotonta työtä, myös mahdollinen sekä vakava lainsäädännöllinen haaste.
Ei perusopetuslain, sosiaalihuoltolain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain – eikä edes tietosuojalain – henki tässä ole siiloutumisen ja byrokratian vahvistaminen, vaan lapsen edun ensisijaisuus. Tätä edellyttää myös lastensuojelulaki. Asia tulee korjata.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Varha ja alueen kunnat yhteistyössä järjestävät tietojärjestelmät nopeasti vähintään entiseen kuosiinsa, jotta oppilaita koskeva olennainen koulutieto kulkee oppilaiden kanssa kouluarjessa toimivien ammattilaisten, oppilaan ja huoltajien välillä ripeästi, turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Keskustan aluevaltuustoryhmä

















