TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Turun derbyn hahmo oli Alex Eklund, joka laukoi TPS:n maaleista neljä ja kuorrutti urotekonsa vielä kahdella syöttöpisteellä. Puhdas hattutemppu oli paketissa jo toisessa erässä, kun avausmaalin takatolpalta ja toisen siivestä iskenyt Eklund jatkoi Eero Jalon takatolpalle täsmäämän kulmavapaalyönnin ohi Gabriels Silinsin.

Jalon illan saldo oli 2+2. Elias Haataja laukoi Palloseuran päätöserässä jo 6–0-johtoon ennen kuin kotijoukkue avasi maalitilinsä. FBC Turku ehti vielä kaventaa peräti neljästi, mutta Alex Eklundin ja Eero Jalon osumat pitivät mustavalkoiset edellä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Missä naapureita kohdataan?

Tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen voi osallistua vastaamalla kyselyyn.

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimushanke Kohtaamisia kodin rajoilla on käynnissä. Tutkijat pureutuvat kerrostaloasumisen arkeen ja yhteisöllisyyteen tarkastelemalla naapurustossa tapahtuvia kohtaamisia.

Kunnille ja alueille mahdollisuus järjestää henkilöjunaliikennettä

Lakimuutosten myötä kunnille, kuntayhtymille ja muille alueellisille viranomaisille annetaan mahdollisuus halutessaan järjestää henkilöjunaliikennettä alueillaan. Lisäksi säädetään perusteista, jotka on otettava huomioon, kun rautatieliikenteen alueelliseen toimivaltaan tehdään muutoksia.

Kansainvälistymispalkinto Orionille, Sensofusionille, Sandvikille ja Suomen startup-yhteisölle

Mats Eriksson.

Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden kasvuyrityksenä palkittiin Orion Oyj, tulokasyrityksenä Sensofusion Oy ja pitkäaikaisena investoijana Sandvik Mining and Construction Oy. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin Suomen startup-yhteisölle.

TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Maaperätutkimus katkaisee Torninkadun moottoriajoneuvoliikenteeltä maanantaina

Torninkadulla tehdään maanantaina 17. marraskuuta maaperätutkimusta Tuurintien ja Aurakadun välillä. Tie on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä kello 9–16.

OP: 71 prosenttia nuorista kokee stressiä rahasta vähintään joskus – sukupuolten välillä suuri kuilu

Nuorista naisista 81 prosenttia kokee rahastressiä vähintään joskus, kun miehillä sama osuus on 61 prosenttia. Miehet myös yleisemmin arvioivat saaneensa tarpeeksi oppia taloustaidoista.

What ever Works! -festivaali tarjoilee uusinta uutta Key Ensemblen konsertista Lumatone-sävellyksiin

Key Ensemble.

What ever Works! -festivaali ja Suomen Säveltäjät ry:n 80-vuotisjuhla kokoaa Turkuun uuden musiikin ystäviä ja ammattilaisia marraskuun lopulla. Tapahtumaviikon konserteissa ovat Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat. What ever Works! -festivaali toteuttaa viisi konserttia, jotka edustavat uusinta uutta musiikkia.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 23 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 23 miljoonaa euroa.

Raision kaupunginkirjasto kiinni henkilökunnan koulutuspäivän takia

Raision kirjasto on kiinni 20. marraskuuta.

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni torstaina 20. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Raision museo Harkko on myös suljettuna näyttelynvaihdon takia 17.–27. marraskuuta.

Suomalaisten mielestä turvattomuus lisääntyy ja julkiset peruspalvelut rapautuvat

Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin aikuisväestön näkemyksiä maamme kehityksestä tulevaisuudessa. Vastaajille esitettiin joukko maamme elinoloihin, talouteen ja erilaisiin uhkakuviin liittyviä asioita ja kysyttiin, millaiseksi he arvioivat maan kehityksen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Ikuisesti kehittyvä ihminen

Yleensä , kun musiikkimaun kehitystä tutkitaan, päädytään siihen, että teini-ikä muokkaa musiikkimakua. Varsinkin 13–17-vuotiaana sisäistetty musiikki pysyy tutkimusten mukaan mukana loppuiän.

Työmarkkinaennuste: Työllisyys kääntyy kasvuun vuoden loppuun mennessä

Työmarkkinoilla on nähtävissä käänne parempaan vuoden lopussa. Työllisyyden kasvun ennustetaan kiihtyvän vuonna 2027, jolloin myös työttömyys kääntyy selkeään laskuun.

Lieteallasinvestointi auttoi kasvinviljelytilan uuteen nousuun

Taneli Takatalo viljelee Pöytyällä ja Marttilassa ohraa, vehnää, rypsiä, rapsia ja härkäpapua. Satotaso on kasvanut selkeästi sen jälkeen, kun hän siirtyi apulannasta mädätejäännökseen, jota hän varastoi omalla tilallaan lietealtaissa.

Lietealtaat ovat tuttu näky eläintiloilla, joissa lietteen varastointi on pakollista. Nykyään lietealtaita tehdään yhä enemmän myös kasvinviljelytiloille. Marttilassa Taneli Takatalolla on lietealtaasta niin hyvät kokemukset, että hän rakentaa tilalleen jo toista allasta.

Kateissa ollut mies löytyi menehtyneenä Aurajoesta

Viime viikonloppuna Turussa kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt. Sivullinen löysi hänet menehtyneenä Aurajoesta.

Ruotsalainen sukellusveneiden pelastusalus HMS Belos saapuu Turun satamaan

Ruotsalainen sukellusveneiden pelastusalus HMS Belos saapuu rutiinivierailulle Turkuun 14.–16. marraskuuta. HMS Belos kiinnittyy Turun satamaan. Alus ei ole avoinna yleisölle.

Kysely: Nämä ovat yleisimmät remonttivirheet

Urakkamaailma keräsi käyttäjiltään omakohtaisia kokemuksia remonttien haasteisiin liittyen. Vastaukset osoittavat, että remontin onnistuminen kaatuu yllättävän usein samoihin sudenkuoppiin.

Tutkimus: Papilloomavirustyypit vaikuttavat eri tavoin kohdunkaulan syövän ja sen esiasteiden riskiin

Papilloomaviruksen eri tyypit eroavat merkittävästi toisistaan siinä, kuinka todennäköisesti ne johtavat kohdunkaulan vakaviin solumuutoksiin ja syöpään. Uuden tutkimuksen tulokset auttavat kehittämään kohdunkaulasyövän seulontaa entistä tarkemmaksi ja riskiperusteisemmaksi.

Autosta nähtävä ulos pakkasellakin

Autosta on nähtävä ulos kaikkiin suuntiin.

Liikenneturva on huolissaan kuljettajien välinpitämättömyydestä tilanteessa, jossa autolla lähdetään liikkeelle huolehtimatta näkyvyydestä. Jos pakkanen iskee laseihin, ennen ajoon lähtöä on varattava riittävästi aikaa kunnon skrapaamiseen – pelkkä kurkistusaukko ei riitä. Autosta on nähtävä ulos kaikkiin suuntiin.

Urheilu

TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Puukkokatsomo: Jalkapallo kiinnosti ennätyksellisen paljon

Dimitri Legbo.

Kotimainen jalkapallo näyttää kiinnostavan. Näin voi päätellä ainakin siitä, että Veikkausliiga teki päättyneellä kaudella kaikkien aikojen yleisöennätyksen.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat kesytti Romanian Ruopin ja Siltasen maaleilla

Mika Lehkosuo.

Suomi otti hallitun 2–0-voiton päävastustajastaan Romaniasta U21-maajoukkueiden EM-karsinnassa. Voitto tiesi sitä, että Suomi nousi lohkon kakkoseksi Romanian ohi. Kärjessä on Espanjassa, joka löi kuukausi sitten lisäajan maalilla Suomen 2–1.

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaarassa

Uinti Turku – Åbo Simning ry (ÅTUS) järjestää yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen aluekilpailut 25 metrin radalla 14.–16. marraskuuta Impivaaran uimahallissa. Aluekilpailuja järjesteään yhtaikaa seitsemällä paikkakunnalla ja niissä karsitaan uimareita Raumalla 12.–14. joulukuuta järjestettäviin valtakunnallisiin loppukilpailuihin, joihin pääsee kaikkien aluekilpailujen koottujen tulosten 16 parasta yksilölajeissa ja kahdeksan parasta viestijoukkuetta ikäsarjoissa 13-, 14-, 15- ja 16-vuotiaat.

FBC Turku kasvanut 30 vuodessa merkittäväksi turkulaiseksi palloiluseuraksi

Viime vuosina FBC Turun urheilullinen keihäänkärki on ollut naisten F-liigassa pelaava FBC Loisto, jonka paras saavutus on pronssimitali keväältä 2024.

– Ruuhkavuodet varmaan näkyy seurassa. Nuoruuden hulluttelut on takana ja nyt opetellaan elämään vastuullisen aikuisen elämää, luonnehtii FBC Turun puheenjohtaja Antti Vääri 30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistavaa seuraa.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .