Ikuisesti kehittyvä ihminen
Yleensä, kun musiikkimaun kehitystä tutkitaan, päädytään siihen, että teini-ikä muokkaa musiikkimakua. Varsinkin 13–17-vuotiaana sisäistetty musiikki pysyy tutkimusten mukaan mukana loppuiän.
Itse olen pystynyt aina allekirjoittamaan tämän vain osittain.
Esimerkiksi 1995 oli vuosi, jolloin hittilistoilla soi muun muassa Scatman John, Samuli Edelmann, eurotekno ja Den glider in. En voinut sietää niitä biisejä. Noiden lisäksi valtaosa koulukavereistani kuunteli esimerkiksi Metallicaa, Iron Maidenia ja Dream Theateria. Nekään eivät oikeastaan kiinnostaneet. Vasta myöhemmin olen löytänyt esimerkiksi metallin hienouden, mutta ehkä noista vuosista jäi joku muistijälki, minkä kautta vähän yli parikymppisenä otin haltuun metallimusiikin perusteet.
1990-luvun puolivälissä lähes rasittavuuteen asti soinut Offspringin Smash on selkeästi sellainen levy, joka resonoi edelleen. Siitä tykkäsin silloin ja tykkään edelleen. No Doubtin Tragic Kingdom on toinen, mikä tulee mieleen, mutta muutoin elämäni tärkeimmät levyt ovat tulleet elämääni joko jo ennen teini-ikää tai vasta päälle 20 vuoden iässä.
Toki suhteeni omaan lempimusiikkiini syventyi teini-iässä. Teini-iän vaikutusta musiikkimakuni kehittymiseen en siis voi kumota. Kun muut kuuntelivat listapoppia tai heviä, minä laitoin kotona soimaan omia suosikkejani.
Tutkimukset ovat myös selvittäneet, että kiinnostus uutta musiikkia kohtaan kasvaa noin 24-vuotiaaksi asti. Kun tähän lisätään pari-kolme vuotta, koska kypsyin ihmisenä hitaasti, ollaan tiukasti tutkimustiedon raameissa. Valtaosa niistä itselleni nykyäänkin tärkeimmistä bändeistä ja artisteista on tullut elämääni viimeistään vuonna 2008.
Mutta yhdessä asiassa huomaan olevani iloinen tilastoharha. Usea tutkimus nimittäin vähintään sivulauseessa väittää, että kolmenkympin jälkeen musiikinkuuntelu urautuu, eikä enää löydä uusia juttuja. Itse olen, suureksi ilokseni, säilyttänyt kyvyn innostua uusista artisteista, bändeistä ja levyistä. Nykyaikana se toki on myös helppoa, koska uutta musiikkia tulee niin paljon ja se on saatavilla helposti.
Väitän, että nykyinen helpon saatavuuden aika laajentaa ihmisten musiikillista perspektiiviä.
Ilkka Lappi



















