Tekla Knuutila vastaa puheluuni Tokiossa hieman ennen keskiyötä. Knuutilan ja hänen ystävänsä Edda Brinkmannin kymmenen kuukautta kestänyt taival Turusta Tokioon on hyvin lähellä päätepistettään. Aikaa lentokentälle lähtöön on vain nelisen tuntia, ja kaksikolle se tarkoittaa paluuta Eurooppaan, Knuutilan tapauksessa Suomeen.

– Joudutaan heräämään ihan turkasen aikaisin, jo joskus aamuneljän aikaan, Knuutila manaa.

Alun alkaen Knuutilan tavoitteena matkustaa Turusta Tokioon lentämättä kymmenessä kuukaudessa. Hän hyppäsi bussiin marraskuussa 2024, suuntanaan München. Lopulta matkaan kului noin vuosi.

Kaksikko on päättänyt paluumatkallaan pihistellä junalipuissa, ja joutuu sen vuoksi valitsemaan hitaimmat mahdolliset lentokentälle vievät junat. Tiukka budjetti kurittaa naisia entistäkin kovemmalla kädellä, sillä Kiinan valtion Tiibetin puolelle orkestroima pakollinen turistikierros lohkaisi matkakassasta häpeilemättömän suuren lohkon.

– Tiibet oli kyllä sen arvoinen, Knuutila toteaa.

– Kävimme buddhalaisessa luostarissa, joka sijaitsi Mount Everestilla viiden ja puolen kilometrin korkeudessa. Happea oli niin vähän, että jo pelkkä sängyssä istumaan nouseminen sai hengästymään, hän nauraa.

Kuusi päivää kestänyt kierros Tiibetissä merkitsi kaksikolle hetkellistä ja tervetullutta luksusta, jossa sohvasurffaaminen ja hostellit vaihtuivat pehmeisiin sänkyihin 90-luvun retrohenkeä henkivissä hotelleissa.

Paluu todellisuuteen ja huvenneeseen budjettiin iski kovaa, kun naiset ylittivät Tiibetin ja Kiinan välisen rajan.

– Päädyimme Kiinassa matkustamaan pelkästään yöjunilla, koska siinä sai majoituksen ja matkan samalla hinnalla, Knuutila kertoo.

– Ostimme liput kuitenkin aina niin myöhään, että mitään muuta kuin seisomapaikkoja ei ollut enää jäljellä. Pisin matka kesti yhtäjaksoisesti 25 tuntia, ja yritä siinä sitten nukkua seisaaltaan, Knuutila muistelee huvittuneena.

Kaksikko puksutteli yöjunilla Kiinan halki huumorin ja unilääkkeiden voimin kuukauden verran, kunnes edessä oli seuraava etappi, Etelä-Korea. Sieltä matka jatkui laivalla kohti Japanin Fukuokaa.

– Majoituimme Fukuokassa ihanan papparaisen luona, joka oli jäänyt leskeksi. Hän kierrätti meitä matchapelloilla ja temppeleissä ja kertoi, että oli aina halunnut tyttären, ja koki nyt saavansa kaksi, Knuutila kertoo selvästi liikuttuneena.

– Ylipäänsä ihmiset ovat olleet meitä kohtaan niin ihania, että sitä on vaikea ymmärtää. Tämä kiitollisuuden taakka se vain kasvaa, Knuutila kertoo, kuulostaen jopa hieman ahdistuneelta.

Ennen Tokiota naisten tiet erkanivat hetkeksi, sillä kumpikin koki tarvitsevansa omaa aikaa tiiviin yhdessäolon jälkeen. Knuutila päätti lifatata pitkin rannikkoa Osakan ja Kioton kautta Tokioon.

– Löysin tällä reissulla oman suosikkimajoitusratkaisuni Japanissa, Knuutila kertoo ja innostuu.

Koska matkakassa ei tässä vaiheessa ollut enää hääppöinen, valikoitui naisen tulevien öiden yöpaikaksi paikallinen internet-kahvila.

– Kaikkein halvimmalla pääsi, kun varasi ihan tavallisen työpöydän ja käpertyi sen alle nukkumaan pieneen kippuraan, Knuutila kertoo.

– Parasta oli kuitenkin se, että siellä oli pehmiskone, jota sai käyttää niin paljon kuin huvitti. Olin kahvilassa joskus 12 tuntia ja söin koko yön vain jäätelöä. Sitten heräsin aamulla pöydän alta ja söin vähän lisää jäätelöä. Se oli kuin suoraan lapsuuden unelmistani.

Kun Knuutilalta kysyy, mitä hän odottaa kotiinpaluussa eniten, tulee vastaus nopeasti.

– Äiti on kasannut minulle oman sängyn. Ihan uskomaton ajatus, että saan nukkua samassa sängyssä joka yö, enkä joudu luovuttamaan sitä pois.

– Nukuin niin monta yötä kiinalaisten junien lattioilla, että mikään ei kyllä pelota enää, Knuutila lisää perään.

Mitä matkalta jäi käteen, ja muuttuiko Knuutilan ajattelussa jokin?

– Moni asia on kliksahtanut päässä eri asentoon. On jotenkin vähemmän kyyninen olo ja sellainen tunne, että maailmassa on ehdottomasti enemmän hyvää kuin pahaa. On vähemmän luovuttanut olo, monen asian suhteen.

– Tuli myös sellainen hieno tunne, että mulla on tosi paljon hiffattavaa vielä. On ihana asia tajuta, etten olekaan vielä hiffannut kaikkea.

Juulia Bernhardt