Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että esittävä taidetanssiminen lievittävää koettuja masennusoireita, auttaa ymmärtämään masennuksen juurisyitä ja edesauttaa itsen toteuttamista. Monitieteellisessä tutkimusyhteistyössä yhdistyivät psykologian, sosiaalipsykologian sekä harvoin masennukseen liittyvissä interventioissa käytetyn esittävän tanssin näkökulmat.

– Masennus on keskeinen kansanterveysongelma, ja sen hoitoon kaivataan kipeästi lisää menetelmiä. Esimerkiksi liikunnasta on jo varsin hyvää näyttöä masennuksen lisähoitona. Ilmaisullisuuden mukana oleminen, vaikkapa tanssin kautta, voisi tehdä liikkumisesta monelle erityisen houkuttelevaa, toteaa nuorisopsykiatrian professori Tommi Tolmunen tiedotteessa.

Tanssimista pidetään nykyisin lupaavana lääketieteellistä hoitoa täydentävänä kuntoutusmenetelmänä monissa erilaisissa sairauksissa, myös masennuksessa. Erityisesti tanssi-liiketerapian on todettu soveltuvan niin masennukseen kuin ahdistukseenkin täydentäväksi hoitomuodoksi. Tanssiminen voi esimerkiksi vähentää stressihormonien, kuten kortisolin ja noradrenaliinin, erittymistä sekä lisätä liikunnan tavoin mielihyvään liittyvää dopamiinia. Tanssiminen kehittää myös kehotietoisuutta ja on luova tapa ilmaista itseään sanattomasti. Tanssiessa voidaan käsitellä tunteita, jotka eivät välttämättä ole helposti sanallistettavissa tai jotka ovat enemmän kuin sanoja.

Pilottitutkimukseen osallistui seitsemän nuorta aikuista, joilla oli diagnosoituna lievä tai keskivaikea masennus. Osallistujat loivat tutkimuksen aikana toivotusta tulevaisuudesta tanssi-improvisaatioon nojaavan digitaalisen pienoistanssiteoksen kamerapohjaista 3D-liikekaappaus-menetelmää käyttäen. Tutkimuksen tulokset korostivat erityisesti psykososiaalisia terveysvaikutuksia masennusoireiden vähentämisessä: esimerkiksi itsetunnon ja -tuntemuksen sekä kehollisten tunteiden käsittelykyvyn lisääntymistä, hyväksytyksi tulemisen kokemusta ja vertaistuen merkittävyyttä.

Aineistossa esille tuodut kokemukset hyväksyvästä ja luottamuksellisesta ilmapiiristä sekä ryhmään kuulumisesta ja yhteisöllisyydestä edesauttoivat erityisesti sitä, miten osallistujat pystyivät kehittämään suhdettaan omaan kehoonsa lisääntyneen kehotietoisuuden kautta. Osallistujat havaitsivat tämän muutoksen myös koreografisessa työskentelyprosessissa konkreettisesti. Tällöin kokemus omasta kehosta ja sen kykyisyydestä muuntui itsensä kohtaamiseksi, toteuttamiseksi ja itseilmaisuksi.

– Masennus voi esimerkiksi vaikuttaa interoseptioon eli siihen, kuinka havaitsemme kehon sisäisiä tuntemuksia. Interoseption häiriöt ovat yleisiä esimerkiksi masennuksessa, ahdistuksessa ja aleksitymiassa. Lisäksi kokemus kehosta voi olla myös monella tapaa kielteinen, toteaa monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen dosentti ja yliopistotutkija Hanna Pohjola.

Keskeistä tutkimusprosessissa osallistujille oli erityisesti oman masennuskokemuksen ja toivotun tulevaisuuden näkyviin saattaminen esittävänä tanssin muotona 3D-liikekaappauksen avulla. Tämä toi osallistujille paitsi konkreettisen lähestymistavan tanssia anonyymisti niin sanotulle suurelle yleisölle, myös mahdollisuuden tarkastella omaa liikettä ikään kuin ulkoapäin, mikä mahdollisti omien arvojen ja asenteiden pohtimisen sekä masennukseen liittyvien juurisyiden kohtaamisen.

– Osallistujille tämä avasi polun itsensä toteuttamiseen eli itselle tärkeiden, iloa ja tyydytystä tuottavien asioiden tekemiseen ja merkityksellisyyden kokemukseen, Pohjola toteaa.

Tutkimus on tehty Tarinallinen tanssi elämän murroksissa -hankkeessa (2021–25), jota rahoitti Koneen säätiö. Hankkeessa tarkasteltiin tanssin kokemuksellisia ja sosiaalipsykologisia seurauksia erilaisissa elämän murtumissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)