Turku kasvaa – mutta kasvaako se ihmisille vai sijoittajille? Kun uudet asunnot nousevat taivasta kohti ja hinnat nousevat mukana, tavallinen ihminen jää kadunvarteen. Turun asuntopolitiikka on unohtanut sen, mitä varten kaupunki on olemassa: ihmisiä varten.

Kaupunki ei kehity pelkästään rakentamalla, vaan sillä, mitä ja kenelle rakennetaan. Turussa on viime vuosina vedetty viivoja kartalle, mutta ei rajoja eriarvoisuudelle. Kun rantatonteille nousee lasisia torneja ja opiskelijat jonottavat vuokra-asuntoa, on kysyttävä: kenelle tämä kaupunki kuuluu? Asuntopolitiikkaa ohjaa nyt talous, ei inhimillisyys.

Kaupunki puhuu “vetovoimaisuudesta”, mutta mitä vetovoimaa on kaupungissa, jossa hoitajat, bussinkuljettajat tai henkilökohtaiset avustajat eivät enää pysty asumaan? Turku ei voi olla elinvoimainen, jos se sulkee työssäkäyvät ja pienituloiset ulos keskustasta.

Turku on vaarassa muuttua kaupungiksi, jossa asuu vain ne, joilla on varaa. Se ei ole tulevaisuuden kaupunki – se on museo. Museo, jossa elämä on näytillä mutta ei enää läsnä. Samaan aikaan, kun rakentaminen keskittyy keskustan luksuskohteisiin, kaupungin vuokra-asunnot rapistuvat ja vuokrat nousevat. Asunnottomuus lisääntyy, ja kohtuuhintaisia asuntoja on liian vähän. Kaavoitus lupaa “kestävää kasvua”, mutta todellisuudessa se on kasvua, joka sulkee yhä useamman ulkopuolelle.

Kuka päättää, että Turun tulevaisuus on betoninen ja kallis? Kuka päättää, että keskustaan ei mahdu tavallinen ihminen, opiskelija, eläkeläinen tai vammainen henkilö, joka tarvitsee esteettömän kodin?

Asuntopolitiikka ei ole tekninen asia. Se on arvovalinta. Kun poliitikot puhuvat “markkinoiden dynamiikasta”, he peittävät sillä todellisuuden: ihmisiä työnnetään pois kodeistaan. Kaupunki, joka ei suojele asukkaitaan, suojelee vain kiinteistöarvoja.

Turku voisi tehdä toisin. Se voisi asettaa katon vuokrien nousulle, lisätä kohtuuhintaisia ja esteettömiä asuntoja, ohjata kaavoitusta monimuotoisemmaksi ja rakentaa alueita, joissa eri tulotason ihmiset asuvat rinnakkain.

Kaupunki voisi sanoa ääneen, että asuminen ei ole sijoitusinstrumentti, vaan perusoikeus. Yhteisöllisyys, vihreys ja saavutettavuus eivät ole luksusta, vaan elämisen edellytys. Mutta se vaatii päätöksiä, ei juhlapuheita – rohkeutta asettua ihmisen puolelle, ei sijoittajan.

Turku on rakennettu joen varrelle, ei muurin sisään. Kaupunki, joka rakentaa itsensä hinnalla, joka sulkee ihmiset ulos, menettää kaiken sen, mikä tekee siitä Turun. Jos päättäjät eivät ymmärrä tätä, he tekevät kaupungista kylmän – sekä kivestä että sydämeltään.

Lassi Murto