Raision uusi Tiedonpuiston koulu valmistui
Raision kaupunki vastaanotti valmistuneen Tiedonpuiston koulun eilen tiistaina 30. syyskuuta. Uusi koulu toimii Raision ainoana yläkouluna siihen asti, kunnes toinen yhtenäiskoulu valmistuu Pirilän alueelle. Tiedonpuistossa tehdään vielä joulukuuhun asti kaupungin toimesta irtokalusteasennuksia, käytönopastuksia ja muuttovalmisteluja.
Vaisaaren koulun oppilaat – eli käytännössä Raision kaikki yläkoululaiset – aloittavat opintonsa uudessa Tiedonpuiston koulussa joululomien jälkeen. Tammikuussa alkavat Vaisaaren koulun purkutyöt ja sen paikalle rakennetaan uuden koulun piha- ja parkkialueita. Koko urakka tulee valmiiksi viimeistään ensi vuoden syksyllä.
– Rakennus on suunniteltu yhdessä käyttäjien kanssa ja suunnittelussa on huomioitu käytön lisäksi energiatehokkuus sekä ilmastonmuutokseen varautuminen. Energiatehokas rakennus toteutettiin A-energialuokassa ja sen lämmityksessä hyödynnetään hybridijärjestelmää, eli maa- ja kaukolämpöyhdistelmää. Rakennuksen katolle asennettiin lisäksi aurinkopaneelit. Uutta koulua on jo kovasti odotettu Raisiossa. Hanke on kokonaisuudessaan malliesimerkki laadukkaasta rakentamisesta, jossa yhteistyö eri osapuolten kanssa on sujunut erinomaisesti, kertoo Raision kaupungin kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen.
Tiedonpuiston pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastasi Lukkaroinen Arkkitehdit Oy ja rakennuttajakonsulttina oli A-insinöörit Rakennuttaminen Oy. Projektinjohtourakoitsijana toimi Rakennustoimisto Laamo Oy.
Tiedonpuiston koulussa pidetään kaikille avoimet ovet lauantaina 15. marraskuuta. Päivän aikana on mahdollista käydä myös Vaisaaren koulussa. Tapahtuman aikataulu ja ohjelma julkaistaan myöhemmin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)