Rannikkolaivaston ylikersantille ja aliluutnantille sakkoja varusmiesten simputtamisesta
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tänään on antanut tuomionsa sotilaisoikeudenkäyntiasiassa, jossa kolmea Rannikkolaivaston 8. huoltolaivueen tukikomppaniaan palkattua kouluttajaa syytettiin palveluksessa ollessaan maalis–syyskuussa 2022 tekemistään esimiesaseman väärinkäyttämisistä ja palvelusrikoksista. Asianomistajina asiassa oli kymmenen koulutettavana ollutta varusmiestä, joita syytteessä väitettiin simputetun muun muassa teettämällä heillä palveluksen kannalta tarpeettomia harjoituksia sekä kiusaamalla ja kohtelemalla heitä nöyryyttävällä tavalla.
Käräjäoikeus katsoi esitetyn todistelun perusteella sotilaspoliisijoukkueen johtajana toimineen ylikersantin juoksuttaneen varusmiehiä pitkiäkin aikoja rangaistukseksi erilaisista seikoista, kuten myöhästymisestä tai hitaasta järjestäytymisestä. Kysymys oli ollut käskynalaisten uuvuttamisesta rangaistuksenomaisesti ja palvelukseen liittymättömästä syystä sekä heille nöyryyttävällä tavalla kärsimystä aiheuttaen.
Menettely täytti esimiesaseman väärinkäyttöä koskevan tunnusmerkistön, mutta ei voinut tulla arvioiduksi toistamiseen palvelusrikoksena.
Ylikersantti oli syyllistynyt esimiesaseman väärinkäyttämiseen myös käskettyään varusmiehiä vaihtamaan yöllä ulkona nollakelin lumisateessa päälleen uima-asun sekä uimaan vesilammikossa toisten varusmiesten läsnä ollessa. Lisäksi hän oli syyllistynyt lievään pahoinpitelyyn tarttumalla ja ravistamalla varusmiehiä taisteluliiveistä ammuntakoulutuksen yhteydessä.
Käräjäoikeus katsoi sotilaspoliisikurssilla kouluttajana toimineen aliluutnantinkin syyllistyneen esimiesaseman väärinkäyttämiseen juoksuttamalla varusmiehiä palveluksen kannalta tarpeettomasti rangaistukseksi koulutuksessa epäonnistumisesta. Aliluutnantti oli lisäksi syyllistynyt esimiesaseman väärinkäyttämiseen, kun hän oli käskenyt erään varusmiehen osallistumaan palvelukseen muiden varusmiesten kanssa ja kokoamaan telttaa ulkona, vaikka tämä oli ollut vapautettuna ulkopalveluksesta terveydellisistä syistä.
Kolmantena vastaajana olleen kersantin osalta käräjäoikeus hylkäsi syytteen näyttämättä jääneenä. Käräjäoikeus tuomitsi ylikersantille yhteiseksi rangaistukseksi 60 päiväsakon ja aliluutnantille 25 päiväsakon sakkorangaistuksen. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)