Turkuun avataan ensi vuonna uusi kansainvälinen päiväkoti
Suomenkielinen lasten ja nuorten palveluiden lautakunta on päättänyt, että Turkuun avataan elokuussa 2026 uusi kansainvälinen päiväkoti. Uuteen päiväkotiin voi hakea tammikuusta 2026 alkaen.
Turun kansainvälinen päiväkoti aloittaa toimintansa 3. elokuuta 2026 osoitteessa Lemminkäisenkatu 30. Samassa kiinteistössä sijaitsee 1. tammikuuta 2026 alkaen myös Turun kansainvälisen koulun perusopetus. Kiinteistöön toteutetaan uudet tilat 450:lle Turun kansainvälisen koulun oppilaalle ja 84:lle varhaiskasvatuksen lapselle.
– Englanninkieliselle varhaiskasvatukselle on suuri tarve, sillä Turkuun muuttaa jatkuvasti perheitä ulkomailta. Englanninkielinen varhaiskasvatus palvelee sekä maahanmuuttajataustaisia perheitä että suomalaisia paluumuuttajaperheitä, joiden lapset ovat käyneet kansainvälisessä päiväkodissa ulkomailla, toteaa varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Vesa Kulmala.
Päiväkotiin on tulossa neljä lapsiryhmää ja 12 työntekijää. Työntekijöistä joka kolmas on varhaiskasvatuksen opettaja. Kyseessä on Turun ensimmäinen kunnallinen englanninkielinen päiväkoti.
– Ainakin aluksi osassa, esimerkiksi kahdessa lapsiryhmässä, toimintakielenä on englanti. Muissa lapsiryhmissä on tarkoitus toteuttaa laajamittaista kaksikielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta, kertoo itäisen varhaiskasvatusalueen aluepäällikkö Anu Oksanen.
Päiväkodin lapsivalinnat painottuvat niihin lapsiin, joiden toinen tai molemmat vanhemmat puhuvat englantia. Etusijalla ovat myös lapset, jotka hyötyvät englannin kielen taidosta tulevaisuudessa, esimerkiksi jos perhe suunnittelee muuttoa maahan, jossa puhutaan englantia.
Kansainvälinen päiväkoti noudattaa samoja valtakunnallisia ja kunnallisia varhaiskasvatussuunnitelmia kuin muutkin kunnalliset päiväkodit Suomessa.
Hallinnollisesti kansainvälisestä päiväkodista tulee osa Tuomaansillan päiväkotia.
Kansainväliseen päiväkotiin voi hakea tammikuusta 2026 alkaen eVakan kautta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)