Tiedä sitten olivatko jääkiekkoselostajat omassa lapsuudessani tai nuoruudessani välttämättä yhtään sen parempia tai huonompia ammattitaidon osalta kuin nykyään, mutta erittäin persoonallisia he olivat. He olivatkin enemmän kulttuurillisia hahmoja kuin pelkkiä selostajia. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi Juha Jokista, Antero Karapaloa ja Raimo Häyristä – oli siinä persoonallisuutta kerrakseen.

Häyrinen oli puhumisen mestari – niin puhetaidon kuin puheen nopeudenkin osalta. En nyt muista, missä hänen puhenopeutensa oli mitattu, mutta jossain kerrottiin, että parhaimmillaan se olisi ollut 218 sanaa 57,5 sekunnissa. Olennaista ei kuitenkaan ollut pelkkä puhenopeus tai puhetaito, vaan kokonaisuus, josta hänen selostuksensa rakentui. Se oli erittäin persoonallista: perustui hänen kokemuksiinsa elämästä, muun muassa reservin sotilasmestarina merillä seilatessaan, hänen tietotaitoonsa ja möreään rahisevaan ääneensä.

Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1997, katsellessani jääkiekon MM-kisoja televisiosta Antero Mertarannan selostamana, laitoin television selostuksen pois päältä ja annoin Häyrisen äänen tulla radiosta, samalla kun katsoin Ylen lähetystä.

Jokinen on Ylen selostajana jäänyt erityisesti mieleen. Hänen karismansa perustui ei-populistiseen innostamattomuuteen. Jotenkin hänen rauhallinen ja dramaattisen viipyilevä ulosantinsa toi kylmät väreet. Hän totesi rauhallisen pidättävällä rytmillä tapahtumien vyöryä. Hän oli Häyriseen verrattuna kuin toinen ääripää.

Karapalon anterokarapalolaisuus edusti minulle selkeätä artikulaatiota. Hänen selostuksensa kaikui stereoäänijärjestelmän lävitse, jossa selostajan ääni ei ollut täysin keskitetty tai eristetty, vaan se saattoi ”vuotaa” tilaan, jossa taustaäänet – yleisön humina, kiekon äänet, kaiut hallista – sekoittuivat selostukseen; siitä hänen karismansa.

Hyvistä ja mieleenpainuvista selostajista on aina pula – varsinkin nyt, kun Antero Mertaranta on siirtymässä eläkkeelle jääkiekkoselostuksista. Uusista persoonallisista selostajista on pakko mainita Juhavaltteri Salminen, joka muistuttaa edesmennyttä Juha Jokista. Salmisessa on samaa viipyilevää ja pidättelevää vakavuutta kuin legendassa itsessään.

Kurt Hedborg