Kyllästyin taannoin uutisiin. Tuntui, että maailmassa oli vain negatiivisuutta.

Päätin kehittää henkilökohtaisen haasteen. Tällainen varmaan voisi löytyä jonkinlaisena somehaasteenakin, mutta tämä ajatus syntyi nyt jonkinlaisesta sisäisestä tarpeesta.

Päätin panostaa positiivisuuteen. Niinpä kirjasin ylös muutaman päivän ajan enemmän tai vähemmän arkisia asioita, jotka tekivät minut iloiseksi tai onnelliseksi.

Listalla oli muun muassa tällaisia asioita: Aamukahvi oli hyvää, bussipysäkillä ei tarvinnut odottaa kauan ennen bussin tulemista, kissa hyppäsi sängylle ja käpertyi jalkaa vasten kehräämään, vaimo hymyili, kun lähdin ovesta, Finnairin lakkouhka peruuntui, mustarastas hyppeli metsäpolulla vastaan, Flow-elokuva oli ihana, muutaman sadan biisin soittolistalta tuli bussimatkan aikana vain aivan sairaan hyviä biisejä, Grand Theft Auton ilmestymiseen on enää vähän yli vuosi…

En koskaan ole ollut mikään erityinen elämäntaito-oppaiden ystävä. Niissä lässytetään positiivisen ajattelun voimasta, siitä miten matka on päämäärää tärkeämpi ja niin edelleen. Jos työt ovat lähteneet alta, talo palanut tai lääkäri kertonut parantumattomasta sairaudesta, aika harva miettii, että nyt on kiva mäki tässä matkassa.

Ehkä kyse on vanhenemisen tuomasta höperöitymisestä (jota jotkut kutsuvat viisastumiseksi) tai muutan vaan ohimenevästä ilmiöstä, mutta pienen testini aikana huomasin olevani kokonaisvaltaisesti ihan hyvällä tuulella.

Jos siis ei ole edellä mainitun kaltaisia oikeita ongelmia elämässä, niin ehkä niissä elämäntaito-oppaissa on jotain järkeä kumminkin. Olisin voinut testijaksolla keskittyä myös siihen, kuinka kevät ei vaan lämpene tai vastatuuli saa silmät vuotamaan vettä.

Sanoisin, että testijaksoni oli parempi, kun keskityin näkemään positiivista.

Ilkka Lappi