Takavuosina oli joka torpassa sananmukaisesti sähköä ilmassa, kun energia tuli taloihin ilmajohtoa pitkin. Kadunvarren sähkötolpasta juoksi pihan yli johto, joka tuupattiin kaiketi turvallisuussyistä talon ulkoseinään katonrajaan. Seinän sisäpuolelle tuli pääsulakerasia, josta vedettiin johdot alakertaan varsinaiseen sulaketauluun.

Ihan toimiva ratkaisu, paitsi silloin, kun virtapiikki suhautti pääsulakkeen pimeäksi. Silloin oli kömmittävä välikatolle sulake suussa uutta posliinitulppaa palaneen paikalle ruuvaamaan.

Ei ihme, että moni ukko päätyi tuuppaamaan sulakkeen tilalle rautanaulan. Ratkaisu, joka kesti aina talon maan tasalle palamiseen asti.

Asun vanhassa puutalossa, jossa vintin pääsulakeboksiin käsiin pääsemiseksi pitää kontata ahdasta kutterilastujen peittämää lautapolkua pitkin koko talon harjan mitta. Tämän operaation kun joutuu tekemään talvipimeällä, tulee käytettyä keskeinen osa kapteeni Haddockin legendaarisesta kirosanakokoelmasta.

Eikä se hauskaa ole kesälläkään. Vinteillä tuppaa olemaan ampiaispesiä. Sellaisen kun kontatessa kimppuunsa saa, leikkii jo hengellään.

Päätin vuosi sitten ratkaista ongelman asennuttamalla uudenaikaisen pääsulakekaapin talon ulkoseinään, maanpinnan tuntumaan. Maallikon mielessäni homma olisi helppo. Kaapeli katki ylhäältä, uusi sähkökaappi talon seinään, sähkömittarin siirto sinne ja piuhat kiinni. Ei muuta kuin etsimään sähköurakoitsija, joka voisi pikaisesti tulla hoitamaan homman.

Ilmeni, että homma tosiaan olisi helppo. Liiankin helppo.

Paikallinen täyden palvelun sähköurakointifirma nimittäin ilmoitti, etteivät he tee ”noin pieniä töitä”. Siis alle kahden tuhannen euron urakoita. Olisi kai samalla pitänyt uusia sähköt koko talosta, mihin ei ollut tarvetta.

Toisesta täyden palvelun firmasta vastattiin, että henkilö, joka näihin ottaa kantaa on lomalla, ja ottaa yhteyttä loman jälkeen. Kyllä on pitkä loma, yli puoli vuotta jo.

Kolmannesta ja neljännestä ”kaikki kodin sähkötyöt” hoitavasta firmasta ei jaksettu vastata mitään.

Epäusko väänsi sisälläni kättä epätoivoa vastaan. Eikö todellakaan kylmä käteinen muutaman tunnin hommasta kelpaa kenellekään?

Lopulta tärppäsi, kun laajensin urakoitsijan etsintäsädettä. Tält pualt jokke löytyi sähköurakoitsija, jolle kelpasi homma tois pualt. Aamupäivä siinä taisi suhahtaa, ja kaappi komeili seinässä.

Oliko nyt vika asiakkaassa vai täyden palvelun sähköfirmoissa, jotka lupaavat hoitaa kaikki kodin pienimmätkin sähkötyöt? Mene ja tiedä.

Ainakin vintillä konttailusta tuli loppu.

Teemu P. Peltola