Ulkomailla syntyneet Suomessa syntyneitä terveempiä, trendi säilyy myös vanhemmalla iällä

Uusi tutkimus paljasti selkeän ”kuolleisuusedun” ulkomailla syntyneiden keskuudessa. Helsingin ja Tampereen yliopiston yhteistyönä toteutettu tutkimus tarkastelee yli 70-vuotiaiden kuolleisuutta ja eri kuolinsyitä vertailemalla Suomessa ja ulkomailla syntyneiden kuolleisuuslukuja vuosilta 2002–20.

Tutkimuksessa havaittiin, että ulkomailla syntyneillä on alhaisempi kuolleisuus syöpäkuolemissa, hermostoon liittyvissä sairauksissa, sydän- ja verisuonitaudeissa, hengityselinsairauksissa, ruuansulatuksen sairauksissa ja ulkoisissa kuolinsyissä verrattuna Suomessa syntyneisiin. Sukupuolittain tarkasteltuna naisilla vahvin etu esiintyi hengityselin- ja ruuansulatukseen liittyvissä kuolinsyissä, kun taas miehillä suurin etu oli hengityselinsairauksissa ja ulkoisiin syihin kuolemissa.

Kuolleisuustutkimuksissa kuolleisuusetu viittaa siihen, että tietyillä väestöryhmillä on alhaisempi kuolleisuus kuin muilla vastaavan ikäisillä ihmisillä.

– Syntymämaihin perustuvassa vertailussa erityisesti globaalista etelästä muuttaneiden kuolleisuusluvut erottuivat selvästi matalampina useissa kuolinsyykategorioissa verrattuna Suomessa syntyneisiin, sanoo sosiologian dosentti Laura Kemppainen Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

Tutkimuksessa otettiin huomioon myös sosioekonominen status; yleensä heikompi tulotaso selittää terveyseroja. Tässä tutkimuksessa ulkomailla syntyneet olivat yleisesti heikompituloisia, mutta kuitenkin terveempiä. Ulkomailla syntyneiden matalammat kuolleisuusluvut etenkin ulkoisten tekijöiden ja elintapoihin liittyvien sairauksien kohdalla viittaavat terveellisempiin elämäntapoihin.

– Ulkoisiin syihin sisältyvät alkoholikuolemat ovat merkittävä kuolinsyy Suomessa syntyneiden parissa. Myös syöpäkuolemat ja hengityselinsairauksiin liittyvät kuolemat ovat alhaisemmat ulkomailla syntyneillä, mikä voi viitata vähäisempään tupakointiin ja alkoholin käyttöön. Puhutaan niin sanotusta ”terveen maahanmuuttajan paradoksista”, jonka taustamekanismit edelleen vaativat lisätutkimusta, toteaa Kemppainen.

Ikääntyneen tausta tärkeä huomioida, kun arvioidaan hoidon tarvetta

Ulkomailla syntyneet ovat siis usein Suomessa syntyneitä terveempiä, ja tämä terveydellinen etu jatkuu myös vanhemmalla iällä.

– Tulokset ovat tärkeitä myös palvelujärjestelmän näkökulmasta, sillä niiden mukaan ulkomaalaistaustaiset vanhukset ovat terveempiä eivätkä näin ollen rasita kohtuuttomasti palveluita. Tutkimuksen osoittamat erot eri taustamaista saapuneiden välillä korostavat, että on tärkeätä huomioida ikääntyneen tausta arvioidessa hänen hoidontarvettaan, sanoo Kemppainen.

Suomessa ei ole aikaisemmin tehty vastaavaa tutkimusta, vaikka ikääntyneiden maahanmuuttajien määrä kasvaa jatkuvasti. Ikääntyvän väestön moninaisuutta ei juuri ole otettu huomioon vanhuspalveluissa ja sen suunnittelussa Suomessa.

– Lisätutkimusta vaativa havainto tutkimuksessa on maahanmuuttajien vähäisempi kuolleisuus muistisairauksiin ja sitä selittävät tekijät, toteaa Kemppainen.

Tutkimus on julkaistu eurooppalaisessa tiedelehdessä European Journal of Public Health ja se on toteutettu Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön ja Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkijoiden yhteistyönä. Huippuyksikköä rahoittaa Suomen Akatemia (2018–25).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Henkilöauto ulos tieltä Liedossa, kaksi loukkaantunut vakavasti

Henkilöauto ajo ulos Aurantieltä Liedossa tiistaina aamupäivällä. Pelastus- ja tutkintatoimet ovat kesken.

VATT: Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut suojaosien poiston jälkeen

VATT:n tutkijat kävivät läpi kansallisen tulorekisterin, Finanssivalvonnan ja Kelan tietoja, ja huomasivat, ettei osa-aikaisesti työtä tekevien työttömien määrä ole romahtanut työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Data näyttää, että osa-aikatyötä tekevien määrä on edelleen selkeästi korkeampi kuin ennen suojaosien voimaantuloa vuonna 2014.

Rakennuksen vieressä paloi nuotio Kaarinassa, pelastuslaitos sammutti

Rakennuksen vieressä paloi maanantaina illalla Piispanristintiellä Kaarinassa nuotio, jonka pelastuslaitos sammutti.

Karhunaukion monitoimitalon liikennesuunnitelmat kaupunkiympäristölautakunnassa

Suunnittelualue punaisella ja monitoimitalon korttelit YO-1 -merkinnällä opaskartalla.

Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään tiistaina suunnitelmat Karhukadun ja Itäkaaren osan uusista liikennejärjestelyistä Karhunaukion monitoimitalon saavutettavuuden varmistamiseksi sekä näihin liittyvät nopeusrajoitusmuutokset koko Huhkolan alueella että Pormestarinkadun alkuosalla.

Turun kaupunki tukee järjestöjä vuosittain lähes kymmenellä miljoonalla eurolla

Turun kaupungin avustusta voi hakea esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen tai nuorten toimintaan.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.