Kaarinan uusi elinvoima- ja työllisyyspalvelukeskus avaa ovensa
Kaarinan kaupungin työllisyyspalvelut ja elinkeinoyhtiö Kaarinan Kehitys Oy muuttavat marraskuussa saman katon alle Oskarintalon eli kaupunginviraston katutasoon. Osoitteessa Oskarinkatu 4 avautuu Kaarinan uusi elinvoima- ja työllisyyspalvelukeskus, jossa on työllisyyspalvelut henkilöasiakkaille ja elinkeinopalvelut yrityksille. Avajaiset ovat 25. marraskuuta. Keskuksessa on avoimet ovet 10. joulukuuta.
Elinvoima- ja työllisyyspalvelukeskuksen perustaminen liittyy TE24-uudistukseen: työllisyyspalvelut siirtyvät vuodenvaihteessa valtiolta kunnille.
Keskuksen elinkeinopalvelut eli Kaarinan Kehitys Oy tarjoaa maksuttomia palveluita sekä alkaville yrittäjille että jo toimiville yrityksille. Yritystä suunnitteleva saa apua ja sparrausta yritystoiminnan aloittamiseen. Kehitystä ja kasvua hakevalle selvitetään esimerkiksi rekrytointi-, koulutus- ja rahoitusmahdollisuuksia, ja yritys hyötyy laajasta verkostosta.
Palvelukeskus toimii moniammatillisesti yhteistyössä muiden viranomaisten, koulutusten järjestäjien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Yritysten työvoimatarpeisiin etsitään työnhakijoista sopivia ehdokkaita. Keskuksessa järjestetään räätälöityjä rekrytointitapahtumia ja tehdään yritysten ja työnhakijoiden kohtaaminen helpoksi.
– Meille on tärkeää, että elinkeino- ja työllisyyspalvelut löytyvät saman katon alta ja voimme tarjota laajan palveluvalikoiman yrityksille ja työnhakijoille. Tavoitteena on, että Kaarina on Turun seudun vetovoimaisin kaupunki yrittäjien ja yritysten sekä niiden henkilöstön näkökulmasta. Toimimme myös vahvasti yhteistyössä Business Turun ja muiden alueen toimijoiden kanssa. Yksin puurtamalla ei tule menestystä, toteaa kaupunginjohtaja Harri Virta tiedotteessa.
Kaarinan kaupunki valitsee parhaillaan elinvoimajohtajaa, josta tulee myös Kaarinan Kehityksen toimitusjohtaja. Virka on uusi ja tehtävä sijoittuu aluksi konsernihallintoon. Kaupunkiin ollaan perustamassa uutta toimialuetta, jossa elinvoimajohtaja pääsee suunnittelemaan ja kehittämään kaupunkia elinkeino- ja työllisyyspalveluiden näkökulmasta.
Uusi keskus tarjoaa työnhakijoille työllistymistä edistäviä palveluita. Työnhakijat voivat tavata keskuksessa myös koulutuksen järjestäjiä ja muita viranomaisia.
Työllisyyspalvelut toimii työvoimaviranomaisena ja opastaa ja ohjaa esimerkiksi työttömyysturvaan liittyvissä asioissa.
– Olemme innoissamme siitä, että saamme työnhakijoiden palvelut lähelle heitä, omaan kuntaan. Tiivis yhteistyö elinkeinopalveluiden ja yritysten kanssa tarjoaa myös paljon uusia mahdollisuuksia, toteaa työllisyyspalvelujohtaja Gisela Lindberg-Vesalainen.
Elinvoima- ja työllisyyspalvelukeskuksen ovet ovat avoinna kaikille työllisyys- ja yrityspalveluista kiinnostuneille tiistaina 10. joulukuuta kello 13-15.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)