Kotitaloudet sijoittivat syyskuussa lisää sijoitusrahastoihin ja osakkeisiin
Kotitaloudet tekivät syyskuussa enemmän merkintöjä kuin lunastuksia suomalaisiin sijoitusrahastoihin. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 190 miljoonan euron edestä. Viime vuoden alusta lähtien kuukausittainen sijoitusmäärä on ollut positiivinen. Syyskuussa uusia sijoituksia tehtiin eniten korko- ja osakerahastoihin, molempiin lähes 85 miljoonan euron edestä. Korkorahastoihin tehdyistä merkinnöistä suurin osa (53 miljoonaa euroa) tehtiin lyhyen koron rahastoihin. Kiinteistörahastoista kotitaloudet ovat tehneet lunastuksia enemmän kuin merkintöjä nyt 17 kuukautta putkeen. Syyskuussa lunastuksia kiinteistörahastoista tehtiin kuitenkin nettomääräisesti vähän (-0,3 miljoonaa euroa).
Uusien sijoitusten lisäksi myös kotimaisten rahasto-omistusten arvo kasvoi syyskuussa yli 300 miljoonaa euroa. Syyskuussa arvo kasvoi eniten osakerahastoissa (150 miljoonaa euroa) ja korkorahastoissa (95 miljoonaa euroa). Syyskuun lopussa kotitalouksien sijoitukset kotimaisiin sijoitusrahastoihin oli kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla (37,9 miljardia euroa). Sijoituksista suurin osa oli osakerahastoissa (43 %), korkorahastoissa (28 %) ja yhdistelmärahastoissa (19 %). Lisäksi kotitalouksilla on merkittävä määrä sijoituksia kotimaisiin sijoitusrahastoihin sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten kautta.
Syyskuussa suomalaiset kotitaloudet myös sijoittivat lisää 80 miljoonaa euroa ulkomaisiin sijoitusrahastoihin]. Syyskuussa kotitalouksien rahasto-osuusomistukset ulkomaisista sijoitusrahastoista ylittivät kahdeksan miljardia euroa, kun ne vuosi sitten vastaavana aikana oli 5,9 miljardia euroa.
Syyskuun lopussa kotitalouksilla oli pörssinoteerattuja osakeomistuksia 51,0 miljardin euron edestä, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Kotitalouksien hallussa olevat ulkomaiset osakkeet ovat tuottaneet kotimaisia paremmin vuoden 2024 aikana. Viime aikoina ulkomaisten osakkeiden osuus kotitalouksien pörssinoteeratuista osakeomistuksista on kasvanut. Syyskuun lopussa niiden osuus oli 14 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana osuus oli 12 prosenttia. Syyskuussa kotitaloudet sijoittivat nettomääräisesti 600 miljoonaa euroa lisää pörssinoteerattuihin osakkeisiin. Lisäksi osakeomistusten arvo kasvoi lähes saman verran syyskuussa. Toistaiseksi osakeomistusten arvon huippu osui elokuulle 2021, jolloin niiden arvo oli 56,1 miljardia euroa.
Syyskuun lopussa suomalaisten kotitalouksien talletuskanta oli 110,7 miljardia euroa. Viimeisten kuukausien aikana talletuskanta on kääntynyt taas kasvuun vuodentakaiseen verrattuna. Syyskuussa talletuskannan vuosimuutos oli +0,5 prosenttia. Korkojen noustua suomalaiset kotitaloudet ovat siirtäneet varojaan korkeampikorkoisille talletustileille. Syyskuun lopussa kotitalouksien talletustileillä olevista varoista 60 prosenttia oli yön yli -talletuksia (sis. käyttötilit), 13 prosenttia määräaikaistalletuksia ja 26 prosenttia sijoitustalletuksia. Talletuskannan keskikorko oli 1,33 prosenttia. Syyskuussa talletustileille virtasi nettomääräisesti 43 miljoonaa euroa uusia varoja.
Tilastokeskuksen rahoitustilinpidon mukaan kotitalouksien rahoitusvarat (402 miljardia euroa) olivat kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla kesäkuun lopussa. Vuoden toisen neljänneksen aikana rahoitusvarat kasvoivat ensimmäistä kertaa yli 400 miljardin euron. Talletusten osuus kotitalouksien rahoitusvaroista oli 28 prosenttia.
Sijoitustalletukset ovat irtisanomisehtoisia talletuksia. Niillä ei ole sovittua määräaikaa (toisin kuin määräaikaistalletuksilla), mutta niillä on irtisanomisaika, jolloin talletusta ei voi muuttaa rahaksi ilman seuraamuksia (toisin kuin yön yli -talletuksilla). Tämä luokka sisältää myös sijoitustilit, joissa ei ole irtisanomisaikaa eikä sovittua määräaikaa mutta joissa on nostorajoituksia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)