Maata Näkyvissä -festareille odotetaan taas tuhansia nuoria

Viime vuoden festareilla villinnyt Freesia esiintyy tänä vuonna festareiden viimeisenä esiintyjänä, ja keikalla on luvassa myös yllätysesiintyjiä. Viime vuoden festareilla villinnyt Freesia esiintyy tänä vuonna festareiden viimeisenä esiintyjänä, ja keikalla on luvassa myös yllätysesiintyjiä. Kuva: Minna Penkkimäki

Maata Näkyvissä -festarit järjestetään tänä vuonna 22.–24. marraskuuta. Turun Messukeskuksessa ja Gatorade Centerissä. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 39. kertaa.

Viime vuonna tapahtuma keräsi kävijöitä reilut 13 500, eli tapahtuman kävijämäärä kääntyi pitkästä aikaa kasvuun. Tapahtumaan osallistui yksittäisten kävijöiden lisäksi ryhmiä 127 seurakunnasta. Tapahtuman toteuttavat tänäkin vuonna lähes kokonaan talkoolaiset, joita oli viime vuonna lähes tuhat.

– Myös tänä vuonna kävijöitä odotetaan suuri määrä, ja lipunmyynnin odotetaan rikkovan viime vuoden tuloksen, sanoo tapahtuman johtaja, Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen tiedotteessa.

Odotuksena on, että kävijöitä tulee tänä vuonna noin 14 000.

Kävijämäärien kehitykseen on Heinosen mukaan vaikea nähdä selkeää syytä. Hän iloitsee siitä, että kristillisellä nuorisotapahtumalla on edelleen tilausta. Erittäin tärkeää on se, että paikallisseurakunnissa tehdään edelleen hyvää nuorisotyötä, ja nuorisotyöntekijät tuovat nuoriaan edelleen tapahtumaan. Myös gospelmusiikki kiinnostaa ihmisiä edelleen, Heinonen toteaa.

– Mielestäni Maata Näkyvissä -festareiden merkitystä on vaikea selittää. Nuori seurakunta kokoontuu tänne kokemaan kristittyjen yhteyttä ja elämään Jumalan sanan lupauksista. Tämä on nuoren seurakunnan isoin kokoontuminen koko Pohjois-Euroopassa ja ihmeellinen mahdollisuus, jonka Jumala on meille antanut. Myös esimerkiksi suuri talkoolaismäärä on ihmeellinen juttu, Heinonen pohtii.

Kävijämäärää tärkeämpää olisi Heinosen mukaan kuitenkin se, tapahtumassa voisi syntyä uskoa ja usko saisi vahvistua.

– Iso toiveemme ja rukouksemme on se, että ihmiset saisivat kestäviä eväitä Jumalan sanasta ja kristittyjen yhteydestä. Maata Näkyvissä -festareita järjestetään siksi, että juhlimme ylösnoussutta Jeesusta.

Festareiden ohjelmasta löytyy tänä vuonna sekä nostalgiaa että uutuuksia, ja ohjelmaa on tarjolla koko perheelle.

Tämän vuoden uutuutena on, että festareilla on ensimmäistä kertaa tarjolla omaa ohjelmaa myös lapsille. Vuosia festareilla toimineessa lasten leikkipaikassa Lastenmaailmassa kuullaan festarilauantaina suositun kristillisen lastenmusiikkiyhtye Pienlähettilään keikka. Lisäksi ohjelmassa on pastori Lasse Rädyn Youtubesta tuttu Papan pyhis eli pyhäkoulu.

– Legendaarinen The Rain tekee festarilavalle paluun ensimmäistä kertaa bändin lopettamisen jälkeen vuonna 2015. Vähän vanhemmalle festarikävijän listalla ovat todennäköisesti The Rainin lisäksi muun muassa Teran, Jukka Leppilammen, Miriamin ja No Man’s Bandin keikat, Heinonen toteaa.

Festareiden pääkohderyhmänä ovat kuitenkin edelleen nuoret, eli 15–19-vuotiaat, Heinonen sanoo. Heille erityisiä festaritärppejä ovat pääesiintyjä Lin D ja kotimaisen gospelin suosikit Kotiinpalaajat, Immanuel, Juhani Tikkanen, PapiPike ja Freesia, jonka yllätysvierailla höystetty keikka päättää koko festarit. Pääesiintyjänä oleva ruotsalainen sisarustrio Lin D on kiertänyt alkuvuodesta Yhdysvalloissa 38 kaupungin areenakiertueella ja saapuu nyt jälleen festareille oltuaan mukana myös vuoden 2022 festareilla. Aivan tuoretta musiikkia esittelevät festareilla esiintyvät Beige & Friends ja Avalova, jonka kappale Turvassa on tänä vuonna tapahtuman tunnuskappale.

Pääpuhujaksi saapuu yhdysvaltalainen teologi ja opettaja Sarah Crowder.

– Raamattuopetukset ovat olennainen osa festareita, Heinonen toteaa.

Lauantaina myös studioissa kuullaan opetusta ja keskustelua mielenkiintoisista aiheista, kuten jaksamisesta, hyvinvoinnista, sodan peloista, lahjojen käyttämisestä ja kutsumuksesta.

Maata Näkyvissä -festareiden teemana on tänä vuonna Olet turvassa. Teema kulkee mukana läpi viikonlopun kuultavissa opetuksissa.

– Perjantaina pohditaan sitä, miten Nooa oli lähimpiensä kanssa turvassa arkissaan, ja me olemme samalla tavalla turvassa myrskyn keskellä Jeesukseen uskoessamme.

Lauantaiaamuna pohditaan matkakumppaneita, eli Jeesusta ja lähimmäisiä, jotka kulkevat kanssamme elämän matkalla. Lauantai-iltana pohditaan, mitä turvassa oleminen tarkoittaa, kun kuljemme kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Heinonen sanoo. Sunnuntain opetuksessa katsotaan tulevaisuuteen. Opetuksessa annetaan eväitä siihen, miten voi pysyä edelleen turvassa, kun matka jatkuu festareilta eteenpäin.

Turvallisuudesta huolehtivat muun muassa noin sata järjestyksenvalvojaa. Sekä Gatorade Centerin että Messukeskuksen ulko-ovilla on turvatarkastus, jonka läpi kävijät kulkevat. Tapahtuma on täysin päihteetön. Festareilla päivystävät myös SPR:n ensiaputiimi ja vapaaehtoisista sairaanhoitajista ja lääkäreistä koostuvat tiimi.

Tärkeässä roolissa tapahtuman turvallisuuden kannalta ovat myös häirintäyhdyshenkilöt Lukas Brenner ja Mari Ahvenjärvi. Heidät nuoret tunnistavat vaaleanpunaisista huomioliiveistä. Kävijöiden odotetaan noudattavan festarietikettiä, jossa kielletään kaikenlainen syrjiminen ja kiusaaminen.

Kävijöiden turvana on sielunhoitotiimi, joka kuuntelee kaikkien tukea kaipaavien nuorten murheita. Myös festareiden esirukoustiimi päivystää ja rukoilee nuorten kanssa.

– Maata Näkyvissä festarit ovat turvallinen tapahtuma. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Hengellisesti turvallisuutta tuo selkeä raamattuopetus päälavalla sekä studioissa, Heinonen sanoo.

Maata Näkyvissä -festarit on pohjoismaiden suurin kristillinen nuorten tapahtuma. Tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Paikalle odotetaan tänäkin vuonna saapuvan noin 14 000 kävijää eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja joukko Turun evankelis-luterilaisia seurakuntia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.