Debatti: Konservatiivi vs. Sarjayrittäjä
Miten Suomen urheilijoita pitäisi tukea paremmin, jotta menestystä tulisi?
Tavio: Lähtisin siitä, että potentiaaliset huiput pitäisi tunnistaa paremmin aikaisemmassa vaiheessa. Sen jälkeen parempi tukeminen olisi myös mahdollista urheilijan yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Mäenpää: Allekirjoitan ajatuksen. Sitten vaan pitäisi miettiä, mitä kautta huippujen tunnistaminen tapahtuisi. Näkisin, että lajiliitot voisivat olla tässä isossa roolissa.
VT: Aika aikaisessa vaiheessa se joka tapauksessa pitäisi olla. Nykyään melkein joka lajissa teini-ikäisenä pitää harjoitusmäärien olla jo aika kovia. Lapsia ei voi alkaa hyvin päämäärätietoisesti pistämään paremmuusjärjestykseen, mutta jossain vaiheessa teini-ikää se pitäisi tehdä, jos halutaan maailman huipulle.
MM: Täytyy sanoa, että en ole hirveän syvällisesti asiaa pohtinut, vaikka muuten urheilua paljon seuraankin. Uskon, että yhteiskunnastamme kyllä löytyy asiantuntijat, joka osaavat tämän ongelman ratkaista.
VT: Jonkinlaista kunnianhimoa toivoisin silti lisää. Koko maan tasolla. Olympiakomitean, lajiliittojen ja kaikkien toimijoiden yhdessä pitäisi pystyä ajattelemaan entistä tavoitteellisemmin ja harjoittelua pitäisi pystyä tukemaan avokätisemmin.
MM: Niin, se on varmaan tällä hetkellä iso ongelma huipulle tähtääville yksilöurheilijoille, että jos ei tukea tule, elanto pitää kasata muuten. Jos harjoittelun ohella joutuu tekemään täysipäiväistä työpäivää, niin väistämättä se vaikuttaa harjoitteluun ja jaksamiseen ylipäänsä. Ja sitä kautta tuloksiin.
VT: Minusta aiempien legendojen vaikutus on myös asia, joka pitää muistaa. Aiemmat menestyjät toimivat esikuvina lapsille ja nuorille. Esimerkiksi olympialaisissa oli naisten triathlonisti Bermudalta, jonka vaikutuksesta Bermudalla on alettu lapsille ja nuorille alettu järjestää triathlonkisoja.
MM: Itse muistan nuoruudestani virolaisen kymmenottelija Erki Noolin. Ei varmaan ole sattumaa, että hän menestyi aikanaan ja nyt Virolla on todella vahva edustus ja taso miesten kymmenottelussa.
Ilkka Lappi