Huonoa kohtelua ei tule sietää
Kiusaamistapauksia vähätellään ja mitätöidään liian helposti
Kiusaaminen on yleinen ilmiö ja se voi jättää pahat jäljet. Diakonissalaitoksen tiedotteen mukaan kiusaaminen on yleensä suomalaisten sekä myös nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten mukaan suurin yksittäinen syy nuorten pahoinvointiin.
– Kiusaaminen on teema, mikä on noussut esille paljon myös meillä käyvien nuorten puheissa. Tosi moni meidän nuori on jossain vaiheessa kokenut kiusaamista, yleensä koulussa, kertoo Diakonissalaitoksen Vamos Turun palveluyksikön johtaja Auli Hirvensalo-Mattila.
Hänen mukaansa kiusaamista on monenlaista ja pahimmillaan se voi jatkua vuosia.
– Nuoret ovat kokeneet sanallista kiusaamista, jota tapahtuu sosiaalisessa mediassa tai sitten ihan kasvotusten. Kiusaaminen voi olla myös ulossulkemista eli ei oteta mukaan ryhmään. Sitten on ollut myös kertomuksia fyysisestä kiusaamisesta, Hirvensalo-Mattila kertoo.
Erityisesti käsittelemättömänä asiana kiusaaminen voi pahimmillaan jättää jäljet pitkälle aikuisuuteen, joten Hirvensalo-Mattilan mukaan nuoren on hyvä ottaa asia puheeksi jonkun turvallisen aikuisen tai ystävän kanssa. Aina nuoret eivät halua kertoa kokemastaan kiusaamisesta, koska he pelkäävät, että siihen puututaan niin, että he joutuvat silmätikuiksi.
– Se mitä vanhemmat ja muut aikuiset nuorten lähellä voivat tehdä, niin he voivat olla kiinnostuneita nuorista, ja kysyä heiltä mitä kuuluu. Ja silloin pitää olla valmis myös kuulemaan nuoren kuulumisia, hän sanoo.
Hirvensalo-Mattila kertoo kuulleensa monesti myös sitä, miten nuori on kertonut kokemastaan kiusaamisesta, mutta on tullut vähätellyksi.
– Aikuinen on voinut kuitata nuoren huolen sanomalla, että tällaista nyt tapahtuu ja sattuu kaikille. Sellainen vastaus mitätöi nuoren kokemaa, eikä vie asiaa eteenpäin. Jokaisen on oikeus loukkaantua, ja ideana olisi, että ihmiset saavat työkaluja kipeiden tunteiden käsittelyyn, hän sanoo.
Jos nuoren kertomaa mitätöidään ja vähätellään, niin on hyvä hakea apua muualta. Jokainen aikuinen voi kuitenkin pohtia, miten kuunnella nuorten mieltä painavia asioita.
–On parempi sanoa nuorelle, että kerro lisää mitä tämä tarkoittaa. Mitä se sinun elämässäsi tarkoittaa, ja millaisia tunteita se sinulle tuottaa, ja mitä nuori itse toivoisi tilanteelle tapahtuvan. Aikuisen ei tarvitse siinä kohtaa tietää tarkalleen, että miten tämä ratkaistaan.
Hirvensalo-Mattilan mukaan nuorelle tulee myös kertoa, että kiusaaminen ei ole oikein.
– On tärkeää opettaa, että huonoa kohtelua ei tarvitse kenenkään kestää. Toisaalta jos nuori liioittelee kiusattuna olemista, niin se voi johtua siitä, että häntä ei ole kuunneltu eikä näin puututtu ajoissa hänen kiusaamiseensa. Kun nuori kertoo kiusaamisesta, asiaa tulee ottaa vakavasti eikä pohtia liioitteleeko nuori, nuoren tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi on aina todellista.
Hirvensalo-Mattila kannustaa nuorta ja aikuista pohtimaan yhdessä asioita ja mahdollisia ratkaisukeinoja. Turussa on lisäksi monia eri toimijoita, jotka tarjoavat nuorille palveluja. Ja niihin voi ottaa yhteyttä.
– On todella tärkeää, että nuoret ottavat johonkin tahoon tarvittaessa yhteyttä. Ei ole tärkeintä, että tietää mihin toimijaan juuri ottaa yhteyttä, koska nuorta ohjataan eteenpäin.
Marianne Rovio