Pertti Salmela on hatuttanut herrasmiehiä jo kuusi vuosikymmentä
Yliopistonkadulla sijaitseva Hattu & Hansikas huokuu nostalgista vanhanajan kivijalkaliikkeen tunnelmaa, ja avattuaan oven pääsee tutustumaan päähineiden maailmaan. Hattujen ja lakkien kulta-aika on jo hieman takana, mutta Pertti Salmela, 81, on omistautunut täysin sydämin yhä aikoinaan äitinsä 1950-luvulla perustamalle hattuliikkeelle.
– Tämä on elämäntehtävä minulle. Olen ollut tässä mukana jo yli 60 vuotta, sillä aloitin töissä silloin joskus 16–17 -vuotiaana, kun pääsin koulusta. Vietin täällä toki monet kesätkin, ja autoin äitiä aika pienestä asti tässä liikkeessä, pitkän uran myös yrittäjänä toteuttanut Salmela sanoo, ja kertoo ostaneensa liikkeen itselleen vuonna 1973.
Salmela kertoo, että hän jatkaa yrittäjänä, koska rakastaa työtään.
– Hattujen kysyntä on taas hieman nousussa, mutta eihän tällä rikastu. Sinänsä ihme, että olemme olemassa kaiken torin remontin ja verkkokauppojen yleistymisen jälkeen. Olemme olemassa myös siksi, että tämä on meidän omistama liikehuoneisto, mutta yhtiövastike on hieman hintava toki, hän sanoo.
Aikaisemmin Salmeloilla liikkeitä oli jopa kaksi, ja Maariankadun liikkeen takahuoneessa valmistettiin hattuja. Nykyisen liiketilan alakerrasta löytyy vieläkin suuri valikoima hattumalleja, joiden avulla saatiin oikea muoto ja malli hatuille.
– Kyllä meiltä löytyy sellaiset tuhat erilaista mallia, mutta itse emme enää juurikaan päähineitä valmista. Ei Suomessa enää kannata tehdä tiettyjä asioita, kun se olisi yhtä kallis valmistaa kuin ostaa valmiita. Ostamme Euroopasta laadukkaita hattuja, ja on meillä vielä hattuja Suomen hattuteollisuuden ajoilta, joka on jo alettu alas Suomessa, sanoo Salmela, ja esittää valikoimistaan löytyvän ainoan Suomessa toimivan porilaisen hattutehdas Länsilakin lakkeja.
Salmela kertoo, että vielä 1960-luvulla Turun keskustassa oli useita hattuliikkeitä, koska hatut ja laukut olivat siihen aikaan suosittu tuote.
– Meilläkin oli todella kiire silloin, kun äitini tämän perusti. Koko 1960-luvun meillä meni äärettömän hyvin, ja siihen aikaan Turun keskustasta erikoishattuliikkeitä löytyi samaan aikaan jopa 35 kappaletta. Kun koko Turun alueella oli 70 hattuliikettä, hän sanoo.
Salmelan mukaan hattuala on hyvin sesonkiriippuvaista. Haastattelun aikana kuitenkin asiakkaita piipahtaa sisälle katsomaan hattuja.
– Asiakaskuntamme tulee ympäri Suomea. Miesten hatut ovat suositumpia, mutta meillä on paljon erilaisia naisten hattuja. Jos ei olisi hattufaneja, jotka keräävät useamman hatun itselle kokoelmiinsa, niin ei olisi myös meitä hattukauppiaita, Salmela pohtii.
Marianne Rovio