Asuntorakentaminen pysyy yhä kanveesissa
Rakentamisessa ei ole vielä näkyvissä käännettä. Näin arvioi rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.
Asuntorakentamisen uudistuotannon volyymi putosi viime vuonna 30 prosenttia ja tänä vuonna pudotus on lähes yhtä suuri.
– Jos tänä vuonna miinukset vähän pienenevät ja ensi vuonna on kymmenen pinnan kasvu, niin eihän se oikeastaan mikään kunnon käänne ole, tylyttää Vihmo.
Perusongelmana on talouden heikkous eivätkä kasvuodotukset muuta kuvaa hetkessä miksikään. Käynnistyvä hidas kasvu jarruttaa kuitenkin pudotusta.
– Rakentaminen on muuttunut nollakorkoajan kasvuveturista Suomen talouden riippakiveksi. Viime vuonna rakentaminen vastasi Suomen talouden pudotuksesta, summaa Vihmo.
– Tilanne on heikompi kuin finanssikriisin aikoihin.
Rakentamisen luoma arvonlisäys syöksyi viime vuonna 16 prosenttia, tänä vuonna 13 prosenttia. Rakennuslupien määrä on putoamassa tänä vuonna 20 prosentilla.
Vanhojen asuntojen kauppa on ollut nousujohteista ja asuntolainamarkkinat virkistymässä. Asunnonostoaikeet ovat kuitenkin 20 vuoden takaisella tasolla.
– Asuntotuotanto pysyy kanveesissa aika pitkään, toteaa Vihmo.
Onko pohjakosketus jo saavutettu? Epävarmuutta aiheuttaa se, että ennätyksellinen ARA-tuotanto puolittuu ensi vuonna eikä vapaarahoitteinen tuotanto ole heti käynnistymässä. Kaikki kerrostalorakentaminen on käytännössä ollut tuettua ARA-rakentamista.
– Tulee todella kylmä talvi. Tilanne on hyvin poikkeuksellinen.
Korjausrakentamisen toivotaan käynnistyvän. Vihmon mukaan tosiasia kuitenkin on, ettei rakentaminen palaa kokonaisuudessaan pitkään aikaan edes keskimääräiselle tasolle.
– Katastrofaalinen tilanne. Ollaan todella matalalla tasolla, ehkä tilastohistorian synkin hetki.
Suhdannekuva on Lounais-Suomessa samanlainen kuin muualla maassa. Tilanne koetaan heikoksi.
– Julkinen rakentaminen on paikannut tosi hyvin asuntorakentamisen pudotusta mutta kunnilta loppuvat rahat jossain vaiheessa, arvioi Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piirin aluepäällikkö Katja Suovo.
Lasse Virtanen