Puhutaan rahasta! -sijoitusiltakiertue saapuu Turkuun
Säästäminen on aihe, josta puhutaan paljon ja joka koskettaa jokaista suomalaista jossain vaiheessa elämää. Säästöpankkiryhmän teettämän kyselytutkimuksen mukaan noin puolella suomalaisista kotitalouksista on talous kunnossa, mutta lähes viidennes suomalaisista arvioi kuluttavansa yli varojensa. Miten säästämisestä saisi pysyvän osan arkea? Mikä se kuuluisa korkoa korolle -ilmiö on? Miten lapselle säästetään? Miten turvataan eläkepäivät? Näitä, ja monia muita säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä kysymyksiä käsitellään torstaina Turussa, kun Puhutaan rahasta! -sijoitusiltakiertue saapuu paikkakunnalle.
Säästöpankkiryhmä on tänä syksynä mukana Nelosella pyörivässä uutuusohjelmassa Raharemontti. Ohjelmassa autetaan erilaisten taloushaasteiden kanssa kamppailevia henkilöitä. Talouden asiantuntijana
ohjelmassa toimii Someron Säästöpankin pankinjohtaja Joni Rintamaa. Ohjelmasta ja kyselytutkimuksesta saadun palautteen perusteella Someron Säästöpankissa huomattiin, että ihmiset kaipaavat ammattiapua
talousasioidensa järjestämiseen ja säästäväisyyden edistämiseen.
– Aihe on Säästöpankille hyvin läheinen, sillä tehtävämme on ollut edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia Suomessa jo yli 200 vuoden ajan. Säästöpankkiryhmä on Suomen vanhin pankkiryhmä, kertoo Rintamaa tiedotteessa.
Lokakuun viimeisenä päivänä vietetään kansainvälistä säästäväisyyspäivää, joka tänä vuonna täyttää sata vuotta. Säästäväisyyspäivä sai alkunsa Milanossa vuonna 1924, kun ensimmäinen säästöpankkikongressi lausui toivomuksen siitä, että kokouksen päättymispäivä 31. lokakuuta julistettaisiin kaikkialla maailmassa säästämisen päiväksi. Säästäväisyyspäivän tavoitteena on kertoa erityisesti lapsille ja nuorille säästämisen tärkeydestä. Nykyään päivää juhlistetaan eri puolilla Suomea erilaisin tapahtumin ja tempauksin. Sijoitusilta on yksi osa Someron Säästöpankissa juhlistettavaa säästäväisyyskuukautta.
Puhutaan rahasta -sijoitusiltaa vietetään Turussa Säästöpankin Eerikinkadun konttorilla torstaina 24. lokakuuta.
Illan juontaa Raharemontista tuttu Jaana Pelkonen. Illan vieraspuheenvuoron pitää Inderesin ekonomisti Marianne Palmu. Hän keskittyy talouskatsauksessaan tavallisten suomalaisten kotitalouksien tilanteeseen ja siihen miltä tulevaisuus suomalaiselle kotitaloudelle näyttäytyy. Säästämisestä, sijoittamisesta, varainhoidosta ja näihin liittyvistä tuotteista sekä siitä miten säästämisessä pääsee alkuun ja onnistuu, kertovat Someron Säästöpankin sijoituspäällikkö Jani Orpana, sijoituspäällikkö Tuomas Salvi ja sijoitusnevoja Paula Palonen.
Illan päättää kiertueen kanssa samanniminen Puhutaan rahasta -paneelikeskustelu. Paneelissa nähdään Joni Rintamaa, Marianne Palmu, Tuomas Salvi, Jani Orpana ja Teemu Alanko.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)