Sarjayrittäjä Johannes Laine kannustaa yksinyrittäjiä verkostoitumaan
SarjayrittäjäJohannes Laine saapuu Turkuun 6. marraskuuta Kohti unelmabisnestä -kirjakiertueensa merkeissä. Tapahtuma järjestetään Kakolassa kello 17. Mukaan voi ennakkoilmoittautua Laineen perustaman Kohti Unelmia Akatemian -sivuilla.
– Kyseessä on maksuton neljän tunnin koulutus, ja samalla siellä tapaa muita yrittäjiä. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan, hän sanoo.
Laine julkaisi lokakuussa ensimmäisen kirjansa Kohti unelmabisnestä, joka on suunniteltu erityisesti yksinyrittäjille, mikroyrittäjille sekä yrittäjyydestä haaveileville. Kirjakiertueensa merkeissä hän järjestää maksuttomia koulutuksia eri puolilla Suomea. Tapahtumiin voi tulla paikan päälle kuuntelemaan ja niihin voi ilmoittautua myös etäkuuntelijaksi.
– Turussa puhumme muun muassa siitä, miten kirkastat ja tunnistat unelma-asiakkaasi, luot heille houkuttelevan palvelun ja miten yhdistät nämä kaksi kaikkein tehokkaimmalla tavalla unelmakumppaneiden avulla, Laine kuvailee.
Laine on itse kokenut yrittäjän monet ilot ja haasteet, sillä hänellä on kokemusta 25 yrityksen osakkuudesta 35 vuoteen ikävuoteensa mennessä. Lisäksi hän on kokenut myös neljä konkurssia.
Laine haluaa itse välittää sanomaa, että kenenkään yrittäjän tai siitä haaveilevan ei tulisi jäädä yksin.
– Lähes jokainen yrittäjyytensä alkutaipaleella oleva tuntee yksinäisyyden ja epävarmuuden tunteita sekä kaipaa apua ja tukea muilta. Yksin ei tarvitse pärjätä, sillä vertaistukea on saatavilla, hän sanoo.
Yksi lääke yksinyrittäjän yksinäisyyteen on se, että lähtee verkostoitumaan muihin yrittäjiin.
– Moni yksinyrittäjä on kova selviytyjä, ja kynnys hakea vertaistukea voi olla kovin suuri. Ja sitten jäädään yksin. Matalalla kynnyksellä voit lähteä yrittäjätapahtumiin ja tutustua toisiin yrittäjiin, hän vinkkaa.
Laine on huomannut, että erityisesti yksinyrittäjä tarvitsee ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa jakaa onnistumiset sekä myös haasteet.
– Useammalla yksinyrittäjällä ei ole monesti muita yrittäjiä lähipiirissä. Ikäviin asioihin ei tule toki jäädä vellomaan, mutta joskus niitä on hyvä voida ratkoa muiden kanssa. Mutta tuskin se pankissa neljän tonnin palkalla työskentelevä ystävä pystyy välttämättä ymmärtämään yksinyrittäjän asemaa, Laine kertoo, ja viittaa Suomen Yrittäjien selvitykseen, jonka mukaan joka neljäs yksinyrittäjä tienaa korkeintaan 20 000 euroa vuodessa.
Laineen mielestä verkostoituminen auttaa myös liiketoiminnan parantamista.
– Jos yrittäjänä haluaa menestyä, niin on se yksin todella vaikeaa. En ole tainnut kuulla kenestäkään, joka olisi yksin tehnyt jotain todella suurta, hän pohtii.
Marianne Rovio