Kun turkulaista, 93 vuotta kesällä täyttänyttä Rauni Paavolaa pyytää kertomaan elämästään, tarinoita riittää. Elämäntyönsä Paavola teki vuodesta 1959 pankinjohtajana Turun Työväen Säästöpankissa, Kivikukkarossa. Ystäväksi vuosien varrella tullut Manu eli Mauno Koivisto kävi välillä ”pummaamassa kahvia”, kuten Paavola asian ilmaisee. Koivisto oli tuolloin jo siirtynyt Helsinkiin, valtiollisiin tehtäviin.

30 vuoden mittaista uraansa pankissa Paavolalla kutsuu rautakangeksi sielussaan, se piti elämän järjestyksessä. Energiaa riitti lehtikolumneihin, yhdistysten ja seurojen, oman työpaikankin historiikkien kirjoittamiseen, musiikkiin ja urheiluun.

Paavola on Turun Pallokerhon ensimmäinen kunniapuheenjohtaja, jolle urheilu on merkinnyt paljon lapsesta asti.

– Itäharjulla pikkusällinä halusin pelata jalkapalloa, mutten päässyt mukaan peleihin, kun en ollut kummoinenkaan pelaaja. Asiaa mietittyäni sain isältä ja äidiltä luvan tulla Paanasen pukutehtaalle irrottelemaan harsinlankoja valmiista vaatteista. Olin käynyt kysymässä Wiklundilta mitä numero 4:n jalkapallo maksaa. Kun olin saanut kokoon 411 markkaa, lopetin työt, ostin pallon ja pääsin pelaamaan. Kyllä olin silloin tosi rehvakas!

Jalkapalloilijaa ei Paavolasta tullut, eikä muusikkoakaan, vaikka liityttyään 11-vuotiaana Auran Tähtipoikiin, hän sai alan koulutusta ja toimi rippikouluiässä paraatirumpalina.

– Yksi laji elämää oli se, kun opettelin soittamaan rumpuja. Sain tunteja Antero Hytinkoskelta, ja välillä olin teatterirumpalin sijaisenakin. Opettelin lisää Gene Krupan kirjeopiston kautta ja perustin opiskeluvuosina Helsingissä jazzkvartetin Rauni Paavolan yhtye. Kokoonpano oli piano, kitara, basso ja itse olin rummuissa. Vaikka emme niin hyviä muusikoita olleet, että kannattaisi rehvastella, soitimme kuitenkin Katajanokan Upseerikerholla ja hienoissa opiskelijajuhlissa frakit päällä. Hotelli Adlonin keikoilla piti olla smokki. Kustansin soittamalla kuuden vuoden opintoni ja valmistuin ilman velkaa valtiotieteen maisteriksi.

Jo kouluvuosina Paavola oli löytänyt kirjoittamisen. Siihen johdatti opettaja, turkulainen kulttuurihenkilö, Sampo Haahtela.

– Ihailin ja kunnioitin opettajaani Haahtelaa ja hänen ansiotaan on, että olen aina kirjoittanut. Pidän kaikenlaisesta kirjoittamisesta ja kirjoitan vieläkin joka päivä, nyt on tekeillä omaelämäkerta.

Lehtialankin olisi ollut vaihtoehto lahjakkaalle kirjoittajalle. Turunmaa-lehdessä hän toimi kouluvuosinaan työlähettinä ja myöhemmin Turun Sanomissa toimittajana ja kolumnistina, jonka kerran kuukaudessa ilmestyneitä juttuja osattiin odottaa. Lehtikirjoittaminen jatkui pitkään eläkevuosinakin.

Merja Marjamäki