Mika Hannula neljän kärkihakijan joukossa Tampereen ammattikorkeakoulun rehtoriksi
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) rehtorirekrytoinnin neljä kärkihakijaa ovat selvillä. Paneelikeskustelussa 30. syyskuuta olivat mukana Mika Hannula, Jari Multisilta, Marja Sutela ja Kirsi Viskari.
Hannula on Turun yliopiston vararehtori, joka on aiemmin toiminut myös Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina. Multisilta on Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja. Sutela on Tampereen yliopiston koulutusvararehtori. Viskari on Tampereen seudun ammattiopisto Tredun rehtori, joka on toiminut aiemmin TAMKin TKI-vararehtorina.
Paneelikeskustelu oli suunnattu Tampereen korkeakouluyhteisön henkilöstölle ja opiskelijoille. Yhteisön jäsenet saivat etukäteen lähettää kysymyksiä ja kommentteja panelisteille.
Panelistit kertoivat laajoista verkostoistaan Pirkanmaalla sekä keinoista, joilla edistäisivät TAMKin ja työelämän välistä yhteistyötä. Tärkeinä keinoina pidettiin esimerkiksi TKI-toimintaa (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta), joka tuottaa uutta liiketoimintaa ja muita hyötyjä, sekä osaavan työvoiman kouluttamista yrityksiin.
Kaikki panelistit vakuuttivat, että rehtorina he pitävät ovensa auki opiskelijoille ja ottavat nämä päätöksentekoon mukaan. Opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisessä panelistit pitivät tärkeinä muun muassa ohjaustyötä ja laadukkaita palveluja. Yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimisen kulttuuria on varaa vahvistaa.
Panelistit rohkaisisivat niin opiskelijoita kuin henkilöstöä esimerkiksi vaihtoihin ja vieraiden kielten puhumiseen. Kontaktit ulkomaalaisiin korkeakouluihin ovat hyödyllisiä uuden oppimisen kannalta. Kansainväliset opiskelijat ovat yksi ratkaisu Suomen työvoimapulaan väestön ikääntyessä.
Panelistit kertoivat omista arvoistaan johtajina. Esiin nousi erityisesti luottamus henkilöstön osaamiseen, yhteisön tukeminen ja tavoitettavissa oleminen, arvostuksen osoittaminen sekä tavoitteellinen toiminta.
TAMKin hallitus pyrkii tekemään päätöksen uuden rehtori-toimitusjohtajan valinnasta mahdollisimman pian.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















