Rahasto- ja osakesijoittajia jo liki kaksi miljoonaa
Tilastokeskuksen mukaan yli kolmannes aikuisväestöstä omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita. LähiTapiolan kysely paljastaa, että tuottojen tavoittelu ja eläkeaikaan varautuminen ovat nopeimmin kasvavia syitä säästää tai sijoittaa.
Sijoitusrahastojen ja pörssiosakkeiden omistaminen on yleistynyt kymmenessä vuodessa 12 prosenttiyksiköllä, kertoo 19. syyskuuta päivitetty tilasto kotitalouksien varallisuudesta. Tilastokeskuksen mukaan sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita omisti viime vuoden lopussa jo 1,94 miljoonaa henkilöä.
Suosion kasvua voi selittää tuottojen tavoittelu. Kysely paljastaa, että yhä useampi suomalainen haluaa säästöjensä kasvavan korkoa. Kyselyssä noin 700 suomalaista kertoi, mitä tarkoitusta varten he säästävät tai sijoittavat. Tuloksia verrattiin vuoden 2018 kyselyyn. Eniten (12 prosenttiyksikköä) oli kasvanut niiden vastaajien osuus, jotka tavoittelivat säästöjensä tai sijoitustensa arvonnousua.
– Inflaatio on varmasti herättänyt monet miettimään säästöjen ostovoiman säilyttämistä, mikä onnistuu, kun tuotot lisäävät säästösummaa vähintään samaan tahtiin kuin inflaatio nostaa kulutuskorin hintaa. Osakesijoitusten yleistyminen on luultavasti myös lisännyt tuottohakuisuuden merkitystä, koska niistä voi odottaa isomman riskin korvaukseksi myös isompaa tuottoa, arvioi LähiTapiola Varainhoidon ekonomisti Hannu Nummiaro tiedotteessa.
Toiseksi eniten (11 prosenttiyksikköä) oli kasvanut niiden vastaajien osuus, jotka säästivät tai sijoittivat eläkepäivien varalle.
– Uutta eläkeuudistusta odotellaan, ja eläkejärjestelmään liittyy paljon epävarmuutta, mikä on omiaan lisäämään varautumista. Samalla moni on saattanut säikähtää omien elinkaarisäästöjen reaaliarvon hupenemista, etenkin jos eläkesäästöt ovat kiinni kodissa. Kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ovat jo lähellä käännepistettään, mutta muuttotappioalueilla arvonnousu voi ottaa aikaa tai jäädä kokonaan tapahtumatta. Sijoittamalla muihin kohteisiin voi kokonaisvarojen tuotto-odotusta parantaa ja samalla hajauttaa riskejä muuallekin kuin kotiseudun asuntomarkkinoille, ekonomisti muistuttaa.
Sekä vuoden 2018 että 2024 kyselyissä yleisin syy säästää tai sijoittaa oli varautuminen pahan päivän varalle.
– Yhteisenä tekijänä taustalla vaikuttanee julkisen talouden sopeutus, jonka jäljiltä yhteiskunnan tarjoamat turvaverkot ovat harvemmat ja ne kannattelevat lyhyemmän aikaa. Omilla puskureilla pyritään paikkaamaan näitä aukkoja.
Kyselyssä kysyttiin myös, kuinka hyvin suomalaiset ymmärtävät eri sijoituskohteita. Parhaiten ymmärrettiin talletuksia, rahastoja, kiinteistöjä ja osakkeita, joita yli puolet suomalaisista sanoi ymmärtävänsä hyvin tai erittäin hyvin. Hännille jäivät sijoitusvakuutukset, kryptovaluutat ja velkakirjalainat, joita ymmärsi hyvin tai erittäin hyvin alle viidennes vastaajista.
– Omalle varautumiselle on selkeä tilaus yhteiskunnassa, kun hyvinvointivaltion palvelulupaus menee uusiksi. Onneksi sijoittamisen laajemmalle leviämiselle on hyvät edellytykset. Suomalaisista 28,6 prosenttia omisti rahastoja viime vuoden lopulla, mutta kyselyssämme lähes 60 prosenttia sanoi ymmärtävänsä niitä hyvin tai erittäin hyvin. Osaamisen näkökulmasta voisimme siis vaikka tuplata rahastojen levinneisyyden. Nyt kun hintojen nousu on pysähtynyt ja rahaa jää taas säästöön, osaaminen kannattaa käyttää hyödyksi ja laittaa rahat poikimaan, Nummiaro kehottaa.
Tuloksissa oli merkittäviä eroja sukupuolten välillä: miehet sanoivat ymmärtävänsä kaikkia sijoituskohteita naisia paremmin. Ero oli suurin osakkeissa, joita 68 prosenttia miehistä sanoi ymmärtävänsä hyvin tai erittäin hyvin. Naisilla osuus oli 45 prosenttia. Osaamiserot näkyvät myös tilastoissa, ainakin osakkeiden osalta. Tilastokeskuksen mukaan miehistä 20 prosenttia ja naisista 13,2 prosenttia omisti pörssiosakkeita vuoden 2023 lopussa. Sen sijaan sijoitusrahastoissa tilanne oli tasan: sijoitusrahastoja oli 28,7 prosentilla miehistä ja 28,5 prosentilla naisista.
– Rahastoissa kuljetaan käsi kädessä, mutta osakkeet ovat aina olleet enemmän miesten laji. Viime vuosina miehet ovat löytäneet osakesäästötilin naisia useammin, mikä on levittänyt kuilua. Täytyy tosin muistaa, että usein rahastotkin sijoittavat osakkeisiin, mikä voi olla hyvä ensiaskel myös oman suoran osakesalkun perustamiseen varojen ja osaamisen kertyessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)