THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia
Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.
Suomessa todettiin yli 80 legionelloositapausta. Noin puolet sairastuneista kertoi sairastumista edeltäneestä multa- tai maaperäkontaktista. Kahtena edellisenä vuonna legionelloositapauksia on ollut noin 50 vuodessa.
– Multaan liittyvien tartuntojen nousua on viime vuosina nähty Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa. Toistaiseksi syytä multaan liittyvien tapausmäärien nousulle ei tiedetä. Osa tartuntojen lisääntymisestä voi selittyä taudin aiempaa aktiivisemmalla testaamisella, sanoo THL:n asiantuntija Riikka Ruotsalainen tiedotteessa.
Legionellabakteereita esiintyy luonnostaan vähäisinä määrinä makeissa vesissä ja maaperässä. Lisäksi niitä voi löytyä multa ja kompostituotteista.
Multa ja maaperäkontaktiin liittyvissä tartunnoissa altistumistavat ovat vaihdelleet. Potilas on ilmoittanut esimerkiksi vaihtaneensa kukkamullat tai tyhjentäneensä kompostin taudin itämisaikana.
Jotta legionellabakteerit eivät pääsisi sairastuttamaan, kuivia multa ja kompostituotteita ei kannata pöllyttää hengitysilmaan. Jos bakteeri pääsee keuhkoihin, se voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen. Tartunnan voi saada myös iholla olevan haavan kautta.
Sairastumisriski on suurin ikääntyneillä ja henkilöillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Myös keuhkosairaudet ja tupakointi lisäävät riskiä. Suurin osa terveistä ihmisistä ei sairastu altistumisesta huolimatta.
Vältä mullan ja kompostin pöllyttämistä hengitysilmaan. Suojaa käsissä olevat haavat ja rikkinäinen iho.
Käytä suojakäsineitä ja pese lopuksi kädet huolellisesti. Avaa multapussi siten, että suuaukko on poispäin kasvoista.
Kostuta multaa tai kompostia tarvittaessa alhaisella vedenpaineella, esimerkiksi vesikannun avulla. Pese multa- tai kompostimateriaali työvälineistä alhaisella vedenpaineella.
Säilytä multapussit poissa auringosta. Auringossa säilytetyn pussin sisälämpötila on ihanteellinen legionellabakteerien lisääntymiselle.
Jos pölyä ei voida välttää, FFP2- tai FFP3-luokan hengityksensuojaimet suojaavat altistumiselta. Aseta suojain tiiviisti kasvoille.
Ruokavirasto muistuttaa, että kuluttajille tulee antaa markkinoinnin yhteydessä riittävästi tietoa multatuotteiden turvallisesta käsittelystä ja oikeasta säilytyksestä. Tuotteiden valmistajia on ohjeistettu lisäämään tuotteen pakkausmerkintöihin turvallisen käsittelyn ohjeet.
Perinteisesti vesijärjestelmä on ollut Suomessa yleisin legionellan tartunnanlähde. Legionellabakteerien kasvulle suotuisa lämpötila on 20–45 astetta, ja legionellat voivat kasvaa esimerkiksi suihkuissa, porealtaissa, kostuttimissa ja jäähdytysjärjestelmissä.
Legionellan kasvua voidaan ehkäistä huolehtimalla siitä, että talousvesi pysyy riittävän kylmänä (alle 20 °C) ja lämmin käyttövesi riittävän kuumana (vähintään 55 °C). Lämpimällä käyttövedellä tarkoitetaan kotien lämminvesijärjestelmissä kiertävää kuumaa vettä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















