Collegium Musicum Turku juhlii gaalakonsertilla
Turun yliopiston piirissä toimiva sinfoniaorkesteri Collegium Musicum Turku (CMT) juhlii nykymuotoisen toimintansa 20. vuotta järjestämällä gaalakonsertin Sigyn-salissa 23. marraskuuta kello 18.
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto on myöntänyt CMT:lle avustuksen gaalakonsertin järjestämiseen. Orkesteri tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden jatkaa soittoharrastusta korkeakouluopintojen ohessa ja toimii samalla yhtenä Turun yliopiston ylioppilaskunnan järjestönä.
Collegium Musicum Turku eli Turun yliopiston sinfoniaorkesteri juontaa juurensa jo 1920-luvulle, jolloin Collegium Musicum Turkuense -orkesteri aloitti toimintansa. Sen toiminta jatkui aina 1990-luvulle asti. Markus Yli-Jokipii käynnisti vuonna 2004 orkesterin toiminnan uudelleen. Sittemmin Kampuksen kamariorkesteri on kasvanut vähitellen sinfonisiin mittoihin. Nykyinen kapellimestari Satu Simola on johtanut orkesteria vuodesta 2013.
Orkesterin ohjelmisto keskittyy tarjoamaan soittajilleen sinfonisia elämyksiä laajalla skaalalla opiskelu- ja työelämän ohessa. CMT:n soittajista koostuvat pienemmät kokoonpanot esiintyvät yksityistilaisuuksissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)