Katariinanseurakunta piispantarkastuksen kohteena
Piispanpäivät alkoivat Turun Katariinanseurakunnassa. Arkkipiispa Tapio Luoma ja hänen seurueensa tapaavat seurakunnan luottamushenkilöitä ja työntekijöitä loppuviikon ajan aina sunnuntaihin 22. syyskuuta saakka. Piispantarkastukseen liittyy aina myös seurakunnan hallinnon ja talouden sekä kiinteistöjen läpikäynti.
Katariinanseurakunnassa on 14 000 evankelis-luterilaisen kirkon jäsentä. Työntekijöihin kuuluu seurakunnassa noin 20 henkilöä. Seurakunta on osa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymää.
Seurakunta toimii Turussa Nummen, Itäharjun, Pääskyvuoren, Hannunniitun, Kohmon ja Varissuon alueilla. Seurakuntaan kuuluu myös Ylioppilaskylä ja sitä kautta alueella asuu paljon opiskelijoita. Maahanmuuttajaväestön osuus asukkaista on suuri erityisesti Varissuolla. Seurakunnalla on vahva historia aina keskiajalta saakka ja kaksi kirkkoa, keskiaikainen Pyhän Katariinan kirkko ja moderni Varissuon kirkko.
Arkkipiispa vieraili torstaina Turun normaalikoulussa, jossa tavattiin koulun oppilaita ja opettajia. Torstaina on vuorossa myös vierailu Turun A-kiltaan Pääskyvuorenrinteessä. Siellä kohteena on asukasolohuone ja tutustumista A-killan toimintaan. Torstaina kello 13.15 vieraillaan Kortteliklubissa, varttuneen väen kerhossa Kimppakeskuksessa Katteluksenkadulla. Kello 14.15 on käynti omaishoitokeskuksessa Vanhalla Hämeentiellä ja illalla kello 18 vuorossa on vielä tutustuminen Kristillinen seurakunta Uusipesulan ruuan jakeluun ja toimintaan Kousankadulla.
Perjantaina ohjelmassa on hengellinen aamupäivä ja työskentelyä työntekijöiden kanssa.
Sunnuntaina kello 10 piispantarkastus huipentuu messuun Pyhän Katariinan kirkossa. Teemana on kristityn vapaus. Arkkipiispa johtaa messun yhdessä Katariinanseurakunnan kanssa ja antaa lopuksi loppulausunnon seurakunnalle. Messun jälkeen on tarjolla kahvit Katariinan pappilassa. Messu on avoin kaikille.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















