Lausteella valmistetaan kaikessa hiljaisuudessa kuivapukuja erikoisjoukolle
Turussa on valmistettu sukeltamisen parissa käytettäviä asuja jo 60 vuoden ajan, kun armeijassa tutustuneet Kalevi Kurlin ja Reijo Routaneva perustivat sukellustarvikeliikkeen. Ensimmäiset Ursuitin vesiurheiluvaatteet syntyivät käsityönä neopreenistä Turun keskustassa sijaitsevan pienen sukellustarvikeliikkeen takahuoneessa.
– Nykyisin emme enää neopreeniä käytä muuhun kuin pukujen kaula- ja hihamansetteihin. Asiakasvaatimukset ovat muuttuneet hurjasti ja noin puolet valmistamistamme kuivapuvuista menee viranomaismarkkinoille, kuten erikoisjoukoille ja meripelastusseuroille ympäri Eurooppaa, kertoo Ursuit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Häikiö.
Ursuitin toiminta alkoi harrastuspohjaisesti.
– Siihen aikaan ei puhuttu edes ammattimaisesta valmistuksesta, ja se palveli silloin vielä aika harvan harrastajan tarpeita. Sitten mukaan lähti perustajien perheenjäseniä avustamaan tuotannossa, Häikiö kertoo.
Myöhemmin matka jatkui ja yritystoiminta kehittyi. Yritys lähti nollasta liikkeelle, mutta se on ollut eri omistajien hallussa Suomessa. Pukujen valmistuksen muututtua ammattimaiseksi niiden suosio kasvoi vesipelastusalan sekä vesiurheiluharrastajien käytössä.
– Vuodesta 1986 alkaen Ursuitilla on ollut lisenssi valmistaa laadukkaita kuivapukuja Gore-Tex -kankaista, 2000-luku toi tullessaan sukelluskuivapuvun sekä myös täysin uudentyyppisen kaksiosaisen pelastuskuivapuvun, Ursuit Geminon, joka on Ursuitin patentoima innovaatio, Häikiö kertoo.
Ursuit on vuodesta 2017 lähtien ollut belgialaisen tekstiilialan konserni Sioen Industriesin omistuksessa.
– Nykyiset toimitilat Turun Lausteella valmistuivat vuonna 2008. Yrityksen strategiset mitat Turussa ovat venyneet yli 2 500 neliöön ja yli 70 työntekijään. Virossa meillä on oma tytäryhtiö, jossa on sata henkilöä töissä, Häikiö kertoo.
Yrityksen liikevaihto on nykyisin Baltian yrityksen kanssa yhteensä noin 20 miljoonaa euroa, josta Turun osuus on noin 12 miljoonaa. Häikiön mukaan koko yrityksen historian ajan sukelluspukujen kehittäminen sekä valmistaminen ovat tapahtuneet ainoastaan Turussa.
– Meidän puvulla voidaan sukeltaa hyvin erilaisissa lämpötiloissa, kun moni pukuvalmistaja keskittyy lämpimämpiin vesiin. Olemme pystyneet vuosikymmenten saatossa tekemään tuotannon niin tehokkaaksi, että sen pystyy pitämään täällä.
– Moni muu sukelluspukuvalmistaja on siirtänyt tuotannon Aasiaan. Moni asiakas on pitänyt tärkeänä sitä, että tehdas on Euroopassa, Häikiö sanoo.
Marianne Rovio


















