Nimpparisankari: Mervi Rankila-Källström olisi halunnut satumaisemman nimen
Turun taideakatemian lehtori Mervi Rankila-Källström ei ollut lapsena erityisen ihastunut omaan nimeensä.
– Olisin halunnut olla esimerkiksi Birgitta tai Annabella. Olisin halunnut, että nimeni olisi ollut kuninkaallinen tai mahtipontinen, sellainen satujen sankaritar. Leikeissä minulla olikin aina joku sellainen, Rankila-Källström muistelee.
Aikuistumisen myötä myös suhde omaan nimeen muuttui.
– Nykyään nimeni on tuntunut hyvältä. Se kuvaa suomalaisuutta ja myös tiettyä aikakautta. Kansainvälisesti ajatellen se on myös hyvä, koska se antaa hyvää haastetta ulkomaalaisille. Olenkin kuullut valtavan monta erilaista ääntämisversiota nimestäni, hän toteaa.
Rankila-Källström on syntynyt 1972, jolloin Mervi-nimi oli huomattavasti nykyistä suositumpi, vaikka ei 70-luvun alussakaan ollut suosituimpien nimien joukossa. 1972 noin 300 lasta sai Mervin kutsumanimekseen. Suosion huippu oli pari vuotta aiemmin, jolloin Mervin kutsumanimekseen sai noin 400 lasta.
Mervin suosio nousi nopeasti 1960-luvun lopulla, mutta nimen suosio myös laski nopeasti. Mervi onkin leimallisesti 70-luvulla syntyneiden nimi, minkä myös Rankila-Källström on huomannut.
– Minulla on ammattikorkeakoulussa monta kollegaa, jotka ovat kaimojani. Kaikki me olemme vieläpä suunnilleen saman ikäisiä. Parhaimmillaan on tainnut olla jossain työryhmässä samaan aikaan neljä Merviä.
Rankila-Källströmin nimeen vaikutti ennen kaikkea hänen tätinsä.
– Minulla on Merja-täti, joka ilmeisesti oli nimeäni ehdottanut. Toinen nimeni oli sitten enemmän ilmeisesti vanhempieni panosta.
Vaikka hänen nimensä omassa ikäluokassaan onkin suhteellisen yleinen, ei hänelle ole pysyvää lempinimeä muodostunut. Ehkä osasyynä on se, että Rankila-Källström kasvoi pienellä paikkakunnalla.
– Lapsena vanhempani kutsuivat minua Elliksi tai Elviiraksi jostain syystä. Minulla oli myös muita lempinimiä, jotka eivät tulleet nimestäni, mutta aikuisiälle ne eivät ole seuranneet.
Mervin nimipäivä on 21. syyskuuta.
Ilkka Lappi


















