Uusi kilpailu tarjoilee kuusi versiota piispanmunkista

Perinteinen piispanmunkki saa rinnalleen uusia versioita. Perinteinen piispanmunkki saa rinnalleen uusia versioita. Kuva: Timo Jerkku

Vuoden piispisteko 2024 -kilpailu juhlistaa turkulaisuuden makeimpia puolia. Ensimmäistä kertaa järjestettävä kisa tuo maisteltavaksi uusia, piispanmunkista inspiroituneita tuotteita kuudelta turkulaiselta toimijalta.

Piispis eli piispanmunkki on ikoninen leivonnainen ja yksi tärkeä turkulaisuuden ilmentymä. Piispis on kasvanut Turussa suorastaan koko kaupungin ilmiöksi. Mutta miltä näyttää – tai maistuu – täysin uudenlainen versio piispiksestä? Se selviää nyt, kun kuusi Turun alueen leipomoa, kahvilaa ja ravintolaa tuo tällä viikolla myyntiin oman versionsa turkulaisten rakastamasta leivonnaisesta.

Ensimmäistä kertaa järjestettävässä Vuoden piispisteko -kisassa ovat mukana Cafe Chingon, Cafe Qwensel, MBakery, ravintola Smör, Villa Kuuva sekä opetusravintola Taito ja kahvila Wisio. Voittaja selvitetään yleisöäänestyksellä.

Pormestari Minna Arve (kok.) sanoo, että Vuoden piispisteko -kilpailu tarjoaa loistavan tilaisuuden tuoda esiin sekä kaupungin monipuolista ja rikasta ruokakulttuuria että gastronomista osaamista ja innovatiivisuutta.

– Kuten Turussa yleensä, myös tässä kilpailussa ammennetaan historiasta ja luodaan rohkeasti uutta. Vaikka voittajia voi olla vain yksi, en näe mitään syytä sille, etteivätkö kaikki kilpailun leivonnaiset voisi muodostua uusiksi perinteiksi, Arve kertoo tiedotteessa.

Piispanmunkin nimi juontaa juurensa kaupungin historiaan, ja munkki on saanut nimensä Turun arkkihiippakunnan piispanvirasta. Tätä historiaa kunnioittaen Vuoden piispisteko 2024 -kilpailun suojelijana toimiikin Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

– Olen kasvanut Helsingissä ja opin vasta Turun seudulle muutettuani, että berliininmunkeiksi muualla kutsutut leivonnaiset ovatkin oikeasti piispanmunkkeja. Yksi hauska kotiutumisen merkki oli se, kun huomasi alkaneensa puhua piispiksistä. Niin hyvin murre ei ole kuitenkaan vielä tarttunut, että osaisin sanoa torikauppiaalle uskottavasti, että "pist siit viis piispist", kertoo Leppänen.

Hän odottaa innolla kilpailun uusia piispis-versioita.

– Piispikset liittyvät jaettuihin kahvihetkiin, jotka ovat tärkeitä ja tekevät hyvää. Ehkä piispismuistoista erityisiä tekee juuri se, että piispanmunkkeja syödään yhdessä toisten kanssa, isosta laatikosta, sormet tahmaisina.

Piispiksen uudet versiot tulevat myyntiin Turussa tällä viikolla maanantaista 9. syyskuuta alkaen, ja niitä voi ostaa noin kuukauden mittaisen kilpailuajan, eli 5. lokakuuta asti.

Cafe Chingon on luonut kisaan nunnanmunkin, jonka täytteessä on muun muassa omenaa. Cafe Qwenselin peacepis yhdistää piispiksen ja norjanmunkin, leivonnaisen päällä on rauhankyyhky. MBakery on luonut kermapiispiksen, joka on muodoltaan leivos.

Ravintola Smörin piispis on osa ravintolan menua: se on kerma-bavaroise, joka tarjoillaan kahvi-granitan kera. Villa Kuuvan kehittelemä piispanleivos yhdistelee aleksanterinleivosta ja piispanmunkkia.

Opetusravintola Taito ja kahvila Wisio ovat loihtineet alkuperäisen tuotteen makumaailmalle uskollisen cookie-keksin.

Kukin kisassa mukana oleva toimija myy tuotteitaan omissa toimipisteissään omien aukioloaikojensa mukaan, joten saatavuus kannattaa tarkistaa kilpailijoiden nettisivuilta tai somesta. Yleisöllä on mahdollisuus tehdä makea piispis-kierros ja käydä maistamassa vaikka kaikkia tuotteita ennen äänestyspäätöksen tekemistä.

Voittajaa pääsee äänestämään Turku Centerin nettisivuilla, ja sieltä löytyvät myös kuvat ja kuvaukset kaikista kisassa mukana olevista piispiksistä.

Vuoden piispisteko -kilpailun järjestävät yhdessä Turku Center, Ruokakaupunki Turku ja Hansakortteli.

– Vuoden piispisteko on yhteisen ideoinnin tulos ja olemme innoissamme, että pääsemme toteuttamaan kisan ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kertoo Turku Centerin toiminnanjohtaja Kirsi Eronen.

Kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin alueen ruokakulttuuria, yrittäjyyttä ja turkulaista identiteettiä sekä kehittää uusia herkullisia tuotteita myyntiin. Vuoden piispisteko 2024 on osa piispis-perinteen jatkumoa ja myös Turun Ruokakaupungin pitkäjänteistä kehitystyötä alueen ruokakulttuurin hyväksi.

Vuoden 2024 piispisteon voittaja palkitaan Hansakorttelissa 4. lokakuuta.

– Toteutimme Hansakorttelissa vuosi sitten upean Piispistaideteoksen Hansatorille 750 piispiksestä ja loimme piispiksestä valtakunnallisen ilmiön. Tiedotteemme huomattiin jopa Saksassa saakka silloin, saa nähdä miten käy nyt, naurahtaa Hansakorttelin markkinointipäällikkö Mirva Järvinen.

Uudet piispikset ovat kaikki kootusti nähtävillä Turun päivänä 15. syyskuuta, kun kaupungintalolla kokoontuu Vuoden piispisteko -kilpailun esimaisteluraati kello 13.30–14. Raadissa on mukana pormestari Minna Arve, kauppakeskusjohtaja Henri Eteläpelto, median monitoiminainen Laura Satamo ja yksi vapaaehtoinen yleisöstä. Raati arvioi uusia piispistuotteita ja kannustaa kisaajia kohti voittoa. Tapahtumaa voi seurata paikan päällä tai Turku Centerin Instagram-livessä.

Piispis eli piispanmunkki on olennainen osa turkulaista kahvilakulttuuria, ja se herättää paljon tunteita. Klassikolle on omistettu jopa oma Facebook-ryhmänsä nimeltä Piispanmunkki on piispanmunkki. Muualla Suomessa leivonnaista nimittäin kutsutaan (turkulaisten mielestä) virheellisesti nimellä berliininmunkki.

Muodoltaan ja maultaan piispis on yleensä pyöreä, kevyesti kardemummalla maustettu leivonnainen, joka on kuorrutettu vaaleanpunaisella tai valkoisella sokerikuorrutteella. Perinteisesti munkki täytetään vadelmahillolla, joka tuo siihen mehevyyttä.

Piispanmunkki ei ole vain rakastettu jälkiruoka, vaan myös symboli turkulaisuudelle ja kaupungin historialliselle identiteetille.

Vuoden piispisteko 2024 -kilpailun voittajaa voi äänestää Turku Centerin sivuilla 9.–22. syyskuuta. Sivustolta löytyy myös lyhyt kuvaus jokaisesta piispiksestä.

Vuoden piispisteko 2024 -kilpailun aikataulu:

9.–22.9. Äänestysaika, jolloin yleisö voi äänestää suosikkiaan.

15.9. Esimaisteluraati kaupungintalolla – kisatuotteet esillä.

9.9.–5.10. Myyntiaika. Kisatuotteet ovat myynnissä tämän ajan.

4.10. Voittajan julkistus ja palkintojenjako Hansakorttelissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

– Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Kaarina-talossa luento Reidar Särestöniemestä

Reidar Särestöniemi: Kansanmusiikilla viritetty omakuva (1972).

Kaarinan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettava luento käsittelee taiteilija Reidar Särestöniemen elämää ja taidetta. Luento kuullaan Kaarina-talossa torstaina 13. marraskuuta. Särestöniemi (1925–81) on tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Särestöniemen syntymästä on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Luennoitsijana on taidehistorioitsija, FM Leena Reinilä .

Syöpäpotilaan yhdenvertainen hoitopolku yhteinen tavoite

Kymmenvuotisen strategian tavoitteena on kehittää ihmislähtöisiä palveluita ja varmistaa yhdenvertainen syövänhoito. Samalla vähennetään syöpätaakkaa ehkäisyn ja varhaisen toteamisen kautta.

Lähijunien paluu Toijalan radalle lähempänä kuin 30 vuoteen – kunnat haluavat tunnin vuorovälin junaliikenteen Turun ja Tampereen välille

Radanvarren kunnat Tampereelta Turun kautta Naantaliin haluavat korvata riittämättömästi palvelevan markkinaehtoisen kaukojunayhteyden tiheämmällä lähijunaliikenteellä. Junayhteys tahdotaan osaksi valtion vuonna 2031 käynnistyvää ostoliikennekokonaisuutta. Kasvukolmion Turun ja Tampereen välisen kyljen kehittäminen hyödyttää koko Suomen taloutta.

Topinojan pintarakenneurakasta aiheutuu hajuhaittaa

Topinojan jätekeskuksessa käynnissä oleva vanhan kaatopaikka-alueen pintarakenneurakka aiheuttaa tällä hetkellä hajuhaittoja. Haju aiheutuu salaojalinjojen kaivuutyöstä, joka kestää arviolta noin viikon verran. Hajun voimakkuus voi vaihdella säätilan mukaan, ja se saattaa olla ajoittain voimakasta.

Urban Partners ja Rakennusliike Lapti voittaneet kilpailutuksen viiden päiväkodin toteutuksesta Turkuun

Havainnekuva Härkämäen päiväkodista.

Turun kaupunki investoi historiallisen paljon kouluihin ja päiväkoteihin. Osana Turun päiväkotien uudistushanketta Urban Partners ja Rakennusliike Lapti rakentavat suunnitelmien mukaan viisi uutta päiväkotikiinteistöä kaupungin omaan käyttöön.

Merkittävä lahjoitus lasten ja nuorten diabetestutkimukseen TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna

Marita ja Heikki Vaiste lahjoittavat TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna 500 000 euroa lasten ja nuorten diabetestutkimukseen. Tyypin 1 -diabetes tuli heille tutuksi perheenjäsenen sairastuttua alle kaksivuotiaana.

ÅST:n teatteritalolla edessä mittava peruskorjaus, teatteri siirtyy Taiteen taloon

Åbo Svenska teaterin taloa peruskorjataan vuosina 2027-28.

Suomen vanhimmalla teatteritalolla Åbo Svenska Teaterilla on edessään mittava peruskorjaus vuosina 2027–28. Työt kattavat koko rakennuksen – kellarista vinttiin – ja niiden tavoitteena on uudistaa talon tekniset järjestelmät sekä varmistaa, että teatteri säilyy tulevaisuudessa modernina ja saavutettavana näyttämötaiteen ja kulttuurin kohtaamispaikkana.

Raisio Oyj:n liikevaihto laski mutta liiketulos parani

Raisio Oyj:n liikevaihto oli heinä–syyskuussa oli 56,7 (59,1) miljoonaa euroa, jossa on laskua 4,2 prosenttia. Vertailukelpoinen käyttökate oli 11,0 (9,0) miljoonaa euroa, mikä on 19,3 (15,2) prosenttia liikevaihdosta.

Osa Nauvon jalankulku- ja pyöräilyväylän viimeistelytöistä siirtyy keväälle

Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan Saaristotien pohjoispuolelle Prostvikin lauttarannasta noin kolmen kilometrin osuudelle.

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti kesäkuussa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotiellä (mt 180) välille Prostvikin lauttaranta–Parolabackenin luontopolku. Alun perin väylän oli tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä, mutta kolmannen osapuolen johtosiirtotöiden takia osa väylän viimeistelytöistä siirtyy ensi kevääseen.

Linnanniemen kehittämisen uusi vaihe käynnistyy

Merellisen Linnanniemen alueen kehittäminen etenee, kun rakenteilla oleva sataman yhteisterminaali vapauttaa tilaa kaupunkiuudistukselle. Linnanniemi on yksi suurimmista Turun strategisen maankäytön hankkeista. Linnanniemen kehitystyö on edennyt, ja hankkeelle vuonna 2019 laadittuja kehittämisperiaatteita on sen myötä tarkennettu muutamin muutoksin. Periaatteet ohjaavat alueen kilpailutuksia ja asemakaavoitusta.

Urheilu

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.