Kevään viilein drinkki syntyy pakastetusta roseeviinistä
Kun aurinko alkaa vihdoin porottaa, viilentävät juomat maistuvat erityisen hyvältä. Perinteisiä viileitä drinkkejä ovat esimerkiksi rommipohjainen piña colada ja tequilaa sisältävä mansikkamargarita. Myös suositusta roseeviinistä voi tehdä jäähileisen version, kun pakastaa roseeviiniä jääpalamuotteihin.
Jäähileinen, roseeviinipohjainen Frosé-drinkki saa nimensä juurikin pakastetusta roseeviinistä. Seurustelu- ja ruokaviini rosee sopii moneen tilanteeseen. Roseen värin syvyys kertoo odotettavissa olevista aromeista ja maun runsaudesta. Ne vaihtelevat valkoviinimäisen kevyestä, yrttisen mineraalisesta tyylistä aina runsaisiin, jopa aavistuksen punaviinimäisiin viineihin.
Aromeissa on usein punaisten marjojen, esimerkiksi mansikan, vadelman tai kirsikan sävyjä. Niiden runsaus riippuu viinin täyteläisyydestä. Roseeviinejä tehdään kaikissa makeusasteissa rutikuivista makeisiin. Kokonaisuuteen vaikuttaa myös raikastavan hapokkuuden aste. Roseeviini taipuu myös moniin drinkkeihin.
Viinipohjaisista drinkeistä saa helposti matala-alkoholisia ja ne sopivat mainiosti seurusteluun. Nykyisin suosiossa ovat etenkin kuivat, raikkaat ja suhteellisen kevyet roseeviinit, ja sellainen sopii parhaiten myös tähänkin drinkkiin. Drinkistä saa hieman tujumman version lisäämällä joukkoon rommia tai vodkaa.
Frosé (neljälle)
1 plo roseeviiniä
0,5 dl vaaleaa siirappia
2 dl jäisiä persikanpaloja
(rommia tai vodkaa)
Kaada roseeviiniä kahteen jääpalamuottiin vähintään paria tuntia ennen, ja laita muotit pakastimeen. Laita loppu rosee jääkaappiin. Laita persikat (tölkki tai tuore) pussiin ja pakastumaan. Valmista drinkki. Kaada jääkaapissa viilennyt rosee tekosekoittimeen, sekä halutessasi loraus rommia tai vodkaa.
Lisää siirappi, persikat ja halutessasi myös muutama jäinen mansikka. Laita joukkoon lopuksi rosee-jääpalat. Blendaa tasaiseksi ja kaada viilennettyyn lasiin.
Henriikka Fingerborg

















