Pääkirjoitus: Peruuttaako maahanmuutto kestävyysvajeen?

Turku kansainvälistyy kovaa vauhtia. Turku kansainvälistyy kovaa vauhtia. Kuva: Riitta Salmi

Ensin hyvät uutiset. Kantaväestön syntyvyys pysyy alhaisena, mutta Turun ulkomailta saadut muuttovoitot ovat painottuneet 25–44-vuotiaisiin nuoriin aikuisiin, joita on muuttanut kaupunkiin yli 9 000 vuosina 2010–22. Puhtaasti kansantaloudellisesta näkövinkkelistä tämä on hyvä asia. Oma työikäinen väki kutistuu mutta vähennystä kompensoivat vieraskieliset.

Turku saa ulkomailta myös merkittävää muuttovoittoa nuorista 15–24 vuotiaista ja alle 15-vuotiaista lapsista.

Turun kaupungin tutkimusjohtaja Timo Aro on mennyt arviossaan niin pitkälle että hänen mukaansa puheet huoltosuhteen heikkenemisestä ja siitä seuraavasta kestävyysvajeesta voidaan lopettaa, jos kehitys jatkuu nykyisenlaisena.

Tämä toki edellyttää sitä, että tulijat työllistyvät ja maksavat veroja. Siitä saadaankin lisää hyviä uutisia. Aron tilastojen mukaan viime Turkuun tulleista maahanmuuttajista neljä kymmenestä (41 %) oli työllisiä. Työttömien osuus oli alle joka kymmenes (9,8 %). Työvoiman ulkopuolisia oli keskimäärin hieman yli puolet (53,7%) kaikista maahanmuuttajista. Maahanmuuttajat joka tapauksessa nostivat työllisten määrää melkoisesti.

Työllisyysaste nousee tasaisesti maassaolon keston mukaan. Yli kymmenen vuotta Suomessa asuneiden työllisyysaste oli hieman alle 60 prosenttia vuoden 2021 lopussa, mutta alle neljä vuotta maassa olleiden työllisyysaste jäi hieman alle 50 prosentin.

Sitten huonot uutiset. Ulkomailla syntyneiden työllisyysasteessa on suuria eroja kansalaisuuksittain ja kieliryhmittäin. Työllisyysaste oli koko maassa kesäkuun lopussa korkein kansalaisuuden mukaan Filippiineiltä (84,9

%), Sri Langasta (68,9 %) ja Nepalista (68,6 %) tulleilla.

On myös kansallisuuksia ja kieliryhmiä, jotka eivät ole päässeet samalla tavalla työhön kiinni. Se on ongelma. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee uusia veronmaksajia. Onnistunut kotoutuminen tarkoittaa sitä, että tulija löytää paikkansa ja roolinsa yhteiskunnasta.

Lasse Virtanen

Koulun arki entiselleen

Kouluterveydenhoitajien , koulukuraattorien ja koulupsykologien asema oppilaiden kouluarkeen liittyvissä asioissa on heikentynyt sote-uudistuksen jälkeen. Vaikka pahimpia puutteita, kuten mahdollisuutta suojattuun viestintään oppilaiden ja huoltajien kanssa on paikallisesti jo kohennettu, tiedonkulku takkuaa yhä. Monin paikoin koulujen varhalaiset eivät esimerkiksi näe oppilaiden tuntimerkintöjä, rangaistuksia, lomia tai tukipapereita, eivätkä itse kykene tekemään tuntimerkintöjä. Näiden oleellisten tietojen ja asioiden kierrättäminen käytännössä opetushenkilökunnan kautta on paitsi turhaa ja tehotonta työtä, myös mahdollinen sekä vakava lainsäädännöllinen haaste.

Kissa pelastettiin tulipalosta Liedossa

Noin 200 neliömetrin omakotitalossa oli tulipalo Liedossa Sivukujalla lauantaina iltapäivällä. Palo levisi kattorakenteisiin.

Geeneillä yhteys opiskelualan valintaan

Koulutusalojen ryhmittyminen kahden geneettisen ulottuvuuden mukaan. Vaaka-akseli erottaa tekniset alat sosiaali-, kasvatus- ja terveysaloista, kun taas pystyakseli erottaa käytännönläheiset alat teoreettisemmista. Tulos perustuu pääkomponenttianalyysiin.  Se on tilastollinen menetelmä, jota käytetään, kun halutaan tiivistää monimutkaista tietoa muutamaan tärkeimpään suuntaan, jotka kuvaavat aineiston suurimpia eroja.
Koulutusalojen ryhmittyminen kahden geneettisen ulottuvuuden mukaan. Vaaka-akseli erottaa tekniset alat sosiaali-, kasvatus- ja terveysaloista, kun taas pystyakseli erottaa käytännönläheiset alat teoreettisemmista. Tulos perustuu pääkomponenttianalyysiin. Se on tilastollinen menetelmä, jota käytetään, kun halutaan tiivistää monimutkaista tietoa muutamaan tärkeimpään suuntaan, jotka kuvaavat aineiston suurimpia eroja.

Uusi pohjoismainen tutkimus selvitti ensimmäistä kertaa geneettisten ja sosiaalisten tekijöiden merkitystä koulutuspolkujen muovautumisessa. Tutkimus osoitti, että geeneillä on pieni, mutta selkeästi havaittavissa oleva yhteys alan valintaan.

Sauli Seittenranta jatkokaudelle Turun Kokoomuksen puheenjohtajaksi

Turun Kokoomuksen syyskokous valitsi yksimielisesti jatkokaudelle puheenjohtajakseen vuodelle 2026 nykyisen puheenjohtajan, aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu Sauli Seittenrannan .

Missä naapureita kohdataan?

Tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen voi osallistua vastaamalla kyselyyn.

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimushanke Kohtaamisia kodin rajoilla on käynnissä. Tutkijat pureutuvat kerrostaloasumisen arkeen ja yhteisöllisyyteen tarkastelemalla naapurustossa tapahtuvia kohtaamisia.

Kunnille ja alueille mahdollisuus järjestää henkilöjunaliikennettä

Lakimuutosten myötä kunnille, kuntayhtymille ja muille alueellisille viranomaisille annetaan mahdollisuus halutessaan järjestää henkilöjunaliikennettä alueillaan. Lisäksi säädetään perusteista, jotka on otettava huomioon, kun rautatieliikenteen alueelliseen toimivaltaan tehdään muutoksia.

Kansainvälistymispalkinto Orionille, Sensofusionille, Sandvikille ja Suomen startup-yhteisölle

Mats Eriksson.

Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden kasvuyrityksenä palkittiin Orion Oyj, tulokasyrityksenä Sensofusion Oy ja pitkäaikaisena investoijana Sandvik Mining and Construction Oy. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin Suomen startup-yhteisölle.

TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Maaperätutkimus katkaisee Torninkadun moottoriajoneuvoliikenteeltä maanantaina

Torninkadulla tehdään maanantaina 17. marraskuuta maaperätutkimusta Tuurintien ja Aurakadun välillä. Tie on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä kello 9–16.

OP: 71 prosenttia nuorista kokee stressiä rahasta vähintään joskus – sukupuolten välillä suuri kuilu

Nuorista naisista 81 prosenttia kokee rahastressiä vähintään joskus, kun miehillä sama osuus on 61 prosenttia. Miehet myös yleisemmin arvioivat saaneensa tarpeeksi oppia taloustaidoista.

What ever Works! -festivaali tarjoilee uusinta uutta Key Ensemblen konsertista Lumatone-sävellyksiin

Key Ensemble.

What ever Works! -festivaali ja Suomen Säveltäjät ry:n 80-vuotisjuhla kokoaa Turkuun uuden musiikin ystäviä ja ammattilaisia marraskuun lopulla. Tapahtumaviikon konserteissa ovat Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat. What ever Works! -festivaali toteuttaa viisi konserttia, jotka edustavat uusinta uutta musiikkia.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 23 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 23 miljoonaa euroa.

Raision kaupunginkirjasto kiinni henkilökunnan koulutuspäivän takia

Raision kirjasto on kiinni 20. marraskuuta.

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni torstaina 20. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Raision museo Harkko on myös suljettuna näyttelynvaihdon takia 17.–27. marraskuuta.

Suomalaisten mielestä turvattomuus lisääntyy ja julkiset peruspalvelut rapautuvat

Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin aikuisväestön näkemyksiä maamme kehityksestä tulevaisuudessa. Vastaajille esitettiin joukko maamme elinoloihin, talouteen ja erilaisiin uhkakuviin liittyviä asioita ja kysyttiin, millaiseksi he arvioivat maan kehityksen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Ikuisesti kehittyvä ihminen

Yleensä , kun musiikkimaun kehitystä tutkitaan, päädytään siihen, että teini-ikä muokkaa musiikkimakua. Varsinkin 13–17-vuotiaana sisäistetty musiikki pysyy tutkimusten mukaan mukana loppuiän.

Työmarkkinaennuste: Työllisyys kääntyy kasvuun vuoden loppuun mennessä

Työmarkkinoilla on nähtävissä käänne parempaan vuoden lopussa. Työllisyyden kasvun ennustetaan kiihtyvän vuonna 2027, jolloin myös työttömyys kääntyy selkeään laskuun.

Lieteallasinvestointi auttoi kasvinviljelytilan uuteen nousuun

Taneli Takatalo viljelee Pöytyällä ja Marttilassa ohraa, vehnää, rypsiä, rapsia ja härkäpapua. Satotaso on kasvanut selkeästi sen jälkeen, kun hän siirtyi apulannasta mädätejäännökseen, jota hän varastoi omalla tilallaan lietealtaissa.

Lietealtaat ovat tuttu näky eläintiloilla, joissa lietteen varastointi on pakollista. Nykyään lietealtaita tehdään yhä enemmän myös kasvinviljelytiloille. Marttilassa Taneli Takatalolla on lietealtaasta niin hyvät kokemukset, että hän rakentaa tilalleen jo toista allasta.

Kateissa ollut mies löytyi menehtyneenä Aurajoesta

Viime viikonloppuna Turussa kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt. Sivullinen löysi hänet menehtyneenä Aurajoesta.

Urheilu

TPS tyly vieras FBC Turun juhlaottelussa

F-liigassa pelattiin perjantaina kaksi 30-vuotisjuhlaottelua, kun FBC Turku juhli täysiä vuosikymmeniä miesten ja ÅIF naisten sarjan kotiotteluissaan. Juhlavieraat olivat kuitenkin epäkohteliaita, sillä miesten Turun paikallisottelun vei TPS 8–4 ja naisten Itä-Uudenmaan derbyn PSS tuloksella 1–0.

Puukkokatsomo: Jalkapallo kiinnosti ennätyksellisen paljon

Dimitri Legbo.

Kotimainen jalkapallo näyttää kiinnostavan. Näin voi päätellä ainakin siitä, että Veikkausliiga teki päättyneellä kaudella kaikkien aikojen yleisöennätyksen.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat kesytti Romanian Ruopin ja Siltasen maaleilla

Mika Lehkosuo.

Suomi otti hallitun 2–0-voiton päävastustajastaan Romaniasta U21-maajoukkueiden EM-karsinnassa. Voitto tiesi sitä, että Suomi nousi lohkon kakkoseksi Romanian ohi. Kärjessä on Espanjassa, joka löi kuukausi sitten lisäajan maalilla Suomen 2–1.

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaarassa

Uinti Turku – Åbo Simning ry (ÅTUS) järjestää yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen aluekilpailut 25 metrin radalla 14.–16. marraskuuta Impivaaran uimahallissa. Aluekilpailuja järjesteään yhtaikaa seitsemällä paikkakunnalla ja niissä karsitaan uimareita Raumalla 12.–14. joulukuuta järjestettäviin valtakunnallisiin loppukilpailuihin, joihin pääsee kaikkien aluekilpailujen koottujen tulosten 16 parasta yksilölajeissa ja kahdeksan parasta viestijoukkuetta ikäsarjoissa 13-, 14-, 15- ja 16-vuotiaat.

FBC Turku kasvanut 30 vuodessa merkittäväksi turkulaiseksi palloiluseuraksi

Viime vuosina FBC Turun urheilullinen keihäänkärki on ollut naisten F-liigassa pelaava FBC Loisto, jonka paras saavutus on pronssimitali keväältä 2024.

– Ruuhkavuodet varmaan näkyy seurassa. Nuoruuden hulluttelut on takana ja nyt opetellaan elämään vastuullisen aikuisen elämää, luonnehtii FBC Turun puheenjohtaja Antti Vääri 30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistavaa seuraa.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .