Taitotärppi: Pykäpistoilla parsitaan pyöreitä paikkoja
Nyt viimeistään on aika kaivaa esiin kesätamineet ja haudata villavaatteet kaapin perukoille. Ennen neuleiden siirtämistä kesän ajaksi säilöön ne kannattaa kuitenkin käydä lävitse ja parsia puhki kuluneet kohdat. Syksyn koleuden taas koittaessa on mukava etsiä jalkaan ehjät sukat.
Korjattu vaate ei ole häpeä, päinvastoin. Parsiminen on nykyään muodikasta. Tiedostava ja trendikäs pukeutuja paikkaa ja parsii vaatteensa siten, että korjattu kohta näkyy. Rikkinäisten tekstiilien paikkaamiseen voi siis huoletta valita räikeän langan tai selvästi erottuvan kangaspaikan.
Parsiminen ja paikkaaminen on tapa koristella vaatteita ja tehdä niistä persoonallisia. Sen avulla viestitään muille, että pikamuodin aikakausi on ohi ja vaatteiden elinkaaren pidentäminen on hienoa. Vaikka paikan värivalinta voi olla pohjasta erottuva, valitaan parsimiseen mahdollisimman samanpaksuinen lanka kuin alkuperäisessä neuleessa. Farkkujen korjaamiseen kannattaa valita ohut puuvilla- tai helmilanka.
Ristikkoparsinta on ehkä perinteisin ja tutuin tapa parsia. Tyypillisesti ristikkoparsittu paikka on neliskanttinen. Usein vaatteisiin kuitenkin syntyy pyöreän muotoisia reikiä: villasukasta kuluu puhki kantapää tai housuista polvi. Hauskan, pyöreän paikan voi parsia pykäpistoin.
Pykäpistot ommellaan vasemmalta oikealle pujottamalla neula aina edellisen silmukan läpi. Pyöreän muodon saamiseksi parsimisen edetessä pistoja tehdään vain noin joka toiseen silmukkaan. Siten kuvio supistuu ja reikä lopulta umpeutuu. Esimerkiksi Taitoliiton nettisivuilta löytyy sekä selkeät kirjalliset ohjeet että tutoriaali pykäpistoin paikkaamisesta.
Maria Helstola