Mielipide: Seurakuntavaalien jälkeiset luottamuspaikkaneuvottelut olivat avoimet ja oikeudenmukaiset
Vihreä kirkko moitti Aamuset-lehdessä (25.1.) seurakuntavaalien jälkeisiä luottamuspaikkaneuvotteluja avoimuuden puutteesta ja epäili, kunnioitettiinko neuvotteluissa demokratiaa. Me neljän suurimman valtuustoryhmän valtuuttamat neuvottelijat toivomme myös avoimuutta ja hyvää keskusteluyhteyttä. Siksi haluamme kertoa, miten prosessi eteni.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on ollut käytäntönä, että luottamushenkilövalinnat valmistellaan etukäteen ryhmien välisissä neuvotteluissa. Jos näin ei tehtäisi, jouduttaisiin paikat päättämään kirkkovaltuuston kokouksessa mitä todennäköisimmin suhteellisilla vaaleilla. Silloin pienimmät ryhmät saattaisivat jäädä kokonaan ilman paikkoja.
Kyseiset neuvottelut kutsui kokoon suurin valtuustoryhmä Partiotyön Ystävät. Kuten aiemminkin, paikalle kutsuttiin neljän suurimman valtuustoryhmän neuvottelijat. Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltiin mahdollisuudesta kutsua mukaan myös Åbo Svenska Församlingin ja Vihreän kirkon edustajat, mutta enemmistö päätti, että molemmin puolin joulua sijoittuvan kireän kokousaikataulun takia suurempaa osallistujajoukkoa ei yritetä saada paikalle. Sen sijaan kokousten välillä myös Åbo Svenskaan ja Vihreään kirkkoon oltiin yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse, kerrottiin neuvotteluiden edistymisestä ja tarjolla olevista paikoista.
Kaikilla ryhmillä oli mahdollisuus kertoa omista toiveistaan niin paikkojen kuin henkilöiden suhteen. Neuvottelutuloksessa oli otettava huomioon vaalitulos, seurakuntien välinen tasapaino, sukupuolikiintiöt, kunkin ehdokkaan henkilökohtainen vaalimenestys ja vielä mahdollinen alan asiantuntijuus. Halukkaita eri paikkoihin on aina enemmän kuin paikkoja. Tällöin osa halukkaista jää väistämättä valitsematta.
153 paikkaa sisältävä neuvottelutulos lähetettiin tiedoksi ja tarkistettavaksi kaikille ryhmille. Yksikään ei kertonut vastustavansa neuvottelutulosta. Ensimmäiset näistä paikoista hyväksyttiin kirkkovaltuuston kokouksessa 19. tammikuuta yksimielisesti, ilman mitään kriittisiä kommentteja. Sen sijaan moni kirkkovaltuutettu kiitti neuvottelijoita hyvästä valmistelutyöstä.
Vakuutamme, että neuvottelut käytiin avoimesti ja oikeudenmukaisesti, tunnontarkasti myös pienimpien ryhmien etua katsoen. Alkavalla valtuustokaudella toivomme hyvää yhteistyötä ja luottamusta kaikkien valtuustoryhmien kesken.
Juha Nappu, Salli Suominen, Helmi-Riitta Toivari
Partiotyön Ystävät
Seppo Muurinen (pj), Lauri Palmunen, Mimmi Ruusunen
Yhteinen kirkkomme
Mikko Lauren, Aleksi Stenberg, Ulla-Maija Vierimaa
Sinisellä polulla/Kokoomus ja sitoutumattomat
Seppo Lehtinen, Merja Nurmio
Sosiaalidemokraattinen ja sitoutumaton seurakuntaväki