Ruokahävikki ei synny vain tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta, vaan se voi olla myös valinta ajankäytön ja kustannusten näkökulmasta. Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miksi ruokahävikki ei vähene, vaikka halua olisikin.

Suomessa kaikesta poisheitetystä ruoasta kotitalouksien osuus on lähes puolet, ja ruokahävikki on yksi ruokaan liittyvistä keskeisistä kestävyyshaasteista. Poliittisista sitoumuksista ja lisääntyvästä tietoisuudesta huolimatta ruokahävikki ei ole Suomessa vähentynyt odotetulla tavalla.

Perinteisesti ruokahävikin syynä on pidetty sitä, että kuluttajilta puuttuu tietoa ja taitoja. Helsingin yliopistossa tehty väitöstutkimus kuitenkin osoittaa, että ruokahävikki voi syntyä kuluttajan valinnoista, ei huolimattomuudesta tai tiedonpuutteesta.

– Kotitalouksien päätökset ruoan kulutuksesta ja hävikin määrästä eivät riipu vain ruokahävikin kustannuksista, vaan myös siitä paljonko hävikin välttäminen maksaa. Voi olla edullisempaa heittää pois pilaantumaan unohtuneet raaka-aineet kuin käyttää aikaa huolelliseen ateriasuunnitteluun, ruoanlaittotaitojen kehittämiseen tai tähteiden hyödyntämiseen. Siksi ruokahävikin vähentäminen ei ole yksinkertaista, kertoo väitöskirjatutkija Aino Friman tiedotteessa.

Jos hävikin vähentäminen maksaa enemmän kuin itse hävikki, kotitalouksilla on vähän syitä muuttaa toimintatapojaan. Vähiten ruokaa hukataan siellä, missä ruoanlaittotaidot ovat parhaat tai missä hävikin vähentäminen on helpointa. Taitojen kehittäminen vaatii kuitenkin aikaa ja vaivaa.

Ruokahävikin vähentämisellä on laajempia taloudellisia seurauksia. Kun kotitaloudet heittävät vähemmän ruokaa pois, he myös ostavat vähemmän. Tämä pienentää maatalouden ja elintarviketeollisuuden arvonlisää. Vaikutus on merkittävä alueilla, joiden talous nojaa vahvasti ruoantuotantoon. Vaikka ruokahävikin vähentäminen voi kasvattaa investointeja ja bruttokansantuotetta, kansallisella tasolla ruoanlaittoon kuluva lisäaika on pois palkkatyöstä. Kotitaloudet saattavat säästää ruokakuluissa, mutta samalla menettää ansiotuloja.

Tutkimus osoittaa myös, että kaikki keinot eivät ole samanarvoisia taloudellisen hyvinvoinnin kannalta. Ruoanlaittotaitojen parantaminen lisää kotitalouksien hyvinvointia, mutta verotukseen perustuvat ohjauskeinot heikentävät sitä.

Tutkimus on tehty suomalaisen aineiston pohjalta, mutta tulokset ovat sovellettavissa muihinkin EU-maihin, jotka pyrkivät toteuttamaan EU:n jätedirektiivin mukaisia ruokahävikkitavoitteita.

– Ruokahävikki ei ole vain käyttäytymiskysymys, vaan taloudellinen ilmiö, johon vaikuttavat rajoitteet – kuten aika ja raha – sekä kannustimet ja kompromissit. Yksi ratkaisu ei sovi kaikille, sillä eri kotitalouksilla on erilaiset rajoitteet. Pelkkä neuvonta ei riitä, vaan tarvitaan myös rakenteellisia ratkaisuja ja alueelliset erot huomioivaa tukea, Friman sanoo.

Friman väitteli 8. toukokuuta Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta The drivers and economic effects of food waste reduction in Finland.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)