Jätä otsonointi osaavalle
Omin päin otsonointi voi olla jopa terveydelle vaarallista
Kotikäyttöön myytäviä otsonointilaitteita, niin sanottuja otsonaattoreita, on markkinoitu Suomessa jo 1990-luvulta lähtien. Käyttäjilleen mahdollisesti vaarallisten laitteiden markkinointia pidetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella räikeänä ja harhaanjohtavana.
– Markkinoinnissa saatetaan esimerkiksi väittää, että otsonointi on luonnon oma menetelmä. Samaan aikaan Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että otsoni on pienhiukkasten jälkeen seuraavaksi suurin kuolemaan johtava saaste, tutkija Hanna Leppänen THL:lta toteaa.
Markkinointiväitteessä on siteeksi totta, otsonia tosiaan esiintyy luonnossa, kuten alailmakehässä ja ukonilman yhteydessä. Jos ihminen joutuu näihin ympäristöihin, ovat otsonin pitoisuus ja vaikutukset silloinkin aivan eri luokkaa kuin vaikkapa huonetilassa, jonka nurkassa otsonaattori pulputtaa otsonia ilmoille.
Laitteen vaaroja eivät tunnista kuluttajat, eivätkä ilmeisesti myöskään laitteita markkinoille saattavat yritykset.
– Yritysten henkilökunnalleen antama koulutus vaihtelee muutaman tunnin luennosta useiden päivien mittaisiin koulutuksiin. Otsonointilaitteiden käyttöön tarvittaisiin puolueetonta koulutusta. Tällaista tahoa ei ole toistaiseksi määritelty, Leppänen kertoo.
Jos kuluttaja erehtyy otsonaattoria väärinkäyttämään, laitteen tuottama otsoni kulkeutuu hengitysteitä pitkin erittäin syvälle, jopa keuhkorakkuloihin saakka. Elimistöön päästyään otsoni alkaa tehdä tuhoa. Haitat jaetaan akuutteihin ja kroonisiin vaikutuksiin. Jos otsonoitavasta tilasta ymmärretään poistua ja pysyä poissa, akuutteja vaikutuksia ei pitäisi tulla. Aina tarve tilasta poistumiseen ei kuitenkaan ole käyttäjälle selvää.
– Laitteita on markkinoitu jopa ilmanpuhdistinkäyttöön. Samassa tilassa oleskeleva voi saada akuutteina oireina yskää, hengitysvaikeuksia ja kurkun ärsytystä. Myös astma voi pahentua ja yleinen vastustuskyky heikentyä, Leppänen listaa.
Otsonin on havaittu vaikuttavan lyhytaikaisen altistuksen seurauksena haitallisesti myös sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tutkimustietoa tästä on vain rajoitutetusti. Myöskään mekanismia, joka nämä haitat aiheuttaa, ei vielä tunneta.
Otsonointi on mahdollista tehdä myös turvallisesti.
– Otsonoitavan tilan tulisi olla aina tyhjä ihmisistä ja eläimistä. Siellä ei saa olla myöskään viherkasveja, elintarvikkeita eikä huonekaluja. Otsonoinnissa syntyvät sekundääriyhdisteet absorboituvat helposti ja huokoiset materiaalit kuten sohvat ja auton penkit imevät hanakasti näitä yhdisteitä itseensä. Silloin tästä johtuvat hajuhaitta ei mahdollisesti lähde enää edes tuulettamalla, sanoo Leppänen.
Ehdoton turvallisen otsonoinnin edellytys on ilmanvaihdon sulkeminen, jotta otsoni ei voi esimerkiksi kerrostalossa kulkeutua muihin asuntoihin.
Otsonoidun tilan tuuletusaika otsonoinnin jälkeen on vähintään 24, mielellään 48 tuntia.
Jarno Keskinen




















