Turun kauppakamarin liikennekäytävävaltuuskunta: Tunnin juna toisi pääkaupunkiseudulle miljardien investoinnit

Talouden tilanne on juuri nyt äärimmäisen poikkeuksellinen. Suomen kilpailukyvyn kehittämistä ei tässäkään tilanteessa saa kuitenkaan pysäyttää. Turun kauppakamarin liikennekäytävävaltuuskunnan jäsenet muistuttavat, että Turun ja Helsingin välisen nopean ratayhteyden tuomat taloudelliset vaikutukset olisivat merkittävät.

Kasvua syntyisi työmatkaliikenteen lisäksi myös muun muassa infrasta ja sen rakentamisesta sekä yritysten investoinneista. Hanke edistää parhaalla tavalla myös koko Suomen Helsinki–Turku–Tampere -kasvukolmion kehittymistä. On hyvä muistaa, että julkisen kysynnän stimulointi on tärkeä tehostustoimi siinä vaiheessa, kun talous on pääsemässä nousuun. Päätökset näistä toimista on kuitenkin tehtävä jo nyt kehysriihessä.

Helsinki–Turku -yhteysvälin kehittäminen lyhentää oikoradan ansiosta kaupunkiseutujen välistä etäisyyttä noin 40 kilometriä ja mahdollistaa merkittävästi nykyistä nopeammat junanopeudet. Näin syntyy aito tunnin juna, jolloin matka-aika Turun Kupittaalta Helsingin Pasilaan saadaan jo nykykalustolla nopeutettua yhteen tuntiin. Tämä lisää merkittävästi koko Helsinki–Turku-vyöhykkeen pendelöintiä ja yritysten liikkuvuutta. Liikenneviraston tekemän selvityksen mukaan yhteysvälin kehittäminen lisää matkatapahtumia yhteyskäytävällä 1,8–2,1 miljoonaa vuodessa, josta suurin kasvu tulisi junaliikenteeseen. Tunnin junan yksi keskeinen merkitys elinkeinoelämälle on, että se sitoo Helsingin ja Turun sekä näiden välisen alueen aidosti yhteiseksi 1,5 miljoonan työntekijän työssäkäyntialueeksi.

Liikenneinvestointien taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin kasvavaa työmatkaliikettä laajemmat.

– Kasvu syntyy paitsi infrasta ja siihen suoraan liittyvästä rakentamisesta, niin myös yritysten sijoittumis- ja investointipäätöksistä. Nämä positiiviset ulkoisvaikutukset voivat realisoitua jo ennen varsinaisen infrastruktuurihankkeen valmistumista, kunhan vain saadaan selkeitä päätöksiä niiden toteuttamisesta riittävän nopealla aikataululla, sanoo liikennekäytävävaltuuskunnan puheenjohtaja Matti Vuoria.

Espoon kaupungin osalta Tunnin juna mahdollistaa sujuvaan joukkoliikenteeseen ja nopeisiin junayhteyksiin perustuvan merkittävän kaupunkikehittämisen.

– Yrityksille ratavyöhyke mahdollistaa Suomen suurimman investointivyöhykkeen syntymisen ja edelläkävijäratkaisujen kehittämisalueen. Pelkästään Espoon alueelle syntyy valtava kehityspotentiaali, jonka rakentamisen arvo on noin 3-4 miljardia euroa”, muistuttaa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Mäkelän mukaan Tunnin Juna -hanke tukee verkostomaisen kaupunkirakenteenkehittymistä ja parantaa saavutettavuutta koko työssäkäyntialueella. Rakentamisen investoinnin arvon lisäksi uudet ratkaisut avaavat merkittävän innovaatioalustan vientivetoisille tulevaisuuden kaupunkiratkaisuille ja kaupungin hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiselle.

– Rakentamisen lisäksi vyöhykkeelle kehittyy arjen palvelujen ja ratkaisujen tarjonta, joka lisää merkittävästi kehittämisvyöhykkeen kilpailukykyä yritysten ja asukkaiden sijoittumiseen. Taloudelliset vaikutukset ovat uusissa kaupunginosissa vielä huomattavasti merkittävämmät kuin rakentamisen ajan investoinnit, hän lisää.

Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula muistuttaa, että Tunnin juna -hankkeesta on nähtävä iso kuva, niin positiiviset ilmasto- ja työllisyysvaikutukset kuin myös perheiden työssäkäyntialueiden laajeneminen ja yritysten sujuvat yhteydet Helsingin ja Turun alueiden välillä. Nopean junayhteyden ansiosta esimerkiksi perheen toinen vanhempi voi työskennellä Turussa ja toinen Helsingissä, ja silti perheen arkielämä voi olla sujuvaa.

– Lohjalla haluamme korostaa, että tunnin juna hankkeen yhteydessä ei suunnitella pelkästään rataa, vaan tulevaisuuden uutta yhteiskuntaa asemanseutuineen, joiden yhteyteen ihmisille luodaan viihtyisiä asuinympäristöjä ja yrityksille toimivia toimintaympäristöjä vuosikymmenten tarpeisiin. On myös huomioitava, että uusi ratayhteys kytkee Lohjan ja Salon entistä paremmin toisiinsa, jolloin muodostuu uusi kiinnostava kaksinapainen työssäkäynti- ja elinkeinokeskittymä, hän toteaa.

Helsinki–Turku-raideyhteyden kehittämisen merkitystä elinkeinoelämälle korostaa myös SRV Yhtiöt Oyj:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

– Helsinki–Turku-raideyhteyden kehittäminen mahdollistaa rataan tukeutuvien jo olemassa olevien asemaseutujen laajan kehittämisen ja uudisrakentamisen sekä kokonaan uusien asemaseutujen syntymisen. Eivätkä hyödyt rajoitu vain radan varrelle, vaan ne heijastuvat laajemmin eteläiseen Suomeen, hän sanoo.

Hanke edistää parhaalla tavalla myös koko Suomen kasvukolmion kehittymistä. Tampereen, Turun ja Helsingin muodostama kasvukolmio sisältää kaksi ratahanketta, jotka molemmat ovat tärkeitä ja tarpeellisia. Helsinki–Tampere–Turku -kasvukolmiota on kehitettävä rohkeasti ja ennen kaikkea etupainotteisesti. Näin voidaan varmistaa positiivisten vaikutusten syntyminen nopeammin koko kasvukolmion osalta.

– Helsinki–Turku -hanke on kuitenkin suunnittelun osalta merkittävästi pidemmällä ja sen kanssa pystytään etenemään nopeasti kohti toteutusta koskevaa päätöksentekoa ja itse toteutusta. Olisi koko Suomen kannalta erittäin haitallista keinotekoisesti jarruttaa näiden infrahankkeiden etenemistä, vaan nopeimmin toteutettavan Helsinki–Turku -yhteysvälin kanssa on lähdettävä liikkeelle nyt, Nieminen toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Täyttä asiaa: Miksi ampumasektori on kohti luontopolkua?

Suosikkeihini kuului ehdottomasti Tenavat ja Lassi&Leevi mutta nykyisin myös Fingerpori ja Kamala luonto .

Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla?

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä metsän sisällä lentävä drooni.

Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.

Lintu jumissa liesituulettimen hormissa Raisiossa

Lintu jäi jumiin liesituulettimen hormiin Päiväkummunkadulla Raisiossa torstaina iltapäivällä. Kun pelastuslaitoksen väki kolisteli katolla, lintu tuli omin voimin pois hormista.

Päivitetty Käypä hoito -suositus: Mikrobilääkehoito aina toissijaista hoitoa hammasinfektioissa

Hammasperäisen infektion ensisijaista hoitoa on infektiopesäkkeen hammaslääketieteellinen hoito. Mikrobilääkkeitä tulee käyttää vain tilanteissa, joissa niistä voidaan perustellusti odottaa olevan hyötyä.

Hammasperäiset äkilliset infektiot tulee hoitaa viiveettä, sillä ne voivat vaikeimmillaan edetä nopeasti henkeä uhkaaviksi. Epäiltäessä hammasperäistä infektiota potilaan tulee hakeutua tai hänet tulee ohjata hammashoitoon, mikrobilääkehoito on aina toissijaista tukihoitoa.

Tallink paransi tulosta vuoden kolmannella neljänneksellä

Tallink Grupp raportoi vuoden kolmannella neljänneksellä 40,8 miljoonan euron nettotuloksen. Vahva kesäsesonki näkyi 233,1 miljoonan euron liikevaihtona. Matkustajamäärät kasvoivat kolme prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon ja nousivat 1,77 miljoonaan. Koko vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden tulos heijastaa yleistä taloustilannetta, alkuvuoden laivojen seisontaa sekä huoltopäiviä.

Turun alueen positiivisimmat valittu – tänä vuonna palkittiin myös positiivisin elämäntyö ja saaristoteko

Sinikka Mäkelä (Rymättylä, takana vas.), Pentti-Oskari Kangas (Positiivareiden tuomariston puheenjohtaja), Hannu Hurme (Kaarina), Heikki Tursas (Raisio). 
Eeva Torniainen (Turku, wedessä vas.), Mimosa Leino (Naantali), Timo Ketonen (Positiivisin ympäristöteko), Ulla Varjus (Vastaanotti postuumisti myönnetyn Vaakku Varjuksen elämäntyön palkinnon). Kuvasta puuttuu Turun positiivisin ulkopaikkakuntalainen Niina Lahtinen.

Turun seudun vuoden 2025 positiivisimmat henkilöt on valittu. Turun Positiivarit palkitsevat vuosittain ihmisiä, jotka luovat ympärilleen positiivista energiaa ja hyvää mieltä.

Poliisi selvitti autoihin kohdistuneen varkauksien sarjan Paraisilla

Paraisilla on viimeksi kuluneina viikkoina varastettu lukitsemattomista autoista omaisuutta. Poliisi on saanut tekijän kiinni ja varkaussarja selvitettyä.

Huili avaa Maskussa Nesteen liikenneasemalla

Huili avaa Maskussa.

Huili laajenee Maskuun, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Riviera Masku -liikenneasemalla tiistaina 28. lokakuuta kello 11.

Tuomiokapituli esittää Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien yhdistämistä Vakka-Suomen seurakunnaksi

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt 23. lokakuuta aloitteen Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien seurakuntaliitoksesta 1.1.2027 lukien. Uuden seurakunnan nimi olisi Vakka-Suomen seurakunta. Sen toiminta jatkuisi kolmella alueella, joiden niminä olisivat esimerkiksi Kustavin kirkkoalue, Taivassalon kirkkoalue ja Vehmaan kirkkoalue tai muut vastaavat seurakunnan valitsemat osa-alueiden nimet.

Lasten kulttuuriviikolla Maskussa satuja, taidetta ja yllätyksiä

Kulttuuriviikon aikana Maskussa tutustutaan myös satujen maailmaan. Kuvassa tarinoi Mervi Nikula.

Maskun lasten kulttuuriviikkoa vietetään lauantaista ensi viikon sunnuntaihin. Viikon aikana ympäri Maskua nautitaan teematapahtumista, saduista ja kisoista. Luvassa on myös yllätysohjelmaa.

Konkurssiaalto kiihtyy – moni yrittäjä jää ansioturvan ulkopuolelle

Arvioiden mukaan tänä vuonna yli 3 000 yritystä voi ajautua konkurssiin – enemmän kuin vuosiin. Yrityksiä on jo nyt lopettanut ennätysmäärä, ja erityisesti yksinyrittäjien osuus kasvaa nopeasti.

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.