Sopimukset takaavat suomalaisen sianlihan saannin
Suomalaisen sianlihan saatavuudesta ja hinnoista on oltu huolissaan. HKScan ilmoittaa olevansa sitoutunut varmistamaan suomalaisen sianlihan saatavuuden suomalaisille kuluttajille ja toimittamaan asiakkailleen sovitut määrät suomalaista sianlihaa.
HKScanin asiakkaita Suomessa ovat päivittäistavarakaupan lisäksi Food Service-sektori ja elintarviketeollisuus. Eläintuotannossa määriä hallitaan pitkäjänteisillä suunnitelmilla. Kauppasopimukset ovat eripituisia ja ne on sidottu yhteisesti sovittuihin määriin. HKScan on merkittävä rahtiteurastaja ja myy teurastuspalveluja niitä tarvitseville.
Suomalaiset lihantuottajat haluavat jatkossakin tuottaa sianlihaa. Lihalla on kysyntää Suomen lisäksi myös ulkomailla muun muassa Kiinassa.
– On tärkeää, että lihantuotanto Suomessa on elinvoimaista. Sianlihan hinnan osalta Suomi on osa eurooppalaista sikamarkkinaa ja sianlihan hinta on kiinni eurooppalaisessa hintatasossa. Suomessa tuottajahinta on kilpailukykyinen ja pysytellyt melko tasaisesti EU:n keskihinnan tasolla, vaikka suurimmat nousut ja laskut ovat meiltä jääneetkin väliin, kertoo HKScanin Suomen markkinasta vastaava johtaja Jari Leija.
Suomalaista eläintuotantoa säädellään lainsäädännöllä ja valvotaan viranomaisten toimesta. Sopimustuottajat pitävät huolta siitä, että esimerkiksi tuotantoeläinten sairauksia ennaltaehkäistään tehokkaasti, jolloin eläimet ovat terveempiä ja antibioottien tarve on huomattavasti pienempi kuin muualla maailmassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)