Kipsinlevitystä esiteltiin vuonna 2021 Saaren marjatilalla Paimiossa.
Droneista on viljelijälle merkittävästi apua.
Apetitin sopimusviljelijät viljelevät pakastehernettä Suomessa noin 2 000 hehtaarilla.
Kevättyöt ovat noin 5–10 päivää edellä tavallisesta, vaikka kylmät yöt ja viileä sää ovat hidastaneet kasvukauden etenemistä.
Saaristomeren valuma-alueella käynnistyy maatalouden vesiensuojelun kokeilu, jossa viljelijöitä kannustetaan peltojen fosforitason alentamiseen tulosperusteisen tuen avulla.
Syysvehnän hehtaarisatojen arvioidaan olevan jopa 20–30 prosenttia viimeisen viiden vuoden keskisatoja parempia.
Vehnä- ja nurmisadon määrä sekä ilokaasupäästöjen määrä (N2O-N kg / tonni satoa) tuotettua satokiloa kohden vuosien 2023–2024keskiarvona.
Syysvehnän viljelyala on vuodesta 2016 lähes kolminkertaistunut.
Pääsiäisen runsaat sateet ja sen jälkeen viilentynyt sää keskeyttivät ennätysaikaisin käynnistyneet kevättyöt. Sateet olivat kuitenkin tarpeen, sillä paikoin pellot ehtivät kuivua liikaa.
Viidennes kunkin tuotantosuunnan suurimmista tiloista tuottaa tyypillisesti hieman yli puolet kokonaistuotoksesta.