Virkistävä makuvesi on terveellinen vaihtoehto mehulle
Kylmä vesi on parasta janojuomaa hellesäällä, jotta keho ja mieli pysyvät virkeänä. Jos pelkkä vesi ei oikein houkuttele, voit maustaa sitä omilla suosikeillasi; tuoreet hedelmät, marjat ja yrtit tuovat herkullista makua veteen. Itse valmistettu makuvesi on terveellinen vaihtoehto niin janojuomaksi, kuin ruokajuomaksikin. Ja lastenkutsuilla tai juhlissa se toimii hyvin mehu- tai limsatarjoilun sijasta.
Marjoilla, hedelmillä ja jäillä koristeltu vesikannu myös näyttää kauniilta juhlapöydässä. Vettä voi maustaa oman maun mukaan, kokeilemalla löytyy parhaat yhdistelmät. Maustamiseen kannattaa tietysti käyttää tuoreita aineksia ja hyödyntää kesän aikana parhaimmillaan olevia kauden antimia ja vaikka itse kasvatettuja tai villejä yrttejä.
Hyviä vaihtoehtoja makuveteen on esimerkiksi kurkku, mansikka, rosmariini, vesimeloni, appelsiini, lime, sitruuna ja minttu. Rohkeampi maustaa vetensä chilillä tai korianterilla. Vettä voi myös maustaa tarpeen mukaan sekoittamalla siihen esimerkiksi inkivääriä tai minttua ruoansulatuksen avuksi, tai kurkkua ihon hyvinvointia silmällä pitäen.
Makuvesiä varten on nykyään omat pullonsa, joissa yrtit ja hedelmät laitetaan tikkuun tai eri osaan kuin vesi, mutta tavallinenkin pullo käy. Makuvesipullo on erinomainen virkistys rannalla tai retkellä.
Laita ainekset kannun pohjalle joko sellaisenaan pilkottuina tai hieman murskattuina, jos kaipaa vahvempaa makua. Lisää jäät ja raikas vesi.
Makuvesiyhdistelmiä
greippi
rosmariinin oksa
sitruuna
lime
minttu
mansikka
sitruunamelissa
kiivi
kurkku
sitruuna
minttu
tuore inkivääri
vesimeloni
minttu
sitruuna
timjami
mustikka
minttu
Henriikka Fingerborg

















