Nuorisorangaistus uudistuu ensi vuoden alussa
Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lakimuutokset, joilla pyritään lisäämään nuorisorangaistuksen käyttöä, selkeyttämään sen asemaa seuraamusjärjestelmässä ja parantamaan rangaistuksen vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2027.
– Tärkeä lakiuudistus vastaa hallitusohjelman tavoitteeseen lisätä nuorisorangaistuksen käyttöä ja kehittää sitä niin, että teon vakavuus korostuu nykyistä paremmin. Nuorisorikollisuuden vähentämisessä tarvitaan monia eri keinoja, sanoo oikeusministeri Leena Meri (ps.).
Nuorisorangaistuksen enimmäiskesto pidentyy yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Jatkossa nuorisorangaistukseen voidaan tuomita myös rikoksen moitittavuuteen liittyvien seikkojen perusteella silloin, kun rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisemmat rikokset puoltavat siihen tuomitsemista.
Nuorisorangaistuksen sisältöön lisätään rikoksetonta elämää tukevaa toimintaa ja opiskeluun ohjaamista sekä mahdollistetaan rangaistuksen osan suorittaminen hoitamalla päihteiden riippuvuustasoista käyttöä. Nuorisorangaistukseen sisältyvää työelämään tutustumista ja työn tekemiseen perehtymistä lisätään siten, ettei poikkeaminen sen järjestämisestä ole lain voimaantulon jälkeen enää mahdollista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















