On ihmisiä, joille teatteri on ”se juttu” ja heihin kuuluu myös entinen kirjastonhoitaja Leena Loivaranta. Hänelle viikko ilman teatterissakäyntiä on erikoinen ajanjakso. Varsinkin nyt eläkevuosina teatterikäyntejä saattaa olla montakin kertaa viikossa. Huippuvuonna 2025 niitä oli 45. Ennätys voi hyvin rikkoontua tänä vuonna, sillä vauhti on päällä.

– Ensimmäinen teatterielämykseni oli 1960-70 -lukujen vaihteessa Tampereen POP-teatterin Hair. Olin kolmen ystäväni kanssa tullut maalta suureen kaupunkiin ja matkasta muodostui niin voimakas teatterielämys, että se kantaa yhä, kertoo tapahtuman jälkeen Turkuun opiskelemaan muuttanut Loivaranta.

1970-luvun Turku oli teatteriin rakastuneelle toiveiden täyttymys. Teatterinjohtajat Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka aloittivat Turun kaupunginteatterissa vuonna 1971 ja kuusi vuotta elettiin Kotkien kautta. Yleisöä oli mielin määrin, ja jos ei Loivaranta olisi ollut jo valmiiksi teatterikärpäsen purema, se olisi tapahtunut silloin.

– Teatteri jäi sivummalle kun tuli perheen perustaminen ruuhkavuosineen ja mieleen nousee noilta ajoilta oikeastaan vain Sadan vuoden yksinäisyys, Loivaranta muistelee.

– 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun perhetilanteeni oli muuttunut, tutustuin Hilkka Urhon Partisan Oy:n teatterimatkoihin. Vähitellen oli aivan luontevaa lähteä tutussa seurassa milloin Tampereelle, milloin Helsinkiin. Eläkevuosina lähteminen vielä helpottui, kun voi hyödyntää teattereiden päivänäytöksiä, Loivaranta kiittelee ja sanoo, ettei teatterikäyntien määrä ole yhtään vähentänyt kiinnostusta.

Partisanin lisäksi Loivaranta kertoo käyvänsä Syöpäyhdistyksen kanssa teatterimatkoilla ja Turun A-Kilta ry:n ylläpitämän Toimintakeskus Pääskyn Kulttuurikerhon kanssa koeyleisönä yhdistyksille tarjotuissa kenraaliharjoituksissa. Tätä kautta hän sanoo löytäneensä pienet teatterit ja päässeensä yhä syvemmälle teatterin maailmaan.

– Tietoisuuteeni tuli koko teatterimaailman kirjo. Turku ympäristöineen on täynnä pieniä teattereita, joissa ihmisten luovuus on aivan loputonta, Loivaranta sanoo ja luettelee heti yli kymmenen pikkuteatteria.

Kirjallisuus kuuluu kiinteästi Loivarannan elämään. Teatteri on tuonut mukaan yhteisöllisyyden. Näytökset koetaan yhdessä ja Kulttuurikerhossa voi purkaa tuntoja ja jakaa koettua.

– Useat teatterit toimivat pienissä tiloissa, tunnelma on intiimi ja harrastajanäyttelijöiden innon ja eläytymisen voi aistia todella vahvasti. Arvostan paneutumista, roolien vaatimaa muistamisen ja omaksumisen määrää, en etsi kritisoitavaa, Loivaranta sanoo.

– Kaipaan välillä ”irti arjesta” tunnelmaa, eroon drooneista ja sotauutisista. Teatterit tarjoavat niin huumoria kuin koskettavaa asiaa. Fantasiaa tarvitaan aina. Pidän kaikesta, tanssi- ja nukketeatterista, oopperasta ja baletista. Pidän monologeista tai joukkokohtauksista. Vain operetti tuntuu vähän vieraalta, Loivaranta sanoo.

Loivaranta on matkalla katsomaan kulttioopperaa Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho. Kesäteattereiden jälkeen on tiedossa Hiirenloukku, Seili ja Ensimmäinen nainen kaupunginteatterissa, kaikkien muiden alueen teattereiden esitykset sekä teatterimatkat muualle Suomeen.

Teatterin lumoissa oleva Loivaranta suosittelee käymään erityisesti pikkuteattereissa, jotka pysyvät pystyssä lähinnä tekijöidensä innostuksella.

Merja Marjamäki