Disney-musikaaliin jo yli 15 000 myytyä ja varattua lippua

Esmeraldan roolissa nähtävä Mitra Matouf.
Esmeraldan roolissa nähtävä Mitra Matouf. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Samppalinnan Kesäteatterissa kesällä nähtävä Disney-musikaali Notre Damen Kellonsoittaja kiinnostaa: lippuja on varattu ennakkoon jo yli 15 000 kappaletta.

Suurtuotannon harjoitukset käynnistyivät teatterilla maanantaina 18. toukokuuta ja ensi-ilta nähdään 17. kesäkuuta. Kyseessä on Suomen olosuhteissa poikkeuksellinen teatteritapaus: ammattiteatterin tuottama Disney-musikaalin ulkoilmatuotanto.

– Onhan tämä todella massiivinen tuotanto, teatterin taiteellinen johtaja ja musikaalin ohjaaja Jukka Nylund sanoo tiedotteessa.

– Tällaisen miljoonabudjettiluokkaa olevan teoksen tuottaminen yhdistyspohjaisena, lipputulorahoitteisena kesäteatterina on valtaisa riski, mutta myös jotain sellaista, jota yleisö selvästi janoaa, ovathan isot musikaalituotannot maassamme jatkuvasti loppuunmyytyjä. Me haluamme tarjota musikaalien ystäville jotakin ainutlaatuista ja näyttävää myös kesäkaudella, kun suuria musikaalituotantoja esittävien kaupunginteatterien ovet ovat suljettuina, Nylund jatkaa.

– Oma näkökulmani kesäteatterin tekemiseen kun on se, että kesäteatteri ei ole tyylilaji, vaan olosuhde. Myös kesäteatterissa voidaan tehdä kunnianhimoista ja täysimittaista isoa musikaalidraamaa. Erityisen ilahtuneita olemme isojen ryhmien paluusta, sillä monta vuotta näytti siltä, että ryhmämyynnin suunta on laskeva, mutta tänä vuonna meillä on ryhmävarauksia enemmän kuin vuosiin. Ilahduttavaa huomata, että uskollisten ja pitkäaikaisten ryhmäasiakkaiden lisäksi olemme saaneet tänä vuonna myös paljon uusia asiakkaita. Se tietää hyvää teatterin tulevaisuuden kannalta.

Notre Damen Kellonsoittaja on ammattikesäteatterin tuotannoksi poikkeuksellisen suuri. Lähes 40 esiintyjän joukko koostuu ammattinäyttelijöistä ja -muusikoista sekä turkulaisten laulajien

muodostamasta Notre Dame -kuorosta.

– Teos vaatii suuren ja äärimmäisen ammattitaitoisen esiintyjäjoukon, sillä se on musiikillisesti suoraan sanottuna massiivinen, jopa oopperamaisiin mittoihin yltävä. Mutta juuri se tekee teoksesta niin vastustamattoman upean. Uskon, että tästä tulee toteutukseltaan jotakin sellaista, mitä Samppalinnassa ei ole ennen koettu, Nylund kertoo.

Teoksen näyttelijäkunta musiikkiteatterikentän ehdottomista huippuammattilaisista, jotka työskentelevät kesäkauden ulkopuolella Helsingin kaupunginteatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Svenska Teaternin

suurissa musikaalituotannoissa.

Esmeraldaa näyttelevälle Mitra Matoufille kyseessä on kuitenkin ensimmäinen suuri musikaalirooli.

– Tuntuu etuoikeutetulta saada olla osa tällaista kansainvälisen tason työryhmää ja tehdä yhdessä jotakin, joka tuntuu aidosti merkitykselliseltä, hän kertoo.

Teatterikorkeakoulusta vuonna 2024 valmistuneen Matoufin ura on kovassa nousukiidossa. Rooleja on riittänyt jo opiskeluajoista lähtien Helsingin kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Tulossa on

myös isoja, toistaiseksi julkaisemattomia kameratuotantoja. Esmeraldan roolia hän pitää hyvin merkityksellisenä.

– Esmeralda on varmastikin koko Disney-universumin coolein nainen. Hän taistelee heikompien ja oikeuden puolesta, eikä taivu pelon eikä epäoikeudenmukaisuuden edessä. Hän puhuu, kyseenalaistaa, rikkoo rajoja ja katsoo maailmaa ennakkoluulottomasti, ja juuri siksi samaistun häneen. Hänen tarinansa koskettaa minua henkilökohtaisesti ja muistuttaa, miksi empatia, rohkeus ja ihmisarvo ovat asioita, joita täytyy jaksaa puolustaa silloinkin kun se tuntuu vaikealta. On suuri vastuu saada antaa hänelle ääni juuri nyt, Matouf jatkaa.

Samppalinnassa viimeksi kesällä 2024 Bonnie&Clyde-musikaalin Clydenä nähty, nyt kellonsoittaja Quasimodoa näyttelevä Karlo Haapiainen odottaa harjoitusten alkua jännittyneenä ja innostuneena.

– Odotukseni ovat korkealla, sillä olemme jonkun suuren ja hienon äärellä. Tarina on ajaton ja koskettava – ja sopii kaiken lisäksi erinomaisesti Samppalinnaan. Quasimodon roolissa riittää näyteltävää: se on fyysinen,

moniulotteinen ja kokonaisvaltainen. Esimerkiksi laulullinen ilmaisu pitää sisällään kaikkea äärimmäisestä voimasta äärimmäiseen herkkyyteen. Juuri tämä tekee Quasimodon roolista niin poikkeuksellisen mielekkään

näytellä, Haapiainen kertoo.

Rooleissa nähdään Helsingin Svenska Teaternista vieraileva Aaro Wichmann (Frollo), viimeksi erityisesti Titanique-musikaalissa ilahduttanut Tuomas Korkia-Aho (Phoebus de Martin), useista Helsingin

kaupunginteatterin tuotannoista tuttu Samuli Pajunen sekä esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterin Kaunotar ja Hirviö -jättimenestyksessä näytelleet Ville Saarenketo, Marissa Lattu ja Eleonoora Martikainen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta