Veneilijät avaavat saariston veneilykauden viikonloppuna Naantalissa

Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia.
Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia. Kuva: Finnboat

Perjantaina aukeavat Naantalin Venemessut kokoavat veneilyn harrastajat, saariston asukkaat ja mökkiläiset sekä venealan toimijat Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Esillä on yli sata venettä ja runsasta ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

– Tänä vuonna myös sää näyttäisi suosivan venemessuja, joten odotamme paikalle runsaslukuista ja innostunutta yleisöä. Veneiden skaala on myös viime vuotta suurempi, ja esillä on matkaveneiden ja saariston yhteysveneiden lisäksi myös monenlaisia pienveneitä, messupäällikkö Jani Ollikainen kertoo tiedotteessa.

Naantalin Venemessut ovat avoinna perjantaina kello 13–20, lauantaina kello 10–18 ja sunnuntaina kello 10–17.

Tapahtuman avaa perjantaina kello 16 Naantalin Venemessujen suojelija, kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä (kok.). Avajaisten yhteydessä jaetaan myös Saaristomeripalkinto. Palkinto on vuosittain Naantalin Venemessujen yhteydessä jaettava tunnustus, joka myönnetään taholle tai toimijalle, joka on merkittävästi edistänyt Saaristomeren alueen olosuhteita, erityisesti veneilyä, matkailua tai ympäristönsuojelua.

Venealan toimijoita on ilmoittautunut mukaan runsaslukuisesti, vaikka viimeiset vuodet ovat olleet toimialalle vaikeita. Näyttelyssä on esillä veneitä laajalla valikoimalla pienistä soutuveneistä ja vesijeteistä suomalaisten suosimiin monikäyttöisiin perämoottoriveneisiin, yhteys- ja kalastusveneisiin sekä pidemmillekin koko perheen lomareissuille sopiviin jahteihin.

– Eihän kotimaan kuluttajamarkkinoiden tilanne mikään hyvä ole, mutta suunta on jo parempaan päin. Moottoriveneiden ensirekisteröinnit lisääntyivät tammi–huhtikuussa kymmenen prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja toimialan tukkutoimitustilastot kääntyivät nousuun jo vuoden 2025 puolella, tapahtuman järjestävän Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.

Viime vuonna alle 5,5-metristen pienveneiden kappalemääräinen myynti nousi edellisvuoteen verrattuna 26 prosenttia, soutuveneiden 20 prosenttia ja perämoottoreiden 14 prosenttia. Laskussa oli sisämoottoreiden ja sisäperämoottoreiden myynti.

Viikonlopun aikana Naantalin Vanhankaupungin satamassa on veneiden lisäksi tarjolla monipuolista ohjelmaa. Laitekokeiluja ja näytöksiä on luvassa koko messuviikonlopuna ajan ja messusatamasta löytyy mm. vesijettien koeajolaituri. Myös osaa näyttelyveneistä pääsee kokeilemaan.

Omaa toimintaansa esittelevät myös Meripelastusseura sekä uhanalaisen meritaimenkannan puolesta työskentelevä Saaristomeren Taimen ry. Meripelastusseuran kalustoon voi tutustua koko viikonlopun ajan, perjantaina kello 13–20, lauantaina kello 10–18 ja sunnuntaina kello 10–17.

Sunnuntain ohjelmaan kuuluvat myös Extreme Lifen flyboard-lennot. Flyboardia eli suihkulautailua pääsee kokeilemaan sekä yksin että tandemlennolla ammattilaisen kyydissä. Messuille ei ole pääsymaksua, mutta flyboard-lennätykset ovat maksullisia.

Tämän vuoden musiikkiohjelma on monipuolista. Virallisilla venemessujatkoilla lauantai-iltana esiintyy lauantai-iltana Kolmas Nainen. Naantalin Kaivohuoneella järjestettävä keikka on suosikkiyhtyeen ensimmäinen tänä vuonna.

Lauantaina kello 18.15–21.30 Rantakadulla järjestetään Haven Jazz -konsertti, jonne on vapaa pääsy. Haven Jazzissa esiintyvät Kuba Stankiewicz Quartet sekä Jusu Heinonen & Ystävät Turku Jazz Orchestrasta. Konsertin toteuttaa Puolan Turun pääkonsulaatti yhteistyössä lähetystön kanssa.

Muodista kiinnostunutta yleisöä houkuttelee tuttuun tapaan Model Face -kilpailu. Fashion Team -muotinäytökset järjestetään lauantaina ja sunnuntaina kello 12 ja 14. Model Face -osakilpailun voittajat julkistetaan sunnuntaina kello 14.30.

Lauantaina kello 12.30 urheilutoimittaja Mervi Kallio haastattelee rallin maailmanmestaria Timo Salosta, rallin tulevaisuudenlupausta Hattel Motorsportin Max Backlundia sekä sponsorimanageri Jari Rastasta. Myös yleisö pääse esittämään kysymyksiä.

Sunnuntaina messupäivä käynnistyy Naantalin seurakunnan järjestämällä merellisellä messulla kello 10. Messu järjestetään aivan satamalaiturin tuntumassa Santala bar & loungen terassilla.

Laaja valikoima uutuusveneitä

Näyttelyn uutuusveneisiin kuuluvat Yamarinin uusi lippulaiva Yamarin Aura Cabin, Ryds 650 VI DC -daycruiser, Ryds 490 VI Sport -sivupulpettivene, Silverin malliston lippulaiva Condor CCX ja sivupulpettimalli Silver Hawk SCX, keskipulpetilla varustettu mökkiläisen yleisvene Terhi 450 CC sekä suorituskykyiset kovapohjaiset kumiveneet Highfield Sport 760 ja Highfield Sport 520.

Järeitä työveneuutuuksia edustavat Max 108 Pro ja Alucat W16 CABIN4SD -alumiinikatamaraanit.

Runsaslukuisesti edustettuna ovat myös saaristossa suositut ympärikäveltävät ohjaushyttiveneet. Kategorian uutuusveneitä ovat lähes kymmenmetrinen XO EXPLR 10 Sport ja täysalumiininen, yhteysveneeksi hyvin sopiva ohjaushyttivene MS Boat 7 Silent.

Suurista matkaveneistä nähdään uivassa venenäyttelyssä ensimmäistä kertaa rauhalliseen veneilyyn suunniteltu Delphia D10 Sedan -matkavene.

Kiinnostaviin uutuuksiin kuuluvat myös Helsingin venemessujen vuoden avoveneeksi valittu Sea Ray SDX 250 sekä moderni sundeck-vene Nordkapp 830 Enduro.

Kalastuksen ystäviä kiinnostavia malleja ovat Alutroll 410 Snapper Pro, AMT 175 Pro Fishing, Suvi 50 Duo Fisher ja Busterin uusi keskipulpettimalli Buster Mcc.

Muista messuista poiketen Naantalissa on esillä myös käytettyjä veneitä pienistä purjeveneistä suuriin, yli 16-metrisen Princess V52:n ja Fairline 41/43:n kaltaisiin matkaveneisiin. Yksityishenkilöiden lisäksi käytettyjä, myynnissä olevia veneitä esittelevät ammattimaiset venevälittäjät Nautione ja Nautical Partners. Käytettyjä purjeveneitä on esillä kaksi, Hallberg-Rassy 29 ja Dufour Drakkar 24.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityskummitoiminta yhdistyy

Tapani Kaarlas.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityskummitoiminta yhdistää voimansa Suomen Yrityskummien aloitteesta. Varsinais-Suomen Yrityskummit ry:n nimi vaihtuu aluemuutoksen myötä Lounais-Suomen Yrityskummit ry:ksi.

Nuorisorangaistus uudistuu ensi vuoden alussa

Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lakimuutokset, joilla pyritään lisäämään nuorisorangaistuksen käyttöä, selkeyttämään sen asemaa seuraamusjärjestelmässä ja parantamaan rangaistuksen vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2027.

Littoistenjärven ympärijuoksu keräsi yli 200 juoksijaa

Kalle Linnasaari.

Littoistenjärven ympäri juostiin 21. toukokuuta. Pari päivää aikaisemmin LC Littoisen klubilaiset kiersivät reitin ja merkitsivät sen värinauhoin. Samalla kerättiin reitin varrelta kaikenlaista rojua ja roskaa.

MLL:n Varsinais-Suomen piiri palkitsi Perheiden päivänä Rebin Khezrin ja Turun Sanomat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry on valinnut Perheiden päivän kiitoksen saajiksi 16-vuotiaan Rebin Khezrin sekä Turun Sanomat . Kansainvälisenä Perheiden päivänä 15. toukokuuta piirillä on ollut perinteenä kiittää tahoa, joka on tehnyt esimerkillistä työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt kiitoksemme aikataulu vähän venyi, mutta nyt molemmat kiitokset on nyt luovutettu.

Maskussa torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla – lupiinin ja jättipalsamin torjunta alkaa kesäkuussa

Lupiinintorjunta alkaa Maskussa maanantaina 1. kesäkuuta.

Maskussa voi tulevana kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Maskun kunnan järjestämään peliin osallistuville on jaossa yhteensä 2 000 euroa palkkioina.

Kesälomien siirtoa koskeva ehdotus lausuntokierrokselle

Opetusministeri on lähettänyt lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksen. Lausuntoja voi antaa 3. heinäkuuta saakka.

Kadunrakennus katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Tiilentekijänkadulla juhannukseen asti

Kadunrakennustyö katkaisee Tiilentekijänkadulla moottoriajoneuvoliikenteeltä Itäisen Rantakadun risteyksen kohdalta. Kiertotie on opastettu kulkemaan Vilhonkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa korjattava

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.

Myllypellon koulun peruskivi muurattiin Raisiossa

Peruskiven muurauksessa täytetään aikakapseli ja muurataan peruskivi.

Raision kaupungin Myllypellon koulun peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin 22. toukokuuta. Vuonna 2028 valmistuvaan kouluun rakennetaan 5.–9.-luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat.

Paraisilla, Liedossa ja Nousiaisissa tehdään asfalttitöitä ensi viikolla

Päällystystöitä ja erilaisia päällystystä edeltäviä ja valmistelevia töitä tehdään viikolla 22 Varsinais-Suomessa Salossa, Paraisilla, Liedossa, Kemiössä ja Nousiaisissa. Vilkkaimmin liikennöidyt kohteet sijaitsevat ykköstiellä ja kymppitiellä sekä maantiellä 180.

Aivotulehdus epätodennäköinen syy pitkittyneisiin koronaoireisiin

Oikeanpuoleinen aivojen TSPO-PET-kuva näyttää kohonnutta glia-aktivaatiota talamuksessa, mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa long-covid potilaalla, jolla voimakkaat uupumus-, ahdistus- ja masennusoireet ovat jatkuneet pitkään SARS-CoV-2-infektion jälkeen. Vasemmalla vastaava kuva tilanteessa, jossa oireet ovat lievemmät.

Uusi aivokuvantamistutkimus ei löytänyt pitkittyneistä koronataudin oireista kärsivien potilaiden aivoista laaja-alaista aivotulehdusta. Sen sijaan voimakkaimmat long covid-oireet olivat yhteydessä lisääntyneeseen aktivaatioon alueilla, jotka liittyvät mielialaan ja tunteisiin.

Raision kirjasto kiinni ensi keskiviikkona

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 27. toukokuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Kirjasto on auki normaalisti torstaista 28. toukokuuta lähtien. Raision museo Harkko on avoinna keskiviikkona normaalisti kello 10–18.

Veneilijät avaavat saariston veneilykauden viikonloppuna Naantalissa

Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia.

Perjantaina aukeavat Naantalin Venemessut kokoavat veneilyn harrastajat, saariston asukkaat ja mökkiläiset sekä venealan toimijat Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Esillä on yli sata venettä ja runsasta ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

Turun kaupunki hakee purkamislupaa tulipalossa vaurioituneelle hirsirakennukselle

Linnanpuistossa sijaitseva Perniön tupana tunnettu hirsirakennus tuhoutui osittain tuhopolton seurauksena viime syyskuussa. Rakennus on Turun kaupungin omistama.

Palokuntien SM-kilpailut järjestetään Turussa

Kilpailun pääpalkinto Jehumalja.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23. toukokuuta Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämänvuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Naisten itsemurhien määrä kääntynyt kasvuun

Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat edelleen suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa. Vuosittain menetetään noin 230 000 ennenaikaista elinvuotta, joista noin 170 000 olisi vältettävissä. Tämän arvioidaan maksavan Suomelle noin seitsemän miljardia euroa vuodessa.

Kulttuurijokilautta sai luvan

Havainnekuva kulttuurijokilautasta.

Rakentamis- ja lupalautakunta myönsi torstaina Aurajokeen WAM-museon edustalle tulevalle kulttuurijokilautalle rakentamisluvan. Töihin päästään vasta, kun rantamuuri on korjattu ensin.

Tuomaanpuiston peruskorjaus alkaa

Tuomaansillan kupeessa, Helsinginkadun ja Kasarmikadun välillä sijaitseva historiallinen Tuomaanpuisto peruskorjataan ja puiston leikkipaikka uudistetaan. Puiston vehreys ja hienot puut säilytetään.

Näköislehti

Urheilu

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.