Tuomaanpuiston peruskorjaus alkaa
Tuomaansillan kupeessa, Helsinginkadun ja Kasarmikadun välillä sijaitseva historiallinen Tuomaanpuisto peruskorjataan ja puiston leikkipaikka uudistetaan. Puiston vehreys ja hienot puut säilytetään.
Tuomaanpuisto on osin poissa yleisestä käytöstä peruskorjauksen ajan. Puiston viereiset kulut pysyvät auki töiden ajan. Loppuvuonna valmistuvan urakan toteuttaa Anlog Oy. Työn teettää Turun kaupungin infrapalvelut.
Tuomaanpuisto on Turun ainoa 1800-luvulta peräisin oleva historiallinen upseeripuisto. Peruskorjauksen lähtökohdiksi kerättiin historiallisuuden lisäksi myös ympäristön asukkaiden näkemyksiä.
Puiston tulevat kalusteet, varusteet, kasvillisuus ja pinnoitteet on valittu puiston alkuperäiseen ilmeeseen sopiviksi. Puistoon tuodaan aiempaa enemmän penkkejä ja monipuoliset leikki- ja liikuntamahdollisuudet tarjoavat monenikäisille puiston käyttäjille oleilun ja tekemisen paikkoja.
Saavutettavuutta lisätään tuomalla esteettömiä autopaikkoja Arwidssoninkadun varrelle. Häikäisemättömän ja tasaisen puistovalaistuksen lisääminen leikkipaikalla helpottaa alueen esteetöntä käyttöä.
Vain leikkipaikka valaistaan. Asukkaiden toiveesta muuta puiston valaistusta ei lisätä.
Peruskorjauksella puiston vehreys, historiallinen tunnelma ja hienot puut, kuten hyväkuntoiset tsaarinpoppelit, tulevat entistä paremmin esiin.
Tuomaanpuisto ja leikkipaikka ovat tasamaalla, toisin kuin valtaosa keskustan muista leikkipaikoista. Leikkipaikka uudistetaan esteettömäksi puiston historiallista arvoa kunnioittaen. Leikkipaikasta tulee kaupungin toinen esteetön leikkipaikka. Ensimmäinen on vuonna 2018 avattu Naulatehtaanpuiston leikkipaikka Uittamolla.
Puretun upseerikerhon kohdalle rakennettavan leikkipaikan toteutus kunnioittaa alueen historiallisia arvoja. Leikkivälineen aiheeksi on valittu puistossa sijainnut kaivorakennus.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















