Selasin Aamuset-lehteä, jossa puhuttiin sänkyvaatteiden vaihdosta. Ilmoittaudun lakanoiden silittäjäksi. Tämä herättää ystävissäni kummastusta, ”kuinka viitsit”, kysytään. Vanhan kodin kasvatuksen mukaan silittämätön vaate on lähes sama kuin pesemätön. Ja mikä sen nautinnollisempaa, kuin asettua nukkumaan puhtaisiin silitettyihin lakanoihin.

Jos sallitte, niin hiukan historiaa. Jo 4–5-vuotiaana, ehkä aiemminkin, muistan kuinka äidin kanssa mentiin kylän mankeliin pestyjen liinavaatteiden kanssa. Mankeli oli iso kivilaatikko asennettuna mankelipöydälle ja sen alla pyörivät tukit, joille pyykki oli huolella kierretty. Alkuun mankeli saatiin liikkeelle käsin veiviä kiertäen, aika pian se sähköistettiin. Mankeli oli kyläkaupan alakerrassa. Kaupasta sitä sai varata ja sinne käynti maksettiin. Hintaa en tiedä. Ennen tätä mankelityyppiä oli käytössä vanhat ”kaulinpuut”. Niiden käytön olen nähnyt vain demonstroituna. Olen nähnyt myös veivattavia pöytämankeleita, mutten ole käyttänyt.

Kun muutin pois kotoa ja elelin yksinäni, silitin liinavaatteetkin. Kotimankeleita oli kyllä jo saatavilla, muttei minulla ollut sille tilaa ja käyttökin olisi ollut vähäistä. Kun perustin perheen, niin melko pian mankelille oli käyttöä enempikin ja sille oli hyvää tilaa. Upo-mankeli palveli minua 24 vuotta, kunnes taas minusta tuli yksinasuja. Nyt olen jo parikymmentä vuotta silitellyt kaikki pyykkini, siis myös lakanat, tyynynliinat, pyyhkeet ja pöytäliinat.

Lakanoiden vaihto tapahtuu jotakuinkin Marttaliiton ohjeistuksen mukaan.

Mummu vuosimallia -42