Saarekkeen ikkunanäyttely kertoo mynämäkeläisistä ompelijattarista

Kotiompelijatar Hilja Rindell (vas.) ja siskoset Paula, Pirkko ja Riitta isoäidin tekemissä vaatteissa.
Kotiompelijatar Hilja Rindell (vas.) ja siskoset Paula, Pirkko ja Riitta isoäidin tekemissä vaatteissa. Kuva: Perheen kotialbumi

Saarekkeen ikkunassa on esillä mynämäkeläisen Hilkka Sunin tekemiä asuja sekä Hilja Rindellin ja hänen sukunsa esineitä ja valokuvia. Ikkunanäyttely on osa Mynämäen museolla esillä olevaa Kaikista kauneimman kankaan – Mynämäen ompelijat -näyttelyä, joka kertoo mynämäkeläisistä ompelijattarista.

Näyttelyn avajaisia vietetään Mynämäen museolla keskiviikkona 27. toukokuuta kello 13 alkaen. Näyttely on esillä sekä museossa että Saarekkeessa elokuun loppuun asti.

Saaren kartanon Saarekkeen Kaikista kauneimman kankaan -ikkunanäyttely on kunnianosoitus naisten työlle ja käsityötaidoille. Samalla se on kolmen sisaruksen, Paula Stenin, Pirkko Pirin ja Riitta Rindellin, kiitos isänsä äidille Hilja Rindellille.

Saarekkeen ikkunan mallinukkien yllä olevat vaatteet ovat Hilkka Sunin 1980-luvulla Pirkko Pirille mittatilaustyönä ompelemia. Mynämäkeläinen Hilkka Suni on ommellut vaatteita lähipiirilleen oman työnsä ohella.

Hilja Rindell (1896–1964) oli mynämäkeläinen kotiompelijatar, joka kiersi ompelemassa vaatteita Mynämäen ja lähikylien alueella. Hänet haettiin kotoaan Rahkolasta töihin niin Askaisiin kuin muuallekin lähialueella.

– Hilja oli myös pitokokki, ja hänet haettiin häitä valmistelevaan taloon kaksi viikkoa ennen häitä. Ensimmäisen viikon aikana hän ompeli morsiamen hääpuvun, ja toisen viikon aikana hän valmisti häihin tulevat ruoat, kertoo Hiljan lapsenlapsi Pirkko Piri tiedotteessa.

Hilja teki vaatteet myös perheelleen, ja poikansa lapsille hän ompeli muun muassa uusia talvitakkeja aikuisten takeista.

– Sodan jälkeen kaikesta oli pulaa eikä kankaita ollut saatavilla, joten Hilja teki neljän lapsenlapsensa takit aikuisten vanhoista takeista. Saumat ratkottiin auki, kangas käännettiin ja prässättiin ja muokattiin lapsille sopiviksi takeiksi. Hilja teki myös takkeihin sointuvat lakit, kertoo Paula Sten.

Käsityöt ja käsityötaito ovat kulkeneet pitkään suvussa. Hiljan äiti Matilda Rindell oli monitaituri, joka keräsi rohtoja ja kävi parantamassa kyläläisiä. Matilda toimi 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa myös lastenpäästäjänä eli kätilönä. Hän oli niin ikään kotiompelijatar ja opetti tyttärensä Hiljan ammattiin. Matildan juuret olivat Mynämäessä, Munnuisten Torkolassa, joka on nykyisin museoaluetta.

Hiljan pojantyttäret kuvaavat Hiljaa sitkeäksi, ahkeraksi ja voimakastahtoiseksi, hieman äkkipikaiseksikin naiseksi. Hän oli vikultantti eli ketterä ja hyvin aikaansaapa. Hilja opetti lapsenlapsilleen käsitöitä jo pienestä pitäen. Lasten töitä olivat muun muassa matonkuteiden tekeminen ja ompelusten yliluottelu eli huolittelu, jolla siistittiin kankaan leikatut reunat, jotta ne eivät rispaantuneet tai purkautuneet käytössä ja pesussa. Isoäiti opetti lapsille jo varhain myös ompelukoneen käyttöä.

Ikkunassa olevan kastemekon Hilja Rindell ompeli 70 vuotta sitten poikansa tyttärelle Riitalle. Kastemekosta näkyy Hiljan työn tarkkuus ja hänen kauniin käsialansa.

Näyttelyssä voi tutustua myös Rindellin suvun historiaan esillä olevien tavaroiden ja valokuvien avulla. Ihastuttava vanha nukke on Rindellin perheen nuorimman siskon Riitan Helsingin kummeiltaan saama kummilahja, joka herätti aikoinaan kateutta ja ihastelua niin sisaruksissa kuin ystävissäkin.

Saarekkeen ikkunassa nähtävät vaatteet ovat osa Mynämäen museon (Keskuskatu 19, Mynämäki) Kaikista kauneimman kankaan -näyttelyä. Se kertoo eräiden nykyisen Mynämäen kunnan alueella asuneiden koti- ja ammattiompelijoiden elämäntarinoita.

Ompelijan ammatti oli keskeinen osa arkea ennen teollisen vaatetuotannon yleistymistä. Tuolloin maaseudulla lähes kaikki vaatteet valmistettiin mittatilaustyönä. Ompelijan työ edellytti tarkkuutta, kärsivällisyyttä sekä hyvää materiaalien tuntemusta. Monet ompelijat työskentelivät kiertävinä käsityöläisinä, asuen asiakkaiden luona muutamista päivistä viikkoihin. He kulkivat paikasta toiseen asiakkaiden kyydillä, oma ompelukone mukanaan. Toiset ompelijat taas tekivät työtä kotonaan, jossa erillistä työhuonetta ei aina ollut.

Saaren kartano on Koneen Säätiön ylläpitämä kansainvälinen taiteilija- ja tutkijaresidenssi Mynämäellä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.